Siirry pääsisältöön

Polvikipu


Raju urheilu aiheuttaa usein ongelmia

Polvien toimintakyky on tärkeää kaikille ihmisille, koska ne kantavat ihmisen painon kävellessä ja juostessa. Polvet joutuvat ottamaan vastaan iskuja kun ihminen hyppii tai kantaa raskaita taakkoja. Lisääntynyttä rasitusta niihin kohdistuu myös kyykistyessä, noustessa ylös istumasta ja portaissa kulkiessa. Ihmisen elämänpiiri ja toimintakyky voivat huomattavasti rajoittua pahojen polvivaurioiden takia.

Polvessa on kolme toiminnallisesti erilaista niveltä. Ensimmäinen on kantava nivel, jossa yläpintana toimii reisiluun ja alapintana sääriluun nivelpinta. Toinen on polvilumpion ja reisiluun välillä. Kolmas muodostuu sääri- ja pohjeluun välille sekä luiden ylä- että alapäissä. Reisiluu ja sääriluu muodostavat sarananivelen joka on etupuolelta lumpion suojaama. Kantavan nivelen sisällä toimivat pehmikkeinä nivelten rustot ja puolikuun muotoiset sisempi ja ulompi nivelkierukka. Ne ovat rustoisia rakenteista nivelpintojen välissä, jotka toimivat eräänlaisina iskunvaimentimina vähentäen suurempien, äkillisten rasitusten vaikutusta nivelrustoihin.

Nivelsiteet pitävät polven tukevana. Kummallakin reunalla on sivusiteet. Ne pitävät polven tukevana sivusuunnassa. Nivelen sisällä kulkevat etu- ja takaristiside. Ne huolehtivat polven liikkuvuuden rajoista etu-takasuunnassa. Lumpio on jännerakenteen sisällä, joka kiinnittää nelipäisen reisilihaksen sääriluun yläosaan.

Nelipäinen reisilihas reiden etupinnalla on voimakas polven ojentaja. Sen kiinnittyminen lumpion kautta sääriluuhun antaa sille lisää vipuvoimaa tässä toiminnassa. Polven koukistuksesta huolehtivat takareiden lihasryhmät. Lähentämistä ja loitontamista varten on myös omat lihaksensa.

Kasvuikäisillä voi polven seudussa esiintyä kasvuruston ja luutumisen häiriöitä, jotka saattavat vaivata voimakkaamman rasituksen yhteydessä. Diagnoosi varmistuu röntgenkuvauksella. Hoidoksi yleensä riittää rasituksen vähentäminen. Oireet asettuvat lähes aina muutaman vuoden kuluessa.

Rasitusvammoissa lisää harjoittelua asteittain

Kun alaraajan rasitusta lisätään nopeasti, saattaa syntyä erilaisia lihasten ja jänteiden kiputiloja. Kun tämäntapaiset vaivat ovat äkäisimmillään, kylmähoito on usein hyväksi. Pitkittyneissä kiputiloissa voidaan käyttää fysikaalisia hoitoja, kipulääkitystä ja lääkeainepistoksia. Varsinkin kortisonipiikein saadaan usein nopeasti tuloksia aikaan, kunhan vaivan aiheuttava rakenne paikallistetaan.

Kierukka-, ristiside- ja nivelsidevaivat, urheilijoiden riesoja

Polven vammojen yhteydessä saattaa syntyä repeytymiä nivelkierukoihin ja risti- ja sivusiteisiin. Sisempi nivelkierukka vaurioituu useammin kuin ulkoinen. Vammamekanismina on usein kierto painon ollessa polven päällä. Tämä voi sattua esim. kun kyykistyy ja samalla polvi kiertyy. Samanaikaisen kierron ja ojennuksen aikana ei vammoja synny niin usein.

Kun kierukka vaurioituu, kuuluu joskus samanaikaisesti repeämisen ääni. Kivut voivat ilmaantua pikkuhiljaa vasta muutaman päivän kuluessa vamman jälkeen. Tyypillisiä oireita ovat kivun lisäksi rajoittunut liikelaajuus, jäykkyys ja turpoilu.

Joskus pahimmat vaivat asettuvat suhteellisen nopeastikin lepuutuksella, mutta myöhemmin voi ilmaantua uudestaan oireita, kuten polven lukkiintumisen tunnetta, lonksumista, turvottelua ja kipua rasituksessa.

Tutkittaessa nivelkierukan vaurioissa todetaan kipua nivelraon tienoossa ja väännettäessä polvea asentoihin, joissa repeytynyt kohta jää puristuksiin. Jos on tarvetta lisätutkimuksiin, yleensä käytetään tähystystä tai magneettitutkimusta, nykyisin enää harvoin varjoainetutkimusta. Tähystyksen etuna on se, että samalla on mahdollista hoitaa osa vaurioista.

Hoitona voi riittää lepuutus, kivun hallinta lääkkeillä ja seuranta. Jos vaiva ei rauhoitu ja haittaa normaalia elämää, voidaan tähystyksessä kierukan vaurioitunut osa poistaa, jolloin yleensä kivut asettuvat.

Nivelkierukkavamman yhteydessä voi syntyä myös nivelsiteiden vaurioita. Näin voi käydä vaikkapa kun polvi yliojentuu voimakkaasti, kun pudotaan koukussa olevalle polvelle, juoksu pysähtyy äkillisesti, tai paino vaihtuu toiselle jalalle äkkiarvaamatta. Yliliikkuvuudesta voi oireena alussa olla löysyyden tunne nivelessä.

Eturistisiteen täydellisessä repeämässä häiriintyy polven etu-takasuuntainen tukevuus. Varsinkin suuremmassa rasituksessa saattaa tällöin ilmaantua lonksumista tai epävarmuuden tunnetta. Hoidoksi riittää yleensä reiden lihasvoimien parantaminen ja rasituksen suhteuttaminen polven sietokykyyn. Leikkaushoidon tarvetta voidaan arvioida jos eivät vaivat asetu.

Sivusiteiden vaurioissa voi syntyä nivelsiteen osittaisen tai täydellisen repeämän lisäksi myös niiden kiinnittymiskohtien repeämismurtuma. Siinä nivelsiteen kiinnittymisalue luussa repeytyy irti. Jos murtuma on kooltaan merkittävä, voi syntyä sivusuuntaista yliliikkuvuutta, joka voidaan polvea tutkittaessa havaita. Jos yliliikkuvuutta ei ole syntynyt, todetaan vain kipua nivelsiteen vaurion alueella.

Hoitona riittää yleensä kipuhoito ja lihasvoiman optimointi alaraajassa ja polven rasituksen tason rajoitus tasolla, jota polvi hyvin sietää. Leikkaushoitoja käytetään nivelsidevaivoissa etupäässä urheilijoilla.

Polven vammat ja sijoiltaan meno, rajummissa lajeissa useilla

Nuorilla ihmisillä on usein polvivaivoja liittyen niihin urheilulajeihin, joissa polvet joutuvat kovaan rasitukseen ja alttiiksi vammoille. Tällaisia ovat mm. amerikkalainen jalkapallo, pujottelu, jalkapallo ja squash.

Polvilumpio voi mennä sijoiltaan jalan vääntymisen yhteydessä. Tällöin polveen tulee voimakas kipu ja polvilumpio vääntyy epätavanomaisen näköiseen asentoon. Usein lumpio palautuu helposti itse paikoilleen. Joskus tarvitaan lääkärin apua.

Lääkärissä käynti on joka tapauksessa tarpeen. Leikkaushoitoa voidaan harkita ehkäisemään tulevia ongelmia. Jos polvilumpio menee usein sijoiltaan, tilanne pitää selvittää ja miettiä kuntoutus- tai leikkaustoimenpiteitä.

Polven seutuun voi tulla minkä tahansa luun murtuma suorassa voimakkaassa iskussa, kaatumisen tai kompastumisen yhteydessä. Tavallisesti oireena tällöin on voimakas kipu murtuman seudussa, joka estää tai pahasti hankaloittaa astumista vaurioituneelle jalalle. Murtumaepäilyn vuoksi on syystä käydä lääkärissä varmistamassa luiden eheys. Jos ei tilanne ole selvä pelkästään lääkärin tutkimuksen perusteella, voidaan röntgenkuvan tai harvemmin muilla kuvantamismenetelmillä saada diagnoosi aikaan.

Polvilumpion rustovauriot, rasitus kohtuulliseksi

Polvilumpion takapinnan ruston pehmeneminen ja vauriot ovat tavallisia syitä polvien kiputiloihin. Niitä esiintyy varsinkin urheilijoilla. Syynä voi olla osittainen lumpion sijoiltaan meno polven liikkeissä, alaraajojen akselivirheet, lihastasapainon poikkeavuudet, lihaskireydet tai jatkuva liian suuri rasitus. Nämä voivat aikaansaada polvilumpion takapinnalla olevan ruston ohenemisen ja pehmenemisen jolloin syntyy rustonpehmentymä eli chondromalacia. Myös alueen aiemmat murtumat, niveltulehdus, kasvaimet tai toiminnalliset häiriöt voivat edesauttaa ongelman syntymisessä.

Aluksi oireina esiintyy kipua portaita alaspäin kulkiessa tai kyykistyessä. Usein myös pidempään istuessa polvi alkaa särkeä, jos sitä ei voi välillä ojentaa suoraksi. Elokuvissa tai lentokoneessa istuminen voi olla tuskaa. Polvikipu tuntuu lumpion ympärillä ilman tarkkaa yksittäistä paikkaa. Siitä on vaivaa mm. porraskävelyssä ja kyykistymisessä. Polvessa voi olla lukkiintumisen tunnetta ajoittain, jäykkyyttä ja turvotusta. Portaita alaspäin kulkiessa lumpion painuu lujemmin reisiluuta vasten kuin ylöspäin noustessa. Niinpä alaspäin meno aiheuttaakin yleensä enemmän kärsimystä kuin rappusten nousu.

Tutkittaessa todetaan arkutta ja rutinaa polvilumpiota painettaessa polviniveleen päin sekä myös liikutellessa. Röntgen- tai magneettikuvissa nähdään ruston pehmentymään sopivia muutoksia. Jos laboratoriokokeita katsotaan, niissä ei yleensä ole tulehdukseen viittaavia arvoja.

Hoitona käytetään lihasten vahvistamista. Erityisesti etureiden nelipäisen reisilihaksen hyvä kunto on olennainen asia vaivan kanssa selviämiselle. Fysioterapeutti tai kuntosaliohjaaja voi tehdä harjoitteluohjelman jolla tämä saadaan huipputerään. Kivun hoidossa normaali lääkehoito ja tarvittaessa kylmällä hautomiset kipuvaiheissa yleensä riittävät. Hankalimmissa tapauksissa leikkaushoitoa voidaan harkita. Jotta leikkausta kannattaa miettiä, on vaivalla oltava syy, johon on mahdollista leikkauksella vaikuttaa.

Sopivan ammatin ja toimenkuvan hankkiminen on olennaisen tärkeää jotta rasitustaso voidaan pitää sellaisena minkä polvi. Rasitustaso myös urheilu- ja askartelutoiminnassa täytyy pitää kohtuullisena.

Bakerin kysta, pulleutta polven takana

Polven takana tavataan pullistumia, jotka voivat aiheuttaa paineen tunnetta ja kipuoiretta. Yleensä ne ovat yhteydessä polviniveleen ja useimmiten syntyvät jonkin vamman jälkeen. Jos tällainen kysta puhkeaa pohkeen lihasten väliin, se voi aiheuttaa pohkeen hyvin voimakkaan kipuoireen ja turvotuksen, jota on vaikea erottaa laskimotulpasta. Ilman puhkeamista ne eivät aiheuta ainakaan suurempaa kipua ja voidaan havaita vaikkapa läheisten toimesta tai jonkun muun asian tutkimisen yhteydessä.

Kun polven takapinnalle ilmaantuu aluksi kivuton pullistuma niin diagnoosia voidaan epäillä tyypillisen kliinisen kuvan perusteella, ja se varmistuu ultraäänitutkimuksella. Hoitona voidaan samantien tyhjentää pullistuma ja pistää kortisonia. Jos eivät vaivat näin asetu, leikkaushoitoa voidaan harkita. On hyvä varmistaa, ettei henkilöllä ole mitään ylläpitävää syytä, kuten nivelkierukkavauriota, joka estäisi vaivan paranemista.

