Siirry pääsisältöön

Kaulakipu


Kaulan lihasten kiputilassa on jännitys laukaistava

Suun pohjan ja yläkaulan lihakset voivat kipeytyä purentahäiriöiden ja lisääntyneen lihasjännityksen seurauksena. Näissä tilanteissa lihakset tulevat aroiksi. Lihasjännitystä laukaistaan lääkityksen tai fysikaalisen hoidon keinoin.
Itsehoitona voi käyttää reseptivapaita tulehduskipulääkkeitä lyhyenä kuurina. Samoin reseptivapailla salvoilla on mahdollista rauhoittaa kipuja.

Kylmähoitoa tai vaihtoehtoisesti lämpöpulloa tai -tyynyä kannattaa myös kokeilla lihaskivuissa. Samoin kipeitä lihaksia voi itse hieroa kevyesti ja venytellä taivuttamalla päätä varovasti taaksepäin tai takaviistoon.

Nielun tulehdusten yhteydessä voivat kaulan imusolmukkeet suureta. Joskus tämä huomataan vasta myöhemmin, kun aluetta kosketellaan jonkin muun syyn vuoksi. Useimmiten nämä vaivat eivät vaadi toimenpiteitä. Jos ne kasvavat, kivut vaivaavat tai alkaa esiintyä kaulan särkyä, niin niitä on hyvä käydä näyttämässä lääkärille.
Kivut hengitystulehdusten yhteydessä, hoito ei useinkaan ole välttämätöntä.

Usein ylempien hengitysteiden tulehduksissa kaulan alueella tuntuu kipuja ja ärsytystä. Nämä menevät yleensä ohi taudin rauhoittuessa.

Kilpirauhasten vaivoissa lääkärille näyttämään

Alempana kaulalla rintalastan yläpuolella voi olla kiputuntemuksia tai pientä kaulasärkyä kilpirauhasen vaivojen vuoksi. Kilpirauhanen voi antaa lieviä tuntemuksia, jos se suurenee esim. liikatoiminnan yhteydessä.

Joskus kilpirauhanen voi tulehtua. Tällöin se voi olla tunnettavissa suurentuneena ja lievästi aristavana.

Solisluun kiputila on joskus reuman oire

Solisluun kiinnittämiskohdat rintalastaan voivat joskus tulehtua. Silloin ilmaantuu turvotusta niveliin, jonkin asteista kipuakin voi tuntua. Reuman ensimmäisen tulehdusoire on joskus ilmaantunut näihin niveliin, joten reumatutkimuksia voidaan harkita.


Lääkärissä käynti tarpeen

Pullistuma tai tuntemukset rintalastan yläpuolella ja mahdolliset muutokset yleisvoinnissa.
Solisluun ja rintalastan välisen nivelen turvotukset.
Kaulan lihasten kiputilat, jos ei itsehoito auta.

Yleensä voi hoitaa itse

Kaulan lihasten kiputilat.
Kiputilat hengitystietulehdusten yhteydessä.

Lisätietoa kaulakivuista:

Lääkäriseura Duodecimin terveyskirjaston artikkeli kilpirauhasen sairauksista.
Eorthopod.comin englanninkielinen artikkeli solisluun ja rintalastan välisen nivelen ongelmista.

Kommentit

  1. Nyt on pakko kysyä apua jostain! Alan olla todella huolestunut. Minulla on alkusyksystä (lue! elokuusta lähtien) lähtien ollut kokoajan pientä väsymystä ja kurkkukipua mikä on kadonnut joisikin ajoiksi pois ja tullut takaisin. Mutta nyt... Se tuli monta kertaa pahempana viimeviikon tiistaina. Kamala yskä, räkää tulee nenästä ja kurkusta, kova kurkkukipu, ääni käheytyi pahasti, vaikeaa hengittää, nieleminen sattui, väsymys niin kovaa, että sängyssä oli pakko olla, mutta kuumetta ei ollut. Ja nyt viime su pahin loppui ja ma olo helpottui eiliseen päivään asti niin, että melkein kaikki oireet katosivat pientä yskää ja aamuista kurkkukipua lukuunottamatta. Tänään aamulla heräsin taas kovaan kurkkukipuun, yskään ja totaaliseen väsymykseen. Suihkuun mennessä alkoi rintaani tulla kovia vihlaisuja mitkä loppuivat kun tulin suihkusta pois. Vihlaisut eivät mitenkään olleet yhteydessä hengitykseen.