Polven nivelrikossa voi kepin ottaa käyttöön

Iäkkäämpien ihmisten polvivaivojen tärkein syy on nivelrikko eli artroosi. Siitä aiheutuu oireita yleensä vasta aikaisintaan keski-iän jälkeen tai vanhempana. Nivelrikko syntyy kun nivelen sileät rustopinnat vähitellen iän mukana rappeutuvat, niihin tulee pieniä vaurioita ja ne muuttuvat pinnoiltaan epätasaisemmiksi. Jos rappeutuma etenee niin merkittävästi että rusto kuluu paikoittain kokonaan pois, niin luupinnat joutuvat kosketuksiin suoraan toistensa kanssa. Jo karheammat nivelpinnat tekevät nivelpinnat huonommin liukuviksi toistensa suhteen, puhumattakaan siitä jos luu on esillä. Näissä tilanteissa ymmärrettävästi nivelen liike on kankeampaa ja kivuliasta. Nivelrikon syntyä voivat edesauttaa aiemmat murtumat, nivelsiteiden tai kierukoiden vauriot tai muut vammat alueelle.

Ensimmäinen merkki vaivasta on yleensä rasitukseen, esim. kävelyyn ja portaiden nousemiseen, tai pitkään samassa asennossa oloon liittyvä kipu. Myöhemmin oireisiin saattaa liittyä polven särkyä ilman erityisempää rasitustakin, rutinaa ja lievää turvottelua pahimmissa vaiheissa. Kipu voi olla pahinta aamuisin. Ajan kuluessa mukaan voi tulla nivelen lukkiintumisen tunteita ja heikkoutta. Vaikeissa tapauksissa polveen voi tulla ylimääräistä liikkuvuutta ja virheasentoa.

Nivelrikko voidaan todeta röntgentutkimuksessa. Tosin melko vähäisissäkin kulumamuutoksissa saattaa ihmisellä olla oireita. Toisaalta röntgenologisesti kulunut nivel voi olla vähäoireinen.

Kulumavikaan ei valitettavasti ole parantavaa hoitoa tarjolla. Kiputulehduslääkkeitä käytetään kipujen helpotukseen. Lämpöhoidoilla ja sähkökipuhoidolla voidaan myös saada kipuoiretta asettumaan. Polvikulumisia on saatu helpotettua nivelen sisäisillä pistoksilla lääkeaineella, joka on alunperin uutettu kukon heltoista.

Kuluneen nivelen ympäristön lihasten huolto on tärkeää. Lihasvoiman vahvistaminen on olennaista, ja polvia pitäisi käyttää kohtuullisesti kivuista huolimatta. Tehokkaimmin voidaan lihaksia vahvistaa kuntosalityyppisillä harjoituksilla. Polven ympäristön lihasten kiputiloissa voi hieronnasta olla suurta apua.

Mikäli polvikuluman kanssa ei muuten pärjää, leikkaushoitoa voidaan harkita. Tekonivelleikkausten tulokset ovat hyviä. Jälkeenpäin polven toimintakykyä on kuntoutettava tehokkaasti.

Polvivaivojen ei kannata antaa tarpeettomasti rajoittaa elämää. Ainakin vaikeimmissa ongelmissa kannattaa tehdä kerran kunnollinen perusselvitys vaivan luonteesta. Yleensä on ainakin helpotusta vaivoihin saatavissa erilaisin toimenpitein.

Itsehoitona voidaan yleensä käyttää reseptivapaita tulehduskipulääkkeitä lyhyenä kuurina samoin kuin salvoja kipualueelle. Kylmähoito useamman kerran päivässä annettuna on myös yleensä tehokasta.

Nivelrikon pahimmissa kipuvaiheissa on tärkeää vähentää polveen kohdistuvaa rasitusta. Tämä voidaan tehdä käyttämällä keppiä, vähentämällä kantamista ja pudottamalla painoa. Samoin kannattaa välttää konttaamista ja kyykyssäoloa.

Kun noustaan istumasta, käsinojasta kannattaa ottaa tukea ja välttää liian matalia istuimia. Kotiin on hyvä hankkia korkeampia tuoleja, joista pääsee helpommin ylös. WC-pyttyynkin on saatavissa korotus. Portaissa on ylöspäin mentäessä helpompaa kulkea parempi jalka ja alaspäin tultaessa huonompi jalka edellä.

Polvivaivoissa voidaan käyttää myös erilaisia tukia. Pehmeillä tuilla saadaan aikaan hieman lämpövaikutusta ja muistutetaan siitä, että polvea on syytä varoa. Tukevuuttakin on mahdollista saada lisättyä, mutta tällöin täytyy tuen ulottua pidemmälle reiden ja pohkeen alueelle. Se on parasta valmistaa mittojen mukaan.

Polvivaivoissa on reiden etuosan lihasten vahvistaminen tärkeää. Pahimmassa kipuvaiheessa voidaan reisilihasta supistaa voimakkaasti pitäen jalkaa paikallaan. Supistus voi aluksi jatkua kymmenen sekuntia kerrallaan. Sitä voi tehdä niin monta kertaa päivässä kuin viitsii.

Lähes alusta alkaen voi myös nostaa jalkaa polvi suorana ylöspäin selällään maaten. Kerran voi kokeilla montako kertaa jaksaa tätä tehdä peräkkäin. Sitten voi tehdä päivän mittaan useita sarjoja, joissa nostaa noin 2/3 tästä määrästä. Jos nostojen määrä on kyllästyttävän suuri, kannattaa ostaa 1-2 kilon nilkkapainot, jotta aikaa jää muuhunkin kuin jalan nosteluun.

Maatessa pitkällään on samalla hyvä nostella jalkojaan ylös muihinkin suuntiin ja harjoittaa jalkojen lihaksia monipuolisemmin. Kyljellään voi nostaa jalkaa sivulle ja vatsallaan taaksepäin. Näissäkin harjoituksissa voi käyttää nilkkapainoa.

Polven ollessa jo paremmassa kunnossa harjoituksiin voi harkita liitettäväksi polven ojennusta, aluksi ilman painoa ja myöhemmin nilkkapainon kanssa. Tämä sujuu istuen, jos ihminen kannattelee käsillä reiden alta niin, että jalkaterä ei ota maahan.

Kun harjoitukset eivät pahemmin kipeytä polvea, jatkossa kannattaa harjoittaa kuntosalilla reisiin parempi voima kuin niissä on ollut koskaan aiemmin. Tervepolvisella ei reisilihasvoimalla ole niin suurta merkitystä. Kun polvissa on vaivoja, reisilihakset täytyy pitää kunnossa.

Polven tulehdukset, kuumotusta ja lämpöä

Polvissa voi olla reumatyyppisiin sairauksiin liittyviä niveltulehduksia. Syynä voi olla nivelreuma tai joku muu samaan ryhmään kuuluva yleissairaus. Näissä tilanteissa on yleensä muissakin nivelissä oireita ja tulehduksellisia muutoksia todettavissa lääkärin tutkimuksessa, laboratoriokokeissa ja kuvantamistutkimuksissa. Polvinivel on harvoin ainoa nivel missä oireita esiintyy tässä sairausryhmässä.

Bakteerit voivat aiheuttaa polveen märkäisen tulehduksen. Se voi tulla polven vamman seurauksena, pistoksen yhteydessä tai kulkeutua veriteitse polveen.

Oireina esiintyy turvotusta, polvisärkyä ja kuumotusta. Tutkittaessa havaitaan polven turvotus ja mahdollisesti punerrus. Laboratoriokokeissa todetaan tulehdusarvojen kohoamista ja polvinivelen nivelneste on sameaa ja siinä löytyy bakteerikasvua.

Hoidossa tarvitaan suonensisäistä antibioottihoitoa. Tämän vuoksi ihminen joudutaan yleensä ottamaan sairaalahoitoon. Polvea voidaan joutua tyhjentämään toistuvasti ja polvi täytyy pitää levossa. Kunhan tulehdus rauhoittuu voidaan aloittaa polven liikunnallinen kuntouttaminen.

Polven irtokappaleita syytä epäillä lukkiintumisoireissa

Polvinivelessä esiintyy irtokappaleita, jotka voivat aiheuttaa polven kipu- ja lukkiintumisoireita. Jos lukkiintuminen laukeaa, polvi voi tutkittaessa olla lähes oireeton. Diagnoosi varmistuu röntgenkuvauksella tai tähystyksessä. Sen aikana irtokappale voidaan samalla poistaa.






Polvikipu, mahdollisen vaaran merkkejä

Polvivamma, jonka jälkeen kävely on mahdotonta tai hyvin kivuliasta.
Polven kipu ja ulkoisesti poikkeava muoto tai asento vamman jälkeen.
Polven sijoiltaanmeno.
Äkillinen polven turvotus.
Polven voimakas kipu, turvotus ja lämpöily.
Polven jääminen lukkiintuneeseen asentoon.

Lääkärissä käynti tarpeen

Polven kivulias liikerajoitus.
Polven kipu, jos siihen liittyy säteilyoiretta, heikkoutta, tunnottomuutta tai pistelyä jalkaan.
Polven leikkauksen jälkeen lisääntyvä kipu ja lämpöily.
Polven kipu ja pidempiaikainen alaraajan turvotus.
Polven kipu ja selvä punoitus.
Polven kipu ja lämpöily.
Polven kipu, jos se ei anna nukkua.
Polven kipu, jos se häiritsee tai estää työn tai tavallisten kotiaskareiden teon.
Pitkittyneet polven kiputilat, jos tilanne ei itsehoidolla rauhoitu.
Polvivammat, joiden jälkeen vaikeampia oireita.
Toistuvat kipuoireet ja polven turvottelu.
Toistuvat kipuoireet ja polven lukkiutuminen.
Hankalat kipuoireet, jotka eivät itsehoidolla rauhoitu.
Lasten pidempiaikaiset polvikivut.

Yleensä voi hoitaa itse

Lievät ohimenevät kipuoireet vamman tai rasituksen jälkeen.
Lievät iän mukana tulevat kipuoireet.

Lisätietoa polvikivuista:

Jumppavideoita polvivaivoissa, Kunto.net.
Lääkäriseura Duodecimin terveyskirjaston artikkeli polvikivuista.
Ehealthmd.comin englanninkielinen artikkeli nivelrikosta.
Lääkäriseura Duodecimin terveyskirjaston artikkeli nivelrikosta.
Käypähoito suositus lonkan ja polven nivelrikosta.
Mayo Klinikan englanninkielinen artikkeli polvilumpion rustonpehmentymästä.
Lääkäriseura Duodecimin terveyskirjaston artikkeli polven nivelside ja kierukkavaivoista.
Lääkäriseura Duodecimin terveyskirjaston artikkeli polven nesteilystä.
Medscapen englanninkieliset sivut polven sijoiltaanmenosta.
Lääkäriseura Duodecimin terveyskirjaston artikkeli Bakerin kystasta.
Medicinenet.comin englanninkielinen artikkeli polven limapussien tulehduksista.
Lääkäriseura Duodecimin terveyskirjaston artikkeli nivelten tulehduksista.
About.comin englanninkielinen artikkeli polven tulehduksista.
Sportsmedinfo.sg englanninkielinen artikkeli polven irtokappaleista.
Orthoinfon englanninkielinen artikkeli polven tähystyksestä.
Reumaliiton artikkeli polven tekonivelleikkauksesta.
About.comin englanninkieliset sivut polven tekonivelleikkauksesta.

Kommentit

  1. Kuinka kauan Bakerin kystan puhjettua kipuoireet pohkeessa ja jalkaterässä kestävät? Minulla nyt reilun viikon ontumista.

    VastaaPoista
  2. Kyllä varmaan muutama viikko voi vielä mennä. Siellähän on kuitenkin kudoksen vaurioituminen tapahtunut. Jos kivut tai turvotus alkaa lisääntyä sen sijaan että pikkuhiljaa rauhoittuu, niin kannattaa näyttää lääkärille.

    VastaaPoista
  3. apua...mikähän vaivaa?polvi meinaa lukkiutua ja kipu tuntuu vasemman polven yläpuolella ulkosyrjällä.jalan saa kyllä suoraksi mutta kipu vääntäessä aika mahtava.jalka naksuu välillä ja jos on ns.lukkotilassa painoa ei jalalle voi laittaa tai mennä kyykkyyn lainkaan ellei nyt väkisin mene ja silloin jalka poksahtaa ja tuntuu kipua???

    VastaaPoista
  4. Jos lähdetään todennäköisemmästä päästä niin nivelkierukkavaiva taitaa olla ykkösepäilty. Joskushan kierukkavaivoissa polvi voi jäädä lyhyeksi tai pidemmäksikin aikaa täysin lukkoon kun kierukkarepeämä jumiuttaa polven. Jos näin käy niin lääkäriin on pakko hakeutua.

    Väkisin en kävisi polvea suoraksi vääntämään. Varovasti voi sitä jumppailla omin voimin koukistaen ja ojentaen polvea kivuttomalla alueella, samalla voi jalkaterää yrittää käännellä sisään ja ulospäin, joskus voi näin lukkiintuminen laueta. Mutta ei siis väkisin, ei muiden vääntämänä eikä kipua vasten.

    Muita mahdollisuuksia voi olla polven ulkosyrjälle kiinnittyvien jänteiden ongelma tai polven irtokappale. Näissä ei oikein omilla konsteilla saada erikoista aikaan.

    Käsikaupan kipulääkkeitä voi muutaman päivän ottaa ja rauhoittaa polvea esim. idealsiteen tai vastaavan avulla. Jos ei vaiva rauhoitu niin lääkärille rohkeasti näyttämään. Varmasti konstit keksitään.

    VastaaPoista
  5. Eli oon 28v mies ja olen töissä loukannut vasenta polvea. Nyt ollut jo noin 5kk sairaslomalla. Vaivat saanu alkunsa joko 1m korkuudelta kypättäessä tai polvilumpion telominen terävään kulmaan.

    Oireet:
    Polvet hetken taitettuna pistävää kipua ja pakko oikaista jalka ja silloin tulee kova rusahdus lumpion alueelta ja olotila helpottuu. Kävellessä polvi saattaa pettää, kävellessä vihlontaa pääasiassa polven sisä syrjässä,särkyä,iltaisin polvi alkaa tuntua jäykältä ja polven sisällä alkaa naksumaan polvea taitettaessa. Tämä tunne on kuin polven sisällä jokin jänne muljahtaisi. Röntgen kuvissa ei näkynyt luustollista vikaa. MRI kuvissa näytti,että kierukka olisi ehjä lumpio ei ikäväkyllä ollut kokonaisuudessaan kuvaus alueen sisällä juurikin tuo polven ulkopinta jäi pois kuvasta.MRI.ssä näkyi kuitenkin,että Polvessa oli vettä ja polvitaipeessa oli 1cm kokoinen kysta. Kirurgi suositteli kääntymään fysioterapeutin puoleen... Fysioterapeutti sanoi ettei voi auttaa koska lihakset on kunnossa mutta lumpion kärjessä on "rusto" piikki pahimmassa mahdollisessa paikassa. Käännyin ortopedin puoleen.. Joka luki kirurgin lausunnon ja totesi heti,että hän haluaisi kirjoittaa lähetteen turkuun uuteen MRI kuvaan.Koska hän ei luota Vaasan MRI laitteisiin. Ja hän spekuloi,että tod.näk kierukka rikki..


    Ja kysymykseni olisikin,että tässä nyt kun on kaikki vähä arvuutellu/spekuloinut jo vikaa niin mikä teidän mielipide on ja mitä mun pitäis tehdä?

    VastaaPoista
  6. Yleensä kierukkavaiva antaa lääkärin tutkiessa melko selvät viitteen ja jos ortopedi sitä epäillyt niin varmaan hyvä on asia selvittää kun sairaslomakin jo pitkittynyt ja kierukkavaiva yleensä hyvin tähystyksessä hoituu. Ei ole mitenkään tavatonta että toisessa kuvauksessa voidaan uutta havaita. Laitteissakin on laatueroja ja varsinkin jos koko alue ei ole tullut mukaan niin varmaan kannattaa magneetti uusia. Lumpion kärjen rustopiikki todennäköisesti ollut siellä jo ennen vammaakin.

    Kierukka on tavallisin syyllinen tämän tyyppisiin vaivoihin, joten sitä kannattaa ensiksi epäillä. Tietysti on muitakin mahdollisuuksia kuin kierukka vaivan syynä, vammassa voi olla syntynyt pieni irtokappale tai rustovaurio, nivelside- tai ristisidevammakaan ei ole mahdoton ajatus. Jos ei uudessakaan kuvauksessa tilanne yksiselitteisesti selvene niin ortopedilla on vielä mahdollisuus harkintansa mukaan tehdä diagnoosin täsmentämiseksi tähystys polveen jos hän katsoo siihen olevan syytä.

    Tuskin tuo löytynyt pieni kysta on ongelman takana.

    Joskus ei perusteellisissakaan tutkimuksissa löydy selvää yhtä syytä oireisiin johon olisi tarjota parantavaa hoitoa. Silloin täytyy laittaa rasitus sille tasolle minkä polvi sietää. Jos ei entisissä töissä enää selviä niin eläkevakuutusyhtiön tai Kelan kanssa kannattaa keskustella tuesta uuteen ammattiin pääsemiseksi.

    Ensin kuitenkin näin nuorella miehellä kannattaa asia selvittää perinpohjin. Uskon että ortopedi on oikea erikoislääkäri asia hoitamaan.

    VastaaPoista
  7. Tiedustelen onko syytä hakeutua lääkäriin. Oikeassa polvessa lumpion yläpuolella on voimakas kipupiste. loukkasin keväällä ko. polven vaarattomassa tilanteessa, jossa polvistuin ja ikäänkuin housu kiristi ja samalla polvessa ilmeni kipua.Pystyn tekemään juoksulenkkejä ja pelaamaan jääkiekkoa ilman kipuja.Tuntuu että kun polvi on taittuneena kokonaan tai kun on polvillaan oireet palaavat. Viikonlopun aikana painelin polvea ja yritin löytää kipupistettä tarkemmin sain polven oikein kunnolla kipeäksi. Miten minun tulisi menetellä.olen 45 v mies Kiitoksia !

    VastaaPoista
  8. Polvilumpion yläreunaan kiinnittyy ylhäältä nelipäisen reisilihaksen jänne. Se on erittäin vahvaa tekoa ja on vaikea uskoa että jänteeseen olisi tullut merkittävää repeämää kuvaamallasi tavalla. Myös luuosien vahingoittuminen tuntuu epätodennäköiseltä. Jänteen alla on limapussi, joka auttaa jänteen ja lumpion liukumisessa sen alla olevien rakenteiden päällä. Limapussin alla on ylempänä rasvakertymä ennen kuin vastaan tulee reisiluu.

    Kun polvea koukistaa niin lumpio painuu voimakkaammin reisiluuta vastaan, samalla myös limapussi ja rasvakudos joutuvat suuremman paineen alaiseksi. Limapussi voi ärtyä suhteellisen pienestäkin ärsykkeestä jolloin limapussissa oleva nesteen määrä lisääntyy, limapussi turpoaa ja tulee kivuliaaksi. Tällöin polven koukistus tulee kivuliaaksi. Paikallinen käsittely ja kopelointi voi aiheuttaa lisä-ärsytystä.

    On myös kuvattu tilanteita, jolloin kyseisen alueen rasvakudos paksunee ja aiheuttaa sen seurauksena ahtautta, pinnetilan ja kipuja kyseiselle alueelle.

    Lumpion takapinnan rusto voi rappeutua, tulla epätasaiseksi ja sen seurauksena pienen vamman jälkeen ärsyyntyä ja aiheuttaa kipuja kun polven koukistuksessa lumpion takapinta painuu voimakkaammin reisiluuta vasten.

    Mitä sitten tehdä? Omahoitona voi yleensä ottaa esim. viikon käsikaupan tulehduskipulääkekuurin, jos ei sitä estäviä tekijöitä ole. Edellyttäen että ei jo aiemmin ole tätä kokeiltu. Samalla voi hautoa kolmasti tai useammin kipualuetta kylmäpakkauksella tai jääpussilla 20 minuuttia kerralla ohuen pyyhkeen läpi. Etureittä voi varovaisesti venytellä. Jos reisilihas rentoutuu se voi vetää lumpiota hieman vähemmän ja tätä kautta vähentää ärsytystä, oli syy mikä tahansa.

    Jos ei tästä ole mitään apua niin sitten vaikkapa yleislääkärille, missä voi asiaa miettiä. Jos limapusseja etsitään, niin ultraäänitutkimus voi asiaa selventää. Siinä voi samalla tyhjentää limapussin ja pistää sinne kortisonia jos se on syypää.

    Röntgentutkimuksella voidaan lumpion takaseinän tilaa selvittää jos se epäilyksen aiheena. Magneettitutkimuksella voidaan saada paras selkeys polven anatomiseen tilanteeseen ja ongelman aiheuttajaan.

    http://en.wikipedia.org/wiki/File:Gray350.png Polven anatomiaa jalan pitkittäissuuntaan leikattuna keskeltä lumpiota.
    http://www.mayoclinic.com/health/medical/IM00467 Kuva polven limapusseista.
    http://www.radsource.us/clinic/0809 Magneettikuvia polven rasvapatjoista.
    http://www.kuntovayla.com/albumi/venyttely/452625 Etureiden venytys. Jalkaterän voi myös laittaa myös esim. ikkunalaudalle, sohvan selkänojan päälle tai vastaavalle niin voi ottaa tukea venytyksen aikana.

    VastaaPoista
  9. Olen harrastanut joogaa muutama vuotta ja viime aikoina oikeassa polvessani on alkanut tuntua kipua, kun käännän sitä sivusuunnassa (lotus, risti-istunta jne). Tuntuu kuin se muljahtaisi pois paikaltaan ja ajoittain on kuulunut pamahduksen tapainen ääni. Vaivan aste vaihtelee, eli välillä se on arempi, joskus taas tuntuu, että se ei vaivaa yhtä herkästi.

    MItään kipua ei tunnu koukistusliikkeessä, mutta ajoittain kävellessäni tunnen ikään polven takaa "painetta" ja tuntuu kuin jalkaa pitäisi jotenkin naksauttaa paikalleen.

    Jalkateräni kääntyvät auki kävellessäni ja käsittääkseni se on ns. ankkajalka. Myös ristiselässäni tuntuu ajoittain pistävää kipua, jonka hierojani on tulkinnut johtuvan SI-nivelestä.

    Kaikki vaivani sijoittuvat siis oikealle puolelle eli ristiselkä, polvi ja auki kääntyvä jalkaterä.

    Minulla on ollut suuria univaikeuksia ja jotenkin minusta tuntuu, että polvikivut ja unettomuus ovat jotenkin yhteyksissä toisiinsa.

    MInua huolestuttaa polveni tila ja kysyisin, pystyykö tämän kuvailuni persusteella päättelemään mistä siinä on kyse ja miten sitä voi hoitaa.

    VastaaPoista
  10. Hei!

    Ei vaikuta kovin todennäköiseltä että selkävaiva olisi suoranaisesti polvivaivaa aiheuttanut. Kun on kipuja, niin yöuni helposti heikkenee. Vaikka kipu ei ole kovin suurtakaan, niin kun nukkuessa ei asentoa kontrolloi, voi helposti raaja jäädä epämukavaan asentoon mikä voi herättää. Kun tämä sitten toistuu useamman kerran, niin uni voi olla pinnallisempaa ja häiriintyä aina helpommin, kun elimistö jo vähän odottelee ja pelkää uutta herätystä.

    Oletan, että polveen ei ole sattunut mitään suurempia vammoja joissa olisi tullut ristiside- tai nivelsidevammoja. Voisi olla että polvilumpio on lievästi yliliikkuva ja vaikka ei menekään pois paikaltaan koukistuksessa ja käännössä, niin pääsee vähän huonoon asentoon ja sitten polven taas ojentuessa lonksahtaa oikeaan paikkaansa. Jos polven takana on pullotusta verrattuna toiseen polveen, niin on mahdollista, että siellä on limapussi ärtynyt ja kerännyt nestettä. Tämä Bakerin kysta ei naksumista kuitenkaan aiheuta, pientä kipua kuitenkin.