    Olen käynyt päivystyksessä ja tulehdusarvot eivät olleet koholla. He ottivat myös näytteitä, mutta niistä ei löytynyt mitään. Hengityksenkin kuuntelivat ja normaalilta näytti/kuulosti kaikki. Mistä tällaisessa voi olla kyse? Vaiva on ollut jo kumminkin lievempänä ja rajumpana jo koko talven ja syksyn.

    Vaiva haittaa koulunkäyntiäni ja kehittymistä harrastuksessani, kun en pääse harjoittelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saitko tähän mitään ratkaisua vai menikö vain ohi ?

      Poista
  2. Hei!

    No onpa ollut kurjaa syksystä alkaen. Suosittelisin että varaisit ajan yleislääkärille. Älä mene päivystykseen vaan ajanvarauspuolelle. Päivystyksessä katsotaan vaatiko tilanne jotain välittömiä toimenpiteitä. Lääkärillä ei siellä ole aikaa yleensä mitenkään perinpohjaisesti asioihin perehtyä.

    Sinänsä tilanne ei kuulosta mitenkään vakavalta mutta kannattaa ilman muuta selvittää. Uskoisin, että helpotusta on saatavaissa.

    VastaaPoista
  3. Itselläni on oikealta puolelta hartiasta päähän asti aivan jumissa toiselta puolelta ei yhtään. Välillä tuntuu vihlaisuja. Saman puolen käsi on kylmempi kuin toinen. Olen 16 vuotias muuten terve tyttö.

    VastaaPoista
  4. Ensikuulemalta niskan ja kaulan lihasten jännitykseen ja lihaskramppiin sopivalta kuulostaa. Käden kylmyydelle toki voi olla muitakin selityksiä joten jos se selvänä jatkuu tai pahenee, niin lääkärille voi tilannetta näyttää.

    VastaaPoista
  5. Mikä kumma kaulan etuosassa napsuu? Mulla tuossa ihan kaulan keskiosan oikealla puolella on lähes koko kaulan korkeudelta kohta joka hiukan painettaessa napsuu aika paljon. Kipeäkin on. Ja niska-hartia on erittäin jumissa juurikin samalta puolelta. Liittyykö siihen? Tarviiko sille tehdä jotain?
    Kyselee hämmentynyt Heidi.

    VastaaPoista
  6. Hei!

    Etukaulan alueella on rustoisia rakenteita kilpiruston ja henkitorven yläosan muodossa. Niiden voi periaatteessa kuvitella napsuvan niitä voimakkaasti painettaessa, vaikka en ole koskaan kuullut kenenkään valittavan sellaista. Tässä on kuva alueen anatomiasta.

    http://humananatomybody.info/wp-content/uploads/2015/11/Face-And-Neck-Muscles-for-Human-picture-UgAw.jpg

    Kun jossain alueella on kipua, elimistön normaalireaktio sille on lihasten jännitys millä pyritään suojelemaan aluetta ja pitämään se mahdollisimman liikkumattomana.

    Kyllä minä kävisin lääkärillä näyttämässä. Sen verran erikoinen tilanne kuitenkin on. Yleislääkärillä päästään varmaan alkuun.

    VastaaPoista
  7. Olisiko tietoa mistä johtuu kaulan"naksuminen" tai "raksuminen" aina suuta avatessa, päätä tai leukaa käyttäessä tai esim jos käyttää kieltä että nuolee huulia? joskus se äityy jopa kivuliaaksi varsinkin jos samaan aikaan esim.nostan käsivarrella jotain ja käännän päätä. Tämä naksuminen tuntuu enemmän yläkurkusta ja molemminpuolisesti. Ihankuin joku muljahtelee siellä.
    Ultrattu on kaula ja nenänielu tutkittu kameran kanssa, ei löytynyt mitään ja korvalääkäri epäilee toiminnalliseksi vaivaksi mikä on minusta mennyt pahemmaksi viimisen vuoden sisään.

    Se pitää vielä mainita että olen herkkä stressaamaan ja tällöin jännitän hartioita ja niskat on usein jumissa. olen hoikkarakenteinen, pitkäkaulainen, ikää 27v. Närästystäkin on ajoittain. Kävin muutaman kerran omt:llä joka totesi scalenukset tosi koviksi ja hän totesi minun pitkään olleen täysin virhe ryhdissä. Nyt asia on korjattu ja tuntuu että ne käynnit ovat lisänneet rutinaa ja muljahtelua jollain tavalla. Itse mietin että joko a) pitkään jumissa olleet lihakset ja jänteet oireilevat noin käsittelyn ja ryhdin muutoksen johdosta tai b) jokin edelleen on jumissa ja hankaa siellä muita jänteitä/lihaksia tai c) jotain paiseita/kasvaima (jotka ei näy ultraäänessä??).