    Toinen mahdollinen aiheuttaja voi olla nivelkierukan repeämä tai miksei irtokappalekin polvinivelessä. Nämä voivat tietyssä asennossa polven jumiuttaa ja kun se taas vapautuu, niin voi pieni lonksahdus kuulua.

    Jos kyseessä olisi lumpion yliliikkuvuus, niin hoitona voisi olla aluksi reisilihaksen vahvistaminen. Kun reisilihas on vahvempi, se pitää lumpion paremmin oikealla uralla. Koska se on elimistön voimakkain lihas, niin kuntosali tai vastaava on paras ympäristö sen toteuttamiseen. Fysioterapeutti tai ammattitaitoinen personal trainer voi ohjelman laatia.

    Nivelkierukkarepeämä antaa yleensä melko tyypilliset löydökset lääkärin tutkimuksessa. Se olisi varmaan järkevää kuitenkin sulkea pois käymällä esim. tukielinvaivoista kiinnostuneella yleislääkärillä. Samalla limapussia voidaan arvioida. Irtokappaleen mahdollisuus on pienempi. Lääkäri voi sitten harkita kuvauksia. Niitä ei aina tarvita ja niiden järkevyys riippuu siitä mitä tutkittaessa löytyy.

    VastaaPoista
  11. Hei,

    Kiitos, että jaksoit lukea viestini läpi ja vastasit seikkaperäisesti näin lyhyesä ajassa.

    1. Unettomuus on vaivannut minua useamman vuoden ja sen takaa löytyy hankalan elämäntilanteeni aiheuttama stressi sekä ahdistus. Minulta jäi kertomatta, että olen erittäin vahvassa kunnossa, koska hiihdän talvessa luistelemalla vähintään 500 km, kesät pyöräilen, käyn joogassa ja pilateksessa. Aikaisemmin vietin aikaa ahkerasti myös punttien parissa ja esim. ennätykseni penkiltä on 125 kg. Vaihdoin sen kuitenkin joogaan, koska huomasin saavani sieltä liikkuvauutta ja syvempien lihasten voimaa, jota taas pumppaaminen raudalla ei tuota, Se terveysvaikutukset ovat myös muuten paremmat. Eli, lihaskunnossa ei ole sillee ongelmaa.

    2. Yritin esittää omana epäilynäni, että heikko uni ei anna lihasten palautua niin kuin niiden pitäisi. Viime yönä nukuin pitkästä aikaa 6 tuntia yhteen putkeen ja tänään minua ei ole kolottanut mikään. Polvi on ollut kohtalaisen hyvä. Sen sijaan viikonlopun aikana nukuin erittäin katkonaisesti 4-5 tuntia yö ja makasin pitkiä aikoja valveilla. Yleensä sen seurauksena selkäni on puuduksissa ja ehkä se johtuu selän taaksepäin taivutuksessa aktivoituvien lihasten kireydestä. Joogan avulla olen tiedostanut, että selän eteenpäin venyttäminen sekä pakaralihasten venyttäminen vetreyttää selän ja poistaa jäykkyyden. Jos taas olen pitkiä aikoja jaloillani seisten, jäykistyy selkäni ja kaipaa eteenpäin venyttelyä.

    3. Polvesta vielä, että tunnen kyllä myös joskus sen rutinan, joka syntyy, kun kyykkää, mutta tässä ei siis ole siitä kyse. Tämä on pikemminkin kumea pamahdus ja se herättää tuntemuksen, että polveni muljahtaa sivusuunnassa paikalleen.

    4. Jooga- ia pilatesohjaajani sekä hierojani ovat usein luennoineet, että ihmisen kehon kivut eivät yleensä johdu siitä, missä ne tuntuvat vaan että esim. kireä rintalihas saattaa eiheuttaa kipua huonon ryhdin tuottaman väärän lihaskuormituksen takia. Samoin lonkka saattaa saattaa vaikuttaa muualle kehoon esim. "eri pituisina" jalkoina tai jalkaterän avautumisena kuten minulla.

    5. BTW, minulta jäi mainitsematta, että olen 52 v, mutta liikunnan avulla huomattavasti ikäisiäni paremmassa kunnossa.

    VastaaPoista
  12. Toki elämäntilanne uneen vaikuttaa. Ei siinä mitään epäilyä ole. Joskus ylikuntokin voi olla osana sen huonouteen vaikuttamassa. Ihminen on itse tärkein asiantuntija harjoittelun ja levon tasapainottamisessa.

    Toteamus siitä että reisilihasvoimaa lisäämällä olisi ehkä mahdollista vaivaan vaikuttaa, ei tarkoittanut epäilyä siitä että se olisi tällä hetkellä mitenkään huono. Tämä kuitenkin toimii kaikissa kuntoluokissa. Muut hoitomahdollisuudet ovatkin hankalampi. Tukiasioita voi toki kartoittaa mutta tuskin leikkausmietinnöissä lienee suurempaa mieltä.

    Toki kivut voivat tuntua muuallakin kuin varsinaisen syyn alueella ja ihminen on kokonaisuus missä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Lonkan asento voi muuttaa polven toimintaa ja altistaa vaivoille jne. Kyllä kuitenkin kipujen syytä kannattaa lähteä hakemaan läheltä. Tavalliset vaivat ovat tavallisia. Suurimmalle osalle löytyy sillä keinoin järkevä selitys.

    Tietysti on hyvä pyrkiä myös tilannetta analysoimaan ja mahdollisiin altistaviin tekijöihin puuttumaan. Usein kuitenkin mahdollisuudet suuremmin vaikuttaa niihin ovat käytännössä niukat. Jos niillä on ratkaiseva vaikutus ongelmaan, niin kuin joskus onkin, niin korjaamalla tilanne pitäisi vaivankin hoitua.

    Lonksahdus tukee ajatusta siitä että kyseessä olisi lumpion osittainen liikkuminen paikoiltaan ja sitten palaaminen äkillisesti paikalleen

    VastaaPoista
  13. Moro!
    Pahoittelen heti näin alkuun jo,että kirjoitukseni tulee olemaan täynnä kirjoitus virheitä. Mutta eiköhän ne pää pointit sieltä silti löydy :)
    Tuossa jo aikaisemminkin (26.3.2011) olen kysellyt neuvoja. ja asian suhteen eteenpäin pääsemättä vaikka eri lääkärikäynneillä tullut oltua.Ainoa muutos tilanteeseen on oireiden pahentuminen entisestään :( Alkaa jo pikkuhiljaa epätoivo asian suhteen hiipimään... Ja kerrataan nyt vielä tämän hetkinen tila.Vaivoista huolimatta vasemman jalan liike alueet ovat normaalit(fysioterapeuttikin tämän todentanut) Ja sitten tämänhetkisiin oireisiin: vasemman jalan pettämisen tunnetta kävellessä,satunnaisesti terävää vihlontaa polvilumpion ja reisiluun välissä(ulkosyrjällä)kävellessä/asentoa muuttaessa,polven ulkosyrjällä jokin (ehkä jänne)silmin nähtävästi pomppii määrätyissä asennoissa polvea taitettaessa,hetken istuma-asennossa polvet taitettuna todella kovaa pistävää kipua polvilumpion ylä päässä jolloin on pakko oikaista jalka jolloin kuuluu voimakas rusahdus ja rusahduksen kuuluessa polvilumpio (tärähtää),edelleenkin polvilumpion yläpäässä epämääräinen terävä "piikki" joka mielestäni vähän turpoaa rasituksen jälkeen,ja nyt alkanut särkemään(säteilevästi) myös polvitaipeesta. Ja tapaturmasta: polveen kohdistunut oman tietoni mukaan 2 erinäistä tapaturmaa eli reilun metrin korkeudelta pudottautuminen huonolla alastulolla ja polvilumpion loukkaaminen pellin kulmaan (josta todennäköisesti aiheutunut patti lumpion kärkeen) Olen nyt monesti sanonut lääkärille,että viiltäisi polven auki ja katsoisi mikä oikeasti polvessa on vikana johon lääkärin vastaus,ettei voi leikata kun ei selvää vikaa näy. Ja palatakseni vielä tuohon jänteen hyppimiseen niin se alkaa jo olemaan häiritsevän kovaa klonksumista esim.avopuolison kanssa peittoja heiluttaessa jänne klnksuu varsinkin polvillaan ollessa ja klonksunta tuntuu ihan reiden yläpäässä saakka.Ja tämä klonksunta ääni on niin voimakasta,että se kuullostaa ihan siltä kuin noppaisi luunappia sängyn jousipatjaan.
    Töihinkin olisi jo kovat halut mennä mutta eihän se nyt tällä jalalla onnistu!
    Ja nyt kysymykseni kuuluukin,että mitä minun pitäisi tässä tilanteessa tehdä tai vaatia lääkäreitä tekemään?

    VastaaPoista
  14. Onko mitään tutkimuksia esim. kuvauksia kuten magneettitutkimusta tehty?

    VastaaPoista
  15. Joo elikkä tuossa aikaisemminkin sinulle tänne kirjoitellu tilanteestani (kirjoitukseni 13. lokakuuta 2011 ja 11. joulukuuta 2011).

    Eli MRI kuva on otettu ja yksi tavallinen röngtenkuva ja 2 rasitus rönkten kuvaa. Ja mitään mainittavaa ei ole löytynyt :( ja kahdella eri ortopedilla tullu käytyä. Ja kumpikaan ei osannut sanoa mitään konkreettista.

    Ensimmäinen ortopedi sanoi tuosta lumpiossa olevasta piikistä,että jollei se häviä puolen vuoden sisään niin se pitäisi puukottaa irti. Ja yli puolivuotta myöhemmin saman ortopedin juttusilla käydessäni ortopedi totesi ettei sitä kannatakkaan leikata(Se voi lähteä kasvamaan suuremmaksi).

    Nyt viimeviikolla olin toisen ortopedin juttusilla ja ainoat ortopedin "selitykset" olivat,että vaikea saada mitään selkoa kun on niin monenlaista oiretta ja tässä vaasassa otetussa mri kuvassa ei näkynyt vikaa.
    Ja kyseisellä käynnillä otettiin rasituskuvaus Eikä ortopedi maininnut tästä kuvasta mitään.
    Sitten hän kirjoitti lähetteen fysioterapiaan...

    Eikö suomessa voida leikata jos potilas itse näin vaatii?
    Kuitenkin kun tässä tapauksessa vaiva on pitkittynyt 21.12.2011 tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä kun oireet on alkanut.

    Ja Kuten jo lääkärillekkin useasti olen sanonut,että leikata polvi auki ja katsoa mikä sieltä on mennyt rikki. Johon lääkärin toteamus ettei leikata kun ei tiedetä vikaa.
    Mutta tähänkin olen sitkeästi sanonut,että leikkaa sen auki oikaisee tuon lumpion kärjen.Ja samalla tarkistaa muut mahdolliset vauriot.

    VastaaPoista
  16. Voi olla niin, että näin kaukoviestinnällä ei tilanteseeen saada enempää selvyyttä. Luupiikkien tai vastaavien poistaminen ei kyllä tosiaankaan ole yksiselitteisesti aina kannattava asia.

    Kyllä ortopedi aina itse päättää leikkaako vai ei. Jos ei ole selvää tietoa mitä on tarkoitus leikata niin vain avaamalla paikkoja, ei yleensä tehdä kuin lisää haittaa. Leikkauksissa sattuu aina tietyssä prosentissa tulehduksia tai muita ongelmia.

    Jos vaivaa on tarpeen lisää selvittää, niin toisen erikoisalan lääkärillä kuten esim. fysiatrilla voi käydä. Valitettavasti kuitenkin pitää mielessä että aina ei löydy selkeää syytä eikä parantavaa hoitoa vaikeillekaan kiputiloille.

    VastaaPoista
  17. Moi ja kiitoksia kun jaksat vastailla :)

    Ja vielä tuosta polveni "luupiikistä" Että olen kirjoittanut vähän harhaan johtavasti sanoessani tuota epämääräistä terävää ja kovaa piikkiä luupiikiksi. Koska todennäköisesti se ei "virallisesti" ole mikään luupiikki koska se ei näy röntgenissä. Eli eikö se siinätapauksessa ole jonkin näköinen rusto/jänne piikki?