    VastaaPoista
  8. Hei!

    Jos ajattelee tuon äänen lähdettä, niin leukanivelet ja yläniska tulevat mieleen. Leukanivelten suhteen voi saada lisätietoa jos itse hellästi koettelee leukaniveliä korvan etupuolella. Leukanivelten kohta löytyy helposti kun suuta hieman aukoo ja sulkee samalla kun tunnustelee aluetta sormin.

    Jos leukanivelet tuntuvat olevan äänen lähde, niin sitten voi miettiä sopivia hoitokeinoja jos siitä on jatkuvaa haittaa. Sinänsä raksuminen ei ole vaarallista eikä vaadi välttämättä hoitoa. Lähinnä aluksi varmaan fysioterapia ja jumppa aluetta tuntevan fysioterapeutin kanssa voi tulla kyseeseen.

    Niska voi myös olla naksumisen lähde. Siellä voi olla esim. pientä yliikkuvuutta mikä ilmenee naksumisena joissain liikkeissä. Sekään ei sinänsä ole vaarallista. Toki joka tapauksessa niskan liikelaajuudet ja lihasvoimat kannattaa pitää kunnossa. Siinäkin fysioterapeutti voi auttaa ohjelman laatimisessa ellei sellaista jo olekin päivittäisessä käytössä.

    VastaaPoista
  9. Kävin myös hammaslääkärillä joka totesi että rutina ei tule leuasta vaan leuan alapuolelta kurkusta jossa ikään kuin jotain muljahtelee suun avaamisliikkeiden myötä. Hammasröntgen otettiin varmuudeksi jossa siinäkään ei mitään.
    Tuota niskan kulumaa olen miettinyt myös mutta voisiko se jotenkin vaikuttaa tähän etupuolelle, en tiedä. Rutina ja muljahtelu tulee ikäänkuin kurkun molemmin puolin. Mutta kun rusahtelu kuuluu pelkästään suuta avatessakin niin voisiko se tulla niskasta, en tiedä.

    VastaaPoista
  10. Periaatteessa nielun rustorakenteista voi lähteä myös ääniä kun alueella tapahtuu liikettä. Tässä tutkimus jossa tämän tyyppistä vaivaa on hoidettu leikkauksella.

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11556866

    Jos vaiva tulisi niskasta, niin tosiaan odottaisi että vaatisi niskan liikettä äänen saamiseksi aikaan. Korvalääkäri voisi olla seuraava yhteistoimintataho joka voisi asiaa miettiä jos ongelma kyllästyttää.

    VastaaPoista
  11. Hei! Ongelmani on ollu koko raskausaikani (raskausviikko 17) n. Kuukauden välein, kipua kaulan alueella. Mielestäni ylempänä kuin missä sijaitsee kilpirauhanen. Kipukohta tuntuu selkeästi syvällä kaulassa vasemmalla puolella, mutta säteilee laajalle alueelle. Kipu tuntuu myös välillä niellessä, sekä pääntä kääntäessä. Niskat minulla on myös usein kipeät, voisiko johtua siitä? Kipu saattaa tuntua myös sykkeen noustessa, kipu tuntuu juurikin samassa kohtaa missä kaulan syke tuntuu. Mitään patteja en ole löytänyt. Osaisitko sanoa voisiko kipu olla kaulan lihaksista johtuvaa? Kipu kestää yleensä noin viikon ajan ja katoaa sitten.

    VastaaPoista
  12. Hei!

    Kyllä kaulan alueen lihasten jännitys- ja kiputila voi oireittesi kaltaista ongelmaa aiheuttaa. Sykkeen noustessa voivat lihakset myös helpommin jännittyä.

    On myös muita syitä, jotka voivat olla kipuoireen takana. Voisit hyvin käydä lääkärillä näytämässä tilannetta. Näin etänä on mahdoton tarkempaa diagnoosia tehdä.

    VastaaPoista
  13. Hei! Minä olen kärsinyt noin puoli vuotta kurkkukipua jolle ei ole muuta selitystä löytynyt kuin kireät lihakset. Kipu tuntuu leuan ja kaulan taitekohdassa ja tuntuu ihan tavalliselta kurkkukivulta, mutta kurkku ei ole tutkimuksissa näyttänyt ärtyneeltä eikä äänihuulissa ole ollut vikaa vaikka vaiva vaikeuttaakin äänentuottoa. Kireyttä ja kipua on koko rintakehässä, solisluissa ja hartioissa sekä yläselässä. Voiko kurkkukipu ja ääniongelmat johtua näistä kireyksistä? Ja kuinka tällaista vaivaa voi hoitaa?

    VastaaPoista
  14. Hei!

    Kyllä tälläisiäkin tilanteita on tavattu. Kun ei muita hoitoa vaativia syitä ole todettu, voi hyvin kokeilla lihasten rentouttamista. Siinä sitten näkyy, alkaako vaiva helpottaa.

    Aluksi voisi ajatella tulehduskipulääkekuurin tasoittavan lisääntynyttä ärtymystä lihaksissa. Tämän jälkeen voi joko fysioterapeutin tai hyvän hierojan avulla saada lihaksia rentoutumaan hieronnalla ja tarvittaessa lämpö- tai vastaavilla esihoidoilla.

    Pidemmällä tähtäimellä on tärkeää laatia ja opettaa oma jumppaohjelma, jonka avulla lihakset voisivat välttää liiallisen jännitystilan. Sen laatimisessa fysioterapeutti on sopiva yhteistyökumppani.

    Kun vaiva on jo kestänyt tämän verran, on tuskin saatavissa aikaan välitöntä ihanteellista hoitotulosta. Vaaditaan sitkeyttä ja jonkin verran aikaa ennen kuin tuloksesta saa vinkkiä.

    VastaaPoista
  15. Hei,mitähän mun kaulalle on tapahtunut? Tapaninpäivänä kuului kauhea rusahdus kun otin arkkupakastimesta jouokaa sulamaan,rusahti niin kovaa että säikähdiin ja kaula meni lukkoon hetkeksi,jouduin haukkaa happea ja melkeen putosin lattialle.Rusahdus oli niin kova että lapsenikin kuulivat sen ja säikähtivät sitä.Siitä asti on ollut kaula hyvin kipeä,sängystä nouseminen hankalaa aamuisin,painavien tavaroiden kantaminen kivuliasta sekä äkkiliikkeet sattuvat kaulan etupuolelle etenkin vasemmalla puolella tuntuu.Kävin lääkärissä mutta lääkäri ei tutkinut eikä kuvannut,laittoi lähetteen kirurgille johon voi mennä aikaa ties kuinka kauan...minulla on kaularanka leikattu n. 2-vuotta sitten etukautta ja laitettu nikamien tilalle muovia.

    VastaaPoista
  16. Hei!

    Jopa on ikävä pakastintapahtuma. Koska kaularangassa on ollut leikkaus, niin kirurgisen alan asiantuntijalla on hyvä tilanne arvioittaa. Tietysti voisi kysyä leikkauspaikasta, olisiko sinne mahdollista päästä näyttämään. Heillä on kuitenkin paras tietämys tilanteesta.

    Kaularanka kannattaa pitää lähellä keskiasentoa. Voimakkaita taaksetaivutuksia ja äärikiertoja kannattaa vältellä.

    Tulehduskipulääkkeitä voi käyttää tarvittaessa kipua helpottamaan. Pehmeästä kaulurista voi olla apua. Se lähinnä muistuttaa rangan keskiasennosta pitämisestä.

    Toivotaan että arvio järjestyy suhteellisen pikaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta,sain sairaalasta kirjeen erikoislääkäri on tullut tulokseen että polille ja mahdollisiin muihin tutkimuksiin. Mä ilmottelen miten tässä käy.

      Poista
  17. Äkillinen lukko juuri kurkun vieressä ei pysty kääntäämään päätä eikä kunnolla liikkumaan ja nieleminen sattuu todella paljon poksahtaa itse pois lukosta ja jättää jälkeen aran kohdan kaulassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Ikävä vaiva, ainakin jos pitkittyy. Voisi aluksi rauhoitella eli pitää niskaa lähellä keskiasento ilman tarpeettomia pään ja niskan kiertoja. Jos on kipuja, niin käsikaupan tulehduskipulääkkeitä voi ottaa 2-3 päivän kuurin.

      Jos rauhoittuu, niin itse voisi alkaa tehdä makuulla pään kiertoa varoen sen verran että lukkiintumista ei synny. Niska ja pää pitäisi olla tuettuna tyynyllä keskiasentoon niin että niska pysyy hyvin rentona.

      Pikku hiljaa sitten voisi jumpassa kierron laajuutta varovasti lisätä ja katsoa lähteekö vaiva menemään parempaan suuntaan.