    Ja minua ihmetyttää se kun vaikka olen valitellut tämän piikin arkuutta ja pyytänyt tutkimaan sitä niin silti kukaan lääkäri tai ortopedi ei ole alkanut tarkemmin tutkimaan sitä "piikkiä".Ja kuitenkin tämä piikki ei ole mikään mahsottoman pieni noin.10mm*20mm ja noin.5mm korkea.

    Tuossa eilen laitoin kotona lattiaan uutta laminaattia ja voi jesus ku tuli lumpio ja sen ylä puoli taas kipeäksi.Polvillaan olo oli todella tuskaista.
    Ja noin 3 tuntia urakan loputtua huomasin,että aina kun menee kyykkyyn niin tuntuu pistävää kipua heti lumpion yläreunan jälkeen.Eli heti siinä reisilihaksen ja lumpion välissä.
    Samanlaista kipua tuntuu yleensä myös jos on esim. kylmällä ilmalla pihalla ja joutuu kyykkymään tai kävelemään ylös portaita.

    Seinäjoella kun kävin ortopedin tutkittavana niin hän varasi minulle ajan fysiatrialle.

    Ja tänään olen lääkärinkanssa puhelimitse keskustellut jatkotoimenpiteistä ja hän suositteli pari kortison piikkiä.(itse henkilökohtasesti vastustan ideaa) ja hän vielä mainitsi,että voisi katsoa ultralla polvea ja jos kivut näyttävät jatkuvan niin silloin voisi harkita uutta MRI kuvausta.

    VastaaPoista
  18. Luupiikkiin koita käydä homeopaatilla mulla on hyvät kokemukset

    VastaaPoista
  19. Minulla on suvussani paljon nivelkulumaa. Viimeisen vuoden aikana on oikea polveli alkanut kipuilla. Ensin satunnaisesti vihlaisi portaissa painon siirtyessä oikean jalan varaan, nyt särky vihlaisee portissa lähes aina, sekä ylö että alaspäin kulkiessa, jos en ole tarkkana painonsiirron kanssa. Kävin talvella kerran lääkärillä asiasta ja polvi röntgattiin. Kuulemma alkavaa kulumaa oli havaittavissa ja sain Arcoxia-kuurin (1 vko). Nyt polvi särkee enempi /vähempi lähes päivittäin ja uusimpana oireena on tullut esiin, että joskus öisin herään armottomaan polvikipuun, johon auttaa vain jaloittelu - tuntuu siis, että kun polvi on pitempään samassa asennossa, alkaa se särkeä ( samoin pidemmillä automatkoilla). Onko syytä lähteä yrittämään lekurilta apua? Olen jo selkäsärkykroonikko, joten uudet nivelvaivat eivät toki kovin tervetulleita ole. Kuinkas on tämän hyaluronin laita? Saako sitä helpolla ja auttaako tällaisessa tapauksessa ( Arcoxia ei auttanut). Kiitoksia kaikista tiedoista!!

    VastaaPoista
  20. Röntgen näyttää luuosat ja iän mukana kaikille kehittyy niveliin ja rankaan rappeutumaa. Sitä on verrattu ilmiönä harmaantuvaan tukkaan. Tulee lähes kaikille kun ikää kertyy, mutta ei sinänsä ole vaarallista.

    Toki rappeutuma voi olla kivun syykin, mutta polvessa on myös usein muita, suhteellisen helposti hoidettavissa olevia ongelmia. Kivun syy kannattaa tämän vuoksi selvittää. Esimerkiksi kierukkarepeämät ovat yleisiä ja kivut usein asettuvat jos tähystyksessä repeämä hoidetaan.

    Pitkittyneissä tilanteissa paras tapa edetä on hakeutua tukielinvaivoihin perehtyneen yleislääkärin vastaanotolle. Jos ei sellaista ole tarjolla niin ortopedi tai fysiatri on sopiva erikoislääkäri. Lääkäri pystyy polven tutkimuksen perusteella tyypillisessä tapauksessa epäilemään oikeaa diagnoosia. Tarvittavia lisätutkimuksia voidaan sitten löydöksen perusteella miettiä. Magneettitutkimus antaa enemmän tietoa mm. kierukoiden tilasta, jos sitä on tarvetta selvittää.

    Arcoxia on yksi hoidossa käytetty tulehduskipulääke. On runsaasti muita reseptivalmisteita, joita voi lääkärin ohjeiden mukaan kokeilla. Burana on käsikaupassakin saatavana. Natriumhyaluronaattia käytetään nivelten sisäisinä pistoksina yhtenä hoitomuotona lääkärin harkinnan mukaan. Ainakaan ennen kuin diagnoosia on kunnolla mietitty, ei sen käyttäminen vaikuta järkevältä.

    Jos tutkimuksissa syyksi jää alkava rappeutuma, niin alaraajan lihasvoiman ja -tasapainon kuntoon laittaminen on tärkein hoitomuoto. Sillä saadaan kivut useimmiten pidettyä kurissa ja toimintakyky riittävänä normaaliin elämään. Fysioterapeutti tai kuntosaliohjaaja voi laatia tehokkaan ohjelman ja sen jälkeen vaivan hoito onkin pääosin omalla vastuulla.

    VastaaPoista
  21. Kiitos! Lisätietoa an aina mukava saada. Minulla on aika kova kipulääkitys jo selkäni vuoksi; Temgesic, Para-tabs, ibuprofeeni+kodeiini, Triptyl... Luulisi, että niistä jo olis apu polvikipuunkin, vaan ei. Täytyypä todella huomenissa soittaa ajanvaraukseen ja aloittaa jonotus omalle lääkärille, jos saisi tuohonkin jonkin avun. Lihasharjoituksia olen jo selkänikin vuoksi kauan tehnyt ja jalkalihakseni ovat verrattaain hyvässä kunnossa.

    VastaaPoista
  22. Kun jalkalihakset jo kohtuullisen hyvässä kunnossa se on hyvä pohja. Toivotaan että apua löytyy.

    VastaaPoista
  23. juu 2kuoppaa polves mitä ne o

    VastaaPoista
  24. tracy.rose@healthline.com14. elokuuta 2012 klo 19.03

    Hi,

    Healthline recently completed a total knee replacement surgery statistics infographic. It highlights important data about knee replacement surgery and includes a summary of its associated success, complication and revision rates.

    You can view the infographic at: http://www.healthline.com/health/total-knee-replacement-surgery/statistics-infographic

    We encourage you to share the graphic with your friends, family, and followers. You can also embed the infographic directly on your site.

    Please let me know if you have any questions.

    Warm Regards,
    Tracy

    VastaaPoista
  25. Hei!

    Loukkasin oikean polveni kesällä 2011 harrastuksessani (tanssi). Olen normaalipainoinen nainen. Reilun puolen vuoden kipuilun ja röntgen- ja magneettikuvien jälkeen ortopedi päätyi tähystykseen: sisemmän nivelkierukan takaosassa oli epäily repeämästä. Lisäksi polven takasyrjästä löytyi rauhallinen Bakerin kysta.

    Tähystys tehtiin viikko ennen juhannusta 2012 eli 2kk sitten. Tähystyksessä löytyi vain kaksi hyvin pientä repeämää em. paikassa --> ne siistittiin. Samalla lääkäri totesi, että rustossani on 3cm halkeama ja se on muutoinkin pehmentynyt. Tästä syystä hän kirjoitti minulle 3kk kuurin Arthrylia (joudun vaihtamaan lääkkeen, sillä olen allerginen äyriäisille, joista lääke on tehty). Bakerin kystalle ei tehty mitään.

    Tähystyksestä on aikaa nyt 2kk ja mielestäni polvi on nyt huonommassa kunnossa kuin ennen toimenpidettä. Polvi on mm. kolme kertaa paukahtanut kovaan ääneen koukistaessani sitä. Ei siis rusahtanut tai naksahtanut, vaan ihan kunnolla paukahtanut. Paukahtamiseen ei kuitenkaan liittynyt kipua. Ennen toimenpidettä polvi ei tehnyt koskaan tällaista. Lisäksi polvi on nyt rasituksen jälkeen huomattavasti kipeämpi, mitä se oli ennen tähystystä.

    Onko tällainen mielestäsi normaalia? Mistä tuo paukkuminen voisi johtua? Entä miten voi olla mahdollista, että maaliskuussa 2012 otetuissa magneettikuvissa rustoni, kuten kaikki muutkin nivelet yms. polvessa olivat täysin normaaleja ja ehjiä lukuun ottamatta tätä repeämäepäilyä, mutta kesäkuussa rusto olikin pehmentynyt ja siellä oli 3cm halkeama? Voiko kondromalasia tosiaan kehittyä noin nopeasti?

    Olisin erittäin kiitollinen vastauksestasi.

    Yst.terv. Nainen vm. 1975

    VastaaPoista
  26. Nivelkierukka toimii eräänlaisena iskunvaimentimena ja muutenkin helpottaa polven luisten nivelpintojen liikettä toistensa suhteen. Kun repeytynyt kierukan osa poistetaan, niin toivotaan, että kipu helpottaisi. Usein näin käykin, mutta ei valitettavasti aina. Bakerin kystaa ei useimmiten leikkauksessa käydä poistamaan. Polvessa voi olla monia muitakin syitä kivuille.

    Kierukan osan poiston jälkeen polven mekaniikka väistämättä jonkin verran muuttuu ja tällöin jossain liikkeen osassa voi syntyä väliaikainen jonkun osan jumiutuma joka sitten vapautuessaan saa aikaan paukahduksen. Yleensä tämä ei ole merkki vakavasta sairaudesta vaikka tietysti inhottavaa onkin. Jos polvi jää kokonaan lukkoon, niin luonnollisesti tällöin on syytä välittömästi ottaa yhteyttä lääkäriin. Tämä on harvinaista.

    Magneettitutkimus antaa paljon tietoa kuvatun alueen tilasta. Valitettavasti sekään ei kaikkea paljasta. Ei ole mitenkään tavaton tilanne, että tähystyksessä tulee esiin sellaista mitä ei ole näkynyt magneetissa, vaikka se olisi tehty juuri ennen leikkaustakin. Toki rustovaurio voi myös kehittyä suhteellisen nopeasti.

    Lumpion rustopehmentymän kanssa yleensä pärjää kohtuullisen hyvin, vaikka onkin pitkäaikainen seuralainen. Jos etureiden lihakset ovat kovin kireät, voi niiden venyttely ja rentoutus aluksi olla perusteltua. Toiveena on näin saada lumpion takaseinän hankautumisvoimaa reisiluuta vasten vähenemään. Tämä voi lievitttää kipuja. Pidemmällä tähtäimellä etu- ja takareiden hyvä lihasvoima on olennainen asia. Siihen kannattaa panostaa. Fysioterapeutti tai henkilökohtainen valmentaja voi laatia tätä varten ohjelman.

    VastaaPoista
  27. Hei,

    Ja kiitos perusteellisesta vastauksestasi! Huojentavaa kuulla, että paukahtelu voi olla ihan vaaratontakin. Eniten ehkä huolettaa juuri tuo rustonpehmentymä ja halkeama - onko tulevaisuuteni se, että jo nelikymppisenä olen nivelrikkopotilas ja polviproteesijonossa.. :(

    Sellaista vielä kyselen, että onko erilaisista polvituista (esim. apteekin myymät Futuro ja Futuro Sport-tuet) hyötyä tällaisessa tapauksessa?

    Yst.terv. Nainen vm. 1975

    VastaaPoista
  28. Rustopehmentymä lumpion takapinnalla on paremman laatuinen sairaus kuin polven kantavien nivelpintojen nivelrikko. Lumpion päällä ei ole vartalon painoa, joten se pääsee vähemmällä rasituksella. Kantavilta nivelpinnoilta on vaikeampaa pitää rasitusta poissa, ellei käy jatkuvaan makuuasentoon, mistä taas aiheutuu monenlaista muuta ongelmaa.

    Leikkaushoitoja käytetään harvoin. Rustoa voidaan joskus siistiä. Jos tähystyksessä todetaan, että lumpio hankaa liikkuessaan jompaankumpaan puoleen niin voidaan tätä pehmytosien leikkauksella pyrkiä korjaamaan. Keinonivelleikkaukseen ei pelkän lumpion rusto-ongelman vuoksi ole syytä.

    Polvituilla voidaan joskus kipuun vaikuttaa. Tuen valintaan vaikuttaa kuitenkin polven tilanne. Mielestäni siitä kannattaa keskustella tukiasioihin perehtyneen lääkärin tai fysioterapeutin kanssa. Vaivaan mahdollisesti vaikuttavan tuen valinta ei ole kovin helppoa ja omin päin ostetussa tuessa on kohtuullisen suuri vaara että rahat menevät hukkaan.

    VastaaPoista
  29. Minulta leikattiin nivelrikko isovarpaasta 7 kk sitten. N 2 kk leikkauksesta aloin huomaamatta varomaan astumista aralle varpaalle ja polvi rupesi kipeytymään. Rupesin ontumaan entistä pahemmin ja polvivaiva vain lisääntyi. Omaa tyhmyyttä kun en tajunnut hidastaa vauhtia. Polvi on ollut siitä lähtien pahasti turvoksissa, ei taivu kunnolla ja käveleminen on edelleen vaikeaa. Polvi oli ihan jumissa keväällä mutta alkukesästä hieroja sai pahimmat jumit auki, mutta silti turvotus ei tunnu vähentyvän vaikka teen fysioterapeutin antamia liikkeitä melkein joka pvä. Myös vesijuoksua olen harrastanut kuntoutusmielessä. Polvi on kuvattu ( MRI ja röntgen) ei mitään erityistä vaivaa ole löytynyt. Bakerin kysta on revennyt mutta se kuulemma paranee itsekseen. Istuminen painaa takareittä ja turvottaa kovasti. "pehmeä" liikkuminen esim vesijuoksu tuntuu hyvältä. Hieroja on sitä mieltä, että nivelnesteessä voi olla siru/siruja jotka liikkuvat ajoittain, koska turvotuksen ollessa pahimmillaan ja jos joudun kävelemään enemmän, tulee kova pistos polven alapuolelle. Pistoksia ja kipua tulee aika ajoin ihan luhyessäkin kävelyssä. Olen aika väsynyt tähän pitkään kipujaksoon ja särkylääkkeiden syömiseen. Normaali liikunta on saanut jäädä, koska polvi ei taivu. Olen 50v normaalipainoinen aiemmin suht paljon liikkunut nainen. Mikä tähän voisi olla avuksi? Ystäväni suositteli akupunktiota, onkohan siitä apua?

    VastaaPoista
  30. Revennyt Bakerin kysta riittää hyvin selittämään vaivasi. Kun sitkeää nestettä sisältävä rakkula polvinivelessä puhkeaa, niin aines voi levitä myös alaspäin pohkeeseen sen rakenteiden väliin ja aiheuttaa siellä turvotusta ja kipua. Tämän poistuminen voi kestää kohtuullisen pitkään ja joskus jonkin asteista jälkiturvotteluakin voi jäädä.

    Jos myös polvinivelessä on ylimääräistä nestettä kystan lisäksi, sekin on turpeampi mikä rajoittaa sen liikkeitä. Istuessa voi turpeaan polviniveleen kohdistua painoa ja sen seurauksena neste pullistuu kaikkiin suuntiin ja antaa tätä kautta oireita myös reiteen.

    Nopeaa helpotusta ei taida olla tarjolla. Ultraäänellä voi katsastaa polvinivelen ja ympäristön. Bakerin kysta ei aina ole vain yksilokeroinen. Jos kystassa olisi vielä nestettä muissa kuin puhjenneessa osassa, voisi ne tyhjentää ja kortisonilla yrittää tilannetta rauhoittaa.

    Yleensä polvesta tulee kohtuullisen hyvä ajan kanssa kun pahempaa nivelrikkoa tai muuta pysyvämpiluonteista ongelmaa ei ole todettu.

    VastaaPoista
  31. Hei kaipaisin apua! Olen 26-vutias nuori ja hoikka nainen. Olen taistellut polvieni kanssa Pääsiäisestä asti ja olen käynyt jo kahdella lääkärillä eikä tämä vaiva miksikään ole muuttunut. Eli vasemmassa polve alapuolella on ollu pitkään ja sellainen pehmeä patti joka on äärimmäisen iso kun nousen seisomaan ja äärettömän ruma. Oikeassa polvessa on samaa mutta paljon pienempänä ja se välillä pienenee ja välillä taas suurenee kun olen paljon liikkunut. Vaivani alkoi siis silloin pääsiäisen aikoihin kun tunsin että polvea ei pystynyt pitämään kunnolla niinkun istuessaankaan ja se tuntui että lähtee kohta irti. Sitten aloin jumppaamaan ja harrastamaan porrasurheilua että saisin lihakset pitämään polveni kurissa. Suvussa on löysiä niveliä monella. Sitten toukokuussa polveni paheni ja alkoi tuntua kipua ja takareidestä alkoi vetää jotain jännettä suoraan pohkeeseen ja kaiketi polvilumpio jäi jotenkin puristuksiin mutta minun oli tosi vaikea seisoa. En kirjainmellisesti jaksanut ollenkaan. Jalat siit täysin väsyivät 5min seisomisestakin. Kävin silloin lääkärissä ja lääkäri määräsi vaan tulehduskipulääkeittä ja kiskoi niitä eri suuntiin mutta en tunne mitään sellaista kipua. Kun välillä pistelee ja tulee sellanen polttava tunne niin en tiedä missä se kipupiste on vaikka kuinka painelin patteja ja polvia. Polvet osittain rauhottuivat sen jälkeen mutta patit ei vaan pienentyneet. Elokuussa menin uudelleen lääkäriin ja määräsin että ottavat verikokeet että onko reumaa tai vastaavaa. Testeissä ei näkynyt mitään ja lääkäri sanoi että minulla on heikko reisilihas ja polven limapussit on ärtyneet. Olen tehnyt nyt kyykkyjä tasapainolaudalla ja olen saanut sen kuriin mutta patit ei vaa pienene. Välillä niitä pistelee ja tunnen niissä elämää. Kuulostaa ehkä oudolta mutta siellä sisällä kun esim istun tunnen kun pateissa jokin liikuisi..:D Hulluksi tässä kohta tulee näiden polvien kanssa. En tiedä olenko sitten rasittanut IT jänteen niin pahasti kun vasempaan polveen tuli silloin kummallinen mustelma, sellanen kapea pitkä viiru juuri reisilihaksen ja olvilumpion väliin. Reisilihaksestahan menee jokin jänne mikä pitää polvilumpiota paikallaan? Mitä minun pitäisi tehdä? Jos jätän liikkumisen, jänne alkaa taas kiristää jaloissa, mutta jos liikun taas niin limapussi ei koskaan pienene ja pysyy aina rasittuneena. Tässä vasta pähkinä purtavaksi.

    VastaaPoista
  32. Onko nämä patit polvien etupuolella eli kasvojen puolella vai polvitaipeiden eli selän puolella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan on etupuolella ja se on sellainen sellanen kun rasvapatti, ei mikään sellainen kananmunan tyylinen patti :) Että pystyn niinkun tarttumaan siihen kiinni että voisin fileroida sen irti. Vasentapolvea on taas tänään poltellut kun olen seisonut. Istuessa ei mitään ongelmaa eikä kävellessä mutta vaan kun seison paikallani. Olen miettinyt että onko minulla jotain rustopehmentymää, mutta polvi ei kyllä kauheasti naksahtele, ehkä kerran kun kyykistyn ja ei sen enempää.. Vasemmassa polvessa on ollu koko ajan enemmän tämä vaiva, oikea varmaan sivusta sitten pakosti kärsii kun joudun vasenta jalkaa kävellessä vähän rauhottumaan niin oikeakin kärsii siinä samalla.

      Poista
  33. Ok.
    Jos sen koko vaihtelee ja se tuntuu täysin irrallisena ihon alla ilman tukevampaa kiinnitystä alla oleviin rakenteisiin, niin jonkinlainen limapussi tulee ensimmäisenä mieleen. Muitakin mahdollisuuksia tietysti on.

    Voisi hyvin ajatella että polvi katsottaisiin ultraäänellä, niin diagnoosi voisi tarkentua. Jos yleislääkäri katsoo lähetteen tutkimukseen tarpeelliseksi, niin esim. tyhjennyksiä tekevä röntgenlääkäri voi tällöin katsoa tilannetta polven kaikilta puolilta.

    Jos limapussi tyyppinen tilanne olisi kyseessä, niin samalla on mahdollista sitkeät nesteet sieltä tyhjentää ja pistää kortisonia rauhoittamaan nesteilyä. Hyvällä onnella voisi näin polvi rauhoittuakin.

    VastaaPoista
  34. No mikä muukaan se nyt voisi olla? Ei se ne kasvainkaan ole. Mut ei tuosta nyt mitään apua ollut :( Kahdella lääkärillä olen jo käynyt ja en ole päässyt edes röngteniin niin millä tavalla sitä pitäisi niiltä sitten anella. Etkö nyt voisi edes antaa neuvoja mikä näihin jalkoihin auttaisi? Jos miulla on jotain rustonpehmentymää niin onko kyykkyjen tekeminen hyvästä vai pahentaako vaan tilannetta? Aamisin tuntuu jäykkyyttä jaloissa mutta kunhan pääsen liikenteeseen niin auttaa. Kylmäpusseilla olen rauhottanut jalkoja ja varsinkin limapusseja mutta ei ne siitä ole pienentynyt. Rasitusvammaan kylmää aina määrätään, mutta onko se sitten huonoksi luille? että alkaa kolottaa kun luut ja rustot jäätyy.

    VastaaPoista
  35. En valitettavasti tunne sellaista lääkettä tai vastaavaa hoitoa jolla patit todennäköisesti häipyisivät. Tuskin ne yksin jumpallakaan katoavat vaikkei kohtuullisesta käytöstä varmaan suurta vaaraakaan ole kuten ei pahimman ärtymisjakson aikaisesta kylmähoidostakaan.

    Jokainen lääkäri arvioi tutkimusten tarpeen ja tekee päätöksen niiden suhteen itse. Toinen yleislääkäri, ortopedi tai fysiatri voi arvioida tilannetta eri tavalla.

    VastaaPoista
  36. 17 vuotias miehenalku, polvikipua ollut molemmissa polvissa jo muutaman vuoden ajan. Kyykystä ei tahdo päästä ylös ilman tukea, polvilumpion yläpuolella turvonneet muhkurat usein, polvitaipeesn turvotus. Portaita kävellessä tuntuu kummassakin polvessa painetta ja kuumotusta. Lääkärissä käyty monta kertaa ja joka kerta sanoneet että rasitusvamma, vaikken erityisemmin urheilekaan. Kyykyssä ollessa polvien kipu säteilee nilkkaan asti. Mistä johtuu?
    Alkaa tuntumaan että kyseessä on jotain ''vakavampaa'' kuin rasitusvamma.

    VastaaPoista
  37. Varaisin ajan reumalääkärille tai fysiatrille. Jos on tehty jo laboratoriokokeita, röntgen tai muita kuvantamistutkimuksia niin ne vastaanotolle mukaan. Täytyyhän nuoren miehen kipuihin saada kannanotto mitä tehdä.

    Ainahan ei onneksi löydetä mitään selvää sairautta. Silloin alaraajojen lihasvoiman mahdollisimman hyvään kuntoon saattaminen jää yhdeksi toimintalinjaksi ja sillä oireita usein saadaan hallintaan. Mutta siis ensin asiantuntijan kannaotto.

    VastaaPoista
  38. moi!oikea polveni tuli kipeäksi n.2kk.sitten juoksun yhteydessä,sen jälkeen en ole juurikaan päässyt ulkoileen ollenkaan.en loukannut sitä mitenkään.kipu on päivittäistä,yötä myöten,burana auttaa jonkin verran.tulehduskipulääkkeet ei auttanut,eikä kortisoni.rappuja on vaikea kulkea ylös sekä alas.hyvin lyhyitä matkoja voi kävellä jotenkuten,mutta sitten kipu taas alkaa,välillä tosi kovaa.kipu on välillä koko polen alueella,sitten polvitaipeen takaa tulee tosi kipeäksi, tulee sellainen painostavakipu ,polvi ei taivu taakse,eikä mene suoraksi kävellessä.lonkkanivelen alue on välillä tosi kipeä ja polven syrjä ja myös kipu säteilee etusääreen alaosaan.istuessa tuntuu nyt sellaista turtuneisuutta lonkkanivelen lähialueella.toivo alkaa hiipua,mikähän mahtaa olla kyseessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. edelliseen vielä sen verran,että röntgenkuvissa ei näkynyt polvessa mitään vikaa olevan.