      Jos ei omalla jumpalla ala rauhoittua, niin esim yleislääkärillä voi käydä näyttämässä. Ensi kuulemalta voisi olla kaularankaperäinen lukkiintumisoire. Muitakin mahdollisuuksia toki on mutta ne ovat harvinaisempia.

      Ei kuitenkaan kuulosta miltään vaikealta sairaustilalta josta pitäisi ertyisesti olla huolissaan. Toivotaan että asettuu.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polvikipu

Raju urheilu aiheuttaa usein ongelmia

Polvien toimintakyky on tärkeää kaikille ihmisille, koska ne kantavat ihmisen painon kävellessä ja juostessa. Polvet joutuvat ottamaan vastaan iskuja kun ihminen hyppii tai kantaa raskaita taakkoja. Lisääntynyttä rasitusta niihin kohdistuu myös kyykistyessä, noustessa ylös istumasta ja portaissa kulkiessa. Ihmisen elämänpiiri ja toimintakyky voivat huomattavasti rajoittua pahojen polvivaurioiden takia.

Polvessa on kolme toiminnallisesti erilaista niveltä. Ensimmäinen on kantava nivel, jossa yläpintana toimii reisiluun ja alapintana sääriluun nivelpinta. Toinen on polvilumpion ja reisiluun välillä. Kolmas muodostuu sääri- ja pohjeluun välille sekä luiden ylä- että alapäissä. Reisiluu ja sääriluu muodostavat sarananivelen joka on etupuolelta lumpion suojaama. Kantavan nivelen sisällä toimivat pehmikkeinä nivelten rustot ja puolikuun muotoiset sisempi ja ulompi nivelkierukka. Ne ovat rustoisia rakenteista nivelpintojen välissä, jotka toimivat eräänla…

Pohje- nilkka- ja jalkakipu

Jalka kannattaa koko ihmistä läpi elämän

Alaraaja joutuu jatkuvasti kantamaan koko ihmisen painon kun nilkka sekä jalka huolehtivat kontaktista alla olevaan pintaan. Pohkeen tukirakenteen muodostavat kaksi pitkää luuta, kooltaan suurempi sääriluu eli tibia ja sen viereen ulkosyrjälle kiinnittyvä pohjeluu eli fibula. Pohkeessa on voimakkaat lihakset, jotka kiinnittyvät akillesjänteen avulla kantapäähän. Ylemmän nilkkanivelen muodostaa sääri- ja pohjeluun alapäät, joiden välissä on nilkkaluista telaluu eli talus. Jalka on hyvin monimutkainen rakenne. Nilkasta alaspäin lukien on jalassa 26 luuta. Rakenne turvaa liikkumiskyvyn erilaisissa tilanteissa.

Pohjekipu

Lihaskivut


Pohjelihakset voivat kipeytyä liiallisen rasituksen, harjoittelun tai lihasrentoutuksen puutteen johdosta. Valmistautumattomien pohjelihasten äkillinen rasitus tai suora isku voi myös aiheuttaa kipuja. Kova juoksuharjoittelu ylämäkeen on huomattava rasite pohkeille. Lihasten kipeytyminen runsaamman harjoittelun jälkeen on …

Vatsakipu

Jos muuta vikaa ei löydy, stressiä syytä vähentää

Vatsaontelossa on suuri joukko elimiä ja niissä monia mahdollisia tauteja, jotka voivat aiheuttaa kipuoireita. Yleensä diagnoosia ei voida asettaa ilman lääkärintutkimusta, tarvittavia kuvauksia ja laboratoriokokeita.

Ruoansulatuselimistön kivut ovat usein jollain tavalla yhteydessä ruokailuun. Mitä lähempänä oireileva alue on ruoansulatuskanavan alkupäätä, sitä nopeammin vatsakivut yleensä ilmaantuvat ruokailun jälkeen. Kipu alavatsassa voi olla myös sukuelinten tai virtsateiden vaivojen aiheuttama oire.

Ruokatorven tulehdus, ole pystyssä syönnin jälkeen

Ruokatorven alaosan kivut voivat johtua siitä, että hapanta vatsalaukun sisältöä kulkeutuu väärään suuntaan ja se ärsyttää ruokatorvea. Yleisin vaivalle altistava tekijä on ruokatorven alaosan sulkijalihaksen huonontunut toiminta tai palleatyrä.

Vaivat tuntuvat rintalastan takana polttona ja närästyksenä, helpommin makuuasennossa heti ruokailun jälkeen. Hapan mahan sisältö voi tuntua a…