      Poista
  39. Kyllähän nivelkierukkarepeämä ensimmäisenä poissuljettavana mahdollisuutena tulee mieleen. Se hyvin sopii kyseiset vaivat aiheuttamaan ja lienee myös tavallisin syy tämän kaltaisen historian ja oireiden takana. Muitakin mahdollisuuksia toki on.

    Uudelleen vain lääkäriin. Tukielinvaivoista kiinnostunut yleislääkäri sopii vaivaa selvittämään tai sitten voi käydä saman tien ortopedilla jos yksityissektoria on mahdollista käyttää. Selvässä tilanteessa diagnoosi selviää lääkärin tutkimuksessa. Tarvittaessa magneettitutkimus antaa lisävalaistusta asiaan.

    Jos ortopedilla on myös leikkausmahdollisuus, on se lisäetu. Kierukkavaivoja leikataan sekä kunnallisella että yksityisellä puolella. Yksityisellä tietysti kustannuksia tulee enemmän. Yleensä hoitotoimenpide on potilaalle helppo ja lopputulos on hyvä jos tämä vaiva kyseessä.

    VastaaPoista
  40. Moikka!

    Mulla on ajoittain polvessa sellaista kipua, jota voisin ehkä parhaiten kuvailla "sähköiskuksi". Isku tulee vasemman polven sisäreunaan (heti lumpion alapuolella, oikealla), kestää noin 1 sekunnin ja sattuu aika lailla. Sähköiskuja voi tulla yksi päivässä, mutta nyt niitä on alkanut tulemaan melkein 10 minuutin välein ja nukkuminen alkaa olla täysi mahdottomuus. Kävin tänään lääkärillä ja hän sanoi, että minulla on polven limapussin tulehdus. Sain urheilukiellon, kipulääkkeitä (ne ei ainakaan auta tuohon sähköiskuun) ja ensi viikolla meen käymään fyssan luona.

    Mitä luulet, onko diagnoosi oikea? Pystyn kävelemään ja juoksemaan ihan normaalisti (ainakin tällä hetkellä), mutta nuo sähköiskut ovat kyllä todella kipeitä. Yritin netistä löytää samanlaisia kertomuksia, mutta ei oikein osunut silmään. Voiko tuo tulehdus mahdollisesti painaa jotain hermoa ja se aiheuttaisi nuo kuvailemani sähköiskut? Vai onko polvessani mennyt jotain oikeasti rikki ja nyt se alkaa ilmoittelemaan itsestään. Olen pelannut jalkapallloa koko elämäni ja kolhuja on tietysti tullut. Pelasin viime vuoden kokonaan kevyellä polvituella, ihan vaan varmuuden vuoksi. Mutta noin kuukausi sitten alkoi ensimmäiset sähköiskut. Osaatko auttaa?

    VastaaPoista
  41. Hei!

    Diagnoosin oikeuteen mahdoton ottaa kantaa näin etätyönä. Vaikka omat tuntemukset antavatkin viitteitä vaivan laadusta, niin yksinomaan niiden perusteella harvoin pystyy varmuudella arvioimaan onko kyseessä juuri esim. hermokipu. Kyllä kuvaamasi oire hermoperäiseksikin sopii.

    Jos limapussi diagnoosin haluaisi varmistaa, niin paras keino siihen olisi ultraäänitutkimus esim. röntgenlääkärin tekemänä missä limapussit näkyvät yleensä hyvin. Samalla olisi mahdollista näkökontrollissa tyhjentää limapussi sitkeästä eritteestä ja pistää tilalle kortisonia. Tämä voisi limapussivaivan rauhoittaa kokonaankin.

    Jos hermopinnettä haluaa miettiä, niin Saphenus hermon pinne voisi tulla kysymykseen. Tässä englanninkielistä kertomusta vaivasta, ja kuvassa 1 esitetty tavallinen pinnekohta.

    http://www.dynamicchiropractic.com/mpacms/dc/article.php?id=40242

    Tässä yksi keskustelu aiheesta.

    http://forums.runnersworld.com/forums/injury-prevention/injuries/nerve-irritation-knee

    Fysioterapeutti voisi ainakin katsastaa onko lihaskireyksiä ja niiden venyttelyohjelman laatia. Siitä ei ainakaan haittaa olisi. Valitettavasti tämän konkreettisemmin vaikea tilannetta arvailla.

    VastaaPoista
  42. Hei,
    olen 45-vuotias kevytrakenteinen ja terve nainen mutta polveni oireilevat istuutuessa, ylösnoustessa, kyykistyessä ja rappusissa. Luulen että minulla on alkavana tuo "polvilumpion takapinnan ruston pehmeneminen" eli täytynee ryhtyä vahvistamaan reisilihaksia. Varmaankin voin myös jatkaa pari vuotta sitten aloittamaani lenkkeilyharrastusta. Mietin, mitä muuta voisin tehdä polvieni eteen. Mitä mieltä olet Möllerin "Nivelille" - ja vastaavien lisäravinteiden hyödyistä? Voinko ravinnon avulla vaikuttaa polvien kuntoon?

    VastaaPoista
  43. Voi hyvin olla. Jos kantavissa nivelpinnoissa, eli varsinaisessa polvinivelessä, ei olisi suurempia muutoksia, niin kohtuullista juoksuharrastusta ei varmaankaan ole estettä jatkaa. Reisilihasvoimat ovat tärkeitä jatkon kannalta ja niitä on hyvä harjoitella erikseen juoksun lisäksi.

    Ravintoasioilla varmaan pystytään polvenkin hyvinvointiin vaikuttamaan. Se alue on itselleni sen verran vierasta ja tieto epävarmaa, että mieluummin pysyn siitä hiljaa. Varmuudella on tärkeää polville, että ravinnon otto pysyy asioissa eikä ylipainoa kerry. Sinullahan tätä ongelmaa ei ole.

    Polvinivelparka joutuu kantamaan jokaisen ylimääräisen kilon jokaisella askelella. Jos on reilusti ylipainoa, niin esim. kymmenen kilon painon pudotus voi olla polvivaivoissa paras oireita lievittävä hoito mitä on tarjolla.

    VastaaPoista
  44. Hei
    Olen 24 vuotias hoikka nainen ja kärsin molempien polvien polvikivuista. Oireet ovat pahemmat vasemmassa jalassa ja alkoivat n. 4 kk sitten ensimmäisen kerran pistävänä kipuna vasemman jalan sisäsyrjässä. Tästä muutama viikko eteenpäin polvet kipeytyivät kunnolla ja yöllä oli leposärkyä ja lihakset polven ympärillä menivät todella kireiksi ja jäykiksi. Seuraavat pari päivää minun oli vaikea kävelläkin, kun sattui. Tämän jälkeen polveni muuttuivat paremmiksi, mutta kipu ei lähtenyt. Jouduin lopettamaan jumppaamisen (3xviikossa) ja salilla tekemäni harjoitteet jaloille (1xviikossa) kipujen takia.
    Tällä hetkellä jaloissa taas lepokipua polven alla ja ehkäpä patellan reunoilla, mutta kipu tuntuu siirtyvän välillä paikasta toiseen. Nestettä, lukkiutumista, turvotusta yms ei ole koskaan ollut, eikä mitään polviin kohdistuvaa vammaa. Yleislääkärillä olen käynyt 3 kertaa, joka ei ole löytänyt mitään ja röntgen oli myös normaali lukuun ottamatta tervemman jalan minimaalista muutosta, joka kuulemma voisi viitata siihen, että kymmenien vuosien päästä olisi nivelrikko. Yksi oire on myös se, että pienetkin hipaisut polveen (esim peitto sopivassa kulmassa) tuntuvat ikäviltä kohdistuessaan polveen. Aiemmin oireena oli myös tätä kondromalasiaan liittyvää polvien pakonomasita suoristamista. Nykyään oireena jatkuva paineen tunne polvissa.
    Kävin myös fyssarilla, joka löysi jaloistani pienen asentovirheen, ylipronaation, mikä on kuitenkin kuulemma melkein kaikilla. Ei niin suurta epäasentoa että pitäisi tukipohjallistakaan hankkia.
    Mikähän minua vaivaa? Lääkäri ei minua edes jatkotutkimuksiin laita, vaikka nytkään en voi mennä edes nukkumaan kun polviin särkee ja huoli kasvaa kokoajan. Olen kuitenkin nuori ja rakastan liikkumista. Tällainen liikkumattomuus masentaa :( Olen alkanut jo pelkäämään ihan tosissaan, että jos tämä jatkuu tällaisena, joudun pian johonkin rullatuoliin loppuelämäkseni ja tilani vain pahenee. Jos minulla olisi tämä kondromalasia, niin joudunko elämään kipujeni kanssa koko loppuelämäni? Jos se on yleinne nuorilla naisilla, niin parantuuko se ikinä vai kärsitäänkö siitä elämän loppuun saakka?

    Murheellinen opiskelija tyttönen

    VastaaPoista
  45. No onpas vaiva.

    Ongelmaa voisi lähteä purkamaan vaikkapa todennäköisyyksistä. Kun selvempi nivelrikko on suljettu kuvantamisella pois, niin tällä iällä yksi tavallisimmista syistä polvikipuihin on kierukkavaivat. Ei ole kovin tavallista että ne alkaisivat ilman vammaa ja samaan aikaan molemmin puolin, ei kuitenkaan mahdotonta tämäkään.

    Kierukkavaivat ovat usein lääkärille suhteellisen helppo tutkimuksessa todeta tai epäillä jos oireet ovat tyypilliset. Kun löydös ei ole tavanomainen, on tilanne vaikeampi. Varmaan oma lääkärisi on tätäkin mahdollisuutta jo miettinyt. Magneettikuvauksella saadaan kysymykseen lisätietoa jos viitteitä siihen suuntaan olisi.

    Jos kierukkavaiva ei ole kyseessä, niin lienee syytä miettiä tulehduksellisten ärsytystilojen mahdollisuutta. Joskus flunssan tai muiden hyvin lievienkin tulehdustilojen jälkeen alkaa nivelten kipuoireita, jotka sitten aikanaan häipyvät jälkiä jättämättä. Tätä tai muita tulehduksellisia tiloja epäiltäessä voidaan katsoa laboratoriokokeita, joilla voidaan arvioida mahdollista tulehdusta ja sen aktiivisuutta. Varsinaisissa reumaattisissa sairauksissa harvoin polvinivelet ovat kuitenkaan ensimmäisenä oirealueena.

    Kun vaiva näin pitkään ja hankalasti vaivannut niin kannattaa varmaan sitä lisää selvittää, vaikka ei kyllä pyörötuoli tule lopputuloksena mitenkään mieleen. Erikoislääkärillä voi perustellusti käydä jos siihen on mahdollisuus. Mahdollisia ammattimiehiä voisi katsastaa vaikka fysiatrien, ortopedien tai reumalääkäreiden joukosta.

    VastaaPoista
  46. Hei olen nuori 17v tyttö ja olen noin vuosi sitten kaatunut mopolla aika pahasti ja loukannut vasemman polveni. Se silloin kuvattiin eikä mitään näkynyt, kumminkin polveni kipeytyy todella nopeasti ja veikeuttaa ihan normaalia kävelyäkin. Mietin vain että koska olisi aika mennä lääkärille?

    VastaaPoista
  47. Kyllä hyvinkin kannattaa varata aika ajanvarausvastaanotolle. Jos vuosi ei ole vaivaa rauhoittanut, niin ei ole ainakaan turha käynti.

    Vaikka luuosissa ei olekaan ollut vauriota niin vammoissa voi syntyä nivelkierukan tai nivelsiteiden ongelmia. Niihin voi löytyä hyviäkin hoitokeinoja. Yleislääkäriltä voi hyvin aloittaa.

    VastaaPoista
  48. Hei! Olen 56-vuotias noin 10 - 15 kiloa ylipainoinen nainen. Minulla on yliliikkuvat nivelet (lääkärin toteamus). Elokuussa 2012 vasemman polven takaosaan tuli kipu joka esti lenkkeilyn. Polvi röntgenkuvattiin syyskuun puolessavälissä, lievä kuluma patellan alakärjessä, oli lausunto. Kipu jatkui ja 9.10 olin ultrassa, jonka lausunto oli : Ei hydropsia tai synoviittia.Patella ja quadriseps-jänteet ovat intaktit.Ei bursanesteitä MCM,LCL ovat normaali.Mediaalisesti rauhallinen Bakerin kysta 30x15mm poikkimitoiltaan.
    Menin 19.10. ortopedille, joka laittoi Solomet c Bupivacain niveleen. Kirjoitti: prim. mol.polvien nivelrikko, lievä degeneraatio, hoito on konservatiivinen. Reisilihasten kuntouttaminen. Kortisoni auttoi, kunnes 14.01.2013 tein jumppaliikettä, jossa molemmissa käsissäni oli 2kg painot, jotka nostin yhtaikaa ylös, jonka jälkeen laskeuduin alas niin että painot koskettivat maata 10 - 15 krt. Tein jumppaa parina päivänä, pari kolme kertaa päivässä,kunnes yhtäkkiä molemmat polveni kipeytyivät.
    Ehkä noin viikon kuluttua oikean polven kipu asettui (oikeasta polvesta on kierukka mennyt hajalle neljä vuotta sitten ja polvi kuuntoutui hiljalleen ilman tähystystä).
    Vasen polvi on nyt edelleen, kuukausi kivun alkamisesta, kipeä.
    Kun istun paikallani jonkun aikaa niin että polvi on 90 asteen kulmassa, ja lähden liikkeelle, polveen sattuu ja sitä on vaikea ojentaa suoraksi.Kun jalka on ollut hetken suorana, polvi vertyy ja kipu poistuu. Polvi ei myöskään kestä rasitusta, vaan jo puolen tunnin kävelyn jälkeen se on tosi kipeä.
    Olen tottunut lenkkeilemään päivittäin tunnin lenkkejä ja pelaan golfia (ensimmäinen kipeytyminen tuli täyden golfkierroksen jälkeen, kun pelaan yleensä puolikkaita kierroksia.)
    Olen ottanut nyt 500mg Panadolia 3 krt päivässä muutaman päivän, käynyt kerran fysioterapeutilla, joka hieroi pohkeitani, jotka ovat tosi kireät, sekä akupunktiossa pari päivää sitten.
    Mikään ei toistaiseksi ole auttanut ja kysyisin mistä voi olla kysymys ja mitä on nyt järkevintä tehdä. Olen ottanut liikunnan kannalta tosi rauhassa, koska jalka kipeytyy niin helpolla. Olen polkenut kuntopyörää muutamana päivänä ja tehnyt vähän venytyksiä.
    Minulla on ollut kuuden viimevuoden aikana pitkäkestoisia ja kipeitä tuki- ja liikuntaelinvaivoja muutenkin (golf -ja tenniskyynärpää, plantaarifasciitti, kierukanrepeämä), joten olen tosi väsynyt näihin vaivoihin.



    VastaaPoista
  49. Hei! Kirjoitin ylläolevan viestin pari tuntia sitten, löysin lausunnon oikean polveni magneettikuvasta vuodelta 2008. Mediaalisessa meninskissä repeämälinja, johon ei kuitenkaan nivelnestettä mene hydropsista huolimatta. Femurin mediaalikondylissa lievää ruston ohentumaa mediaalisesti.Patellan lateraalifasetissa II- asteen kondromalasiamuutosta.
    Selvisin tuolloin siis reisilihasta vahvistamalla. Kipu kesti kyllä muutamia kuukausia.
    Ajattelin että tässä saattaa olla myös tärkeätä tietoa vaikka nyt onkin kyse vasemmasta polvesta. Kiitos etukäteen vastauksesta.

    VastaaPoista
  50. Kiitoksia perinpohjaisista tiedoista. Vasemmassa polvessa siis kuvantamisessa on todettu lievää rappeutumaa ja Bakerin kysta. Jumpassa molemmat polvet ovat kipeytyneet ja vasen edelleen vaivaa.

    Periaatteessa rappeutumakin riittää kipuoireen selittämään. Polven ärtymistila nivelrikon pohjalta voi kestää kohtuullisen kauankin. Nivelrikko ei suojaa muiltakaan vaivoilta, joista polvessa nivelkierukkavaivat ovat tavallisimpia. Bakerin kysta voi rasituksessa ärsyyntyä ja kehittää sisäänsä enemmän sitkoista nestettä ja sitä kautta polveen epämukavuutta aiheuttaa.

    Kun tilanne kuitenkin on kokonaisuutena mennyt parempaan päin, niin ei liene estettä sitä rauhassa seurailla. Usein luonto hoitaa asiaa ajan kanssa ja ei kuulosta siltä, että tehtäisiin jotain haittaa odottamalla.

    Uinti ja vesijuoksu ja muut polviystävälliset lajit sopivat hyvin yleiskunnon ylläpitoon. Pikku jumppaa on hyvä tehdä mutta niin, että polviniveleen tulisi mahdollisimman vähän suoraa painoa ja rasitusta. Kuntopyörää voi yleensä hyvin polkea, siinä reisilihaskin vahvistuu jos vastusta jonkin verran lisää ärtymisrajojen sisällä. Kuntosalilla reisilihasharjoitteita voi tehdä.

    Jalkaprässissä ja kuvaamassasi harjoituksessa polviniveleen tulee turhan paljon rasitusta. Paremmin tilanteeseen sopivan harjoittelun voi tehdä esim. näiden kuvien tapaisilla laitteilla. Merkillä ei ole väliä. Niitä löytyy yleensä kaikilta kuntosaleilta. Reisilihasta pystytään riittävän hyvin vahvistamaan ja itse nivel pääsee helpommalla. Nivelen rasituksesta ei ole mitään hyötyä, ainoastaan haittaa kipuvaiheessa.

    http://www.normann.fi/kuntosalilaitteet/total-access/item/155-ta-leg-extensio-reiden-ojennus

    http://www.normann.fi/kuntosalilaitteet/painopakalliset-laitteet/vr-1/item/55-vr1-leg-curl-reiden-koukistus

    Jos ei ala asettumaan, niin sitten lääkärille uudestaan arvioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kävin ortopedillä. Polvessa on kierukkarepeämä, kulumaa ja Bakerin kysta. Tällä hetkellä kotona ja tosi rauhallisessa askeltamisessa polvi on lähes kivuton, mutta jos joudun vähänkin kiristämään kävelytahtia tulee polven alapuolelle sisäsivulle pistävä kipu. Ortopedi ei halunnut laittaa kortisonia, koska sain siitä syksyllä allergisen reaktion, dekolte, kaula ja kasvot olivat kuumat ja punaiset kun heräsin seuraavana aamuna kortisonin laittamisen jälkeen.
      Syön 1g Panadolia kolmasti päivässä ja teen reisilihasta vahvistavia liikkeitä.
      Kysyisin mielipidettäsi kukonhelttauutteen pistämisestä tässä tilanteessa?

      Poista
    2. Kuluma on vähiten todennäköinen kivun aiheuttaja nykytilanteessa. Kipuoireen tuleminen kierukkarepeämän ja limapussin tulehduksen pohjalta on paljon todennäköisempää. Kun kukonhelttauute ei kierukkarepeämää tai limapussin tulehdusta paranna, niin en itse sitä olisi innokas suosittelemaan tässä tilanteessa. Kulumaankin vaikutus tulee kohtuullisen hitaasti.

      Vaikka repeämä ei sinänsä poistu, niin kierukkavaiva kivun suhteen voi pikkuhiljaa asettua, jos on onni myötä. Katselisin ja odottelisin rauhassa. Tähystyksellä kierukkavaivat on sitten hoidettavissa jos ei ala asettua.

      Poista
    3. Hei! Polveni oli edelläkuvatun jakson jälkeen hyvä kuukauden verran. Pystyin polkemaan kuntopyörää ja kävelemään. Lähdin viikko sitten Ahvenanmaalle laivalla, jossa kuljin rappusissa tosi paljon ja kävelin sen jälkeen paljon. Oikea polveni, joka oli kipuillut tammikuusta asti, keräsi nestettä.Nyt siis viikon verran polvi ei ole taipunut hyvin ja netettä tuntuu olevan polvilumpion yläpuolella. En pysty edes polkemaan kuntopyörää, koska polvi on niin tönkkö. Kipua ei tällä kertaa ole.
      Onko jotain keinoa saada turvotus laskemaan pois kotikonstein, ja jos se ei onnistu, milloin pitää mennä lääkärille jotta neste punkteerataan pois?

      Poista
    4. Lepoa ja kylmällä hautomista voi kokeilla turvotuksen vähentämiseen. Eli 20 minuuttia kerralla kylmäpusseja pakkasesta tai jäitä vaikka minigrip pusseissa polven ympärille. Vähän kangasta väliin ja jotain käärettä ympärille jotta pysyy tiiviisti paikallaan. Ei tarvitse mitenkään purista, kunhan on kunnolla kiinni. Voi tehdä 3-5 kertaakin päivässä.

      Ei ole mitään ehdotonta aikarajaa tai välttämättömyyttä yleensä niveltä tyhjentää. Riippuu lääkärin arviosta turvotuksen syystä. Voi näyttää lääkärille jos ei ala kohtuullisessa ajassa mennä parempaan tai vain pahenee.

      Poista
    5. Hei ! Kysyisin vielä jatkotoimenpiteitä vasemmalle polvelleni. Polvessa oli siis syksyllä 2012 Bakerin kysta johon laitettiin kortisoni ja se parani. Tammikuussa 2013 samasta polvesta meni kierukka rikki ja polvessa näkyi myös kulumaa röntgenissä. Olen nyt siis reilun vuoden parannellut polveani, joka on välillä hyvä ja sallii kevyen lenkkeilyn tai kävelyn, mutta välillä kipeytyy. Kolmisen kuukautta kipeytymisen on aiheuttanut ylämäessä kävely, polvi kipeytyy taipeesta, sisäpuolelta kun kuljen hiukan jyrkempää ylämäkeä. Viikko sitten lähdin lenkille , joka alkoi ylämäellä. Polveen sattui koko lenkin ajan ja kun pääsin kotiin niin sisäsyrjällä jossa kipu on, näkyi että jotain muljahti kun liikutin polveani ylös tai alas. Kävin pari päivää sitten fysioterapeutilla joka tutki polven ja tuli siihen tulokseen että Pes anserinus l. ankanjalan alla on turvotusta ja räätälinlihas kiristää polvessa . Polvi ei näytä eikä tunnu turvonneelta .Sain ohjeen olla kovasti rasittamatta jalkaa, käyttää tulehduskipulääkettä ja kylmää. Tilanne on nyt se että pystyn kävelemään tasamaalla rauhallisesti ilman kipua, mutta portaissa tai ylä- ja alamäessä polven sisäsyrjällä tuntuu pieni muljahdus, ikään kuin jokin kiristäisi polvessa. Muljahdus tuntuu myös kun nostan polvea paikallani seisten.
      Nyt kysyisin pitäisikö polvesta ottaa röntgenkuva ja ultra ? Riittävätkö toimenpiteet, joita minulle ehdotettiin vai uskallanko esim. venytellä ja jos niin miten. Pitäisikö polvea näyttää ortopedille vai miten pitkään voin seurata tilannetta ?

      Poista
    6. Ihan järkeenkäypää rauhoitella tilannetta vähemmällä rasituksella, tulehduskipulääkkeellä ja kylmällä. Jos on limapussin ärsytystyyppistä löydöstä niin venyttelmällä ei välttämättä saada varsinaista paranemista aikaan. Toki voidaan saada lihaskireyksiä laukeamaan jos niitä on kivun seurauksena syntynyt. Jos venyttelee niin siinä kannttaa toimia varovasti koska ärsyyntyminenkin on mahdollista.

      Viikko pari ainakin kannattaa tilannetta katsoa. Ihan muutamassa päivässä harvoin mitään suurempaa paranemista tapahtuu. Jos ei rauhoitu niin sitten lääkärin kansssa voi yhdessä miettiä onko tarvetta lisää kuvailla vai keksitäänkö muita jippoja jatkoon.

      Poista
  51. Heippa,olen nuori alle 30vuotias nainen. Loukkasin kolmisen viikkoa sitten polveni. Siihen tuli välittömästi lukko-oire, joka kesti toista viikkoa, aina siihen saakka kun kävin viime viikolla tähystyksessä (liikuin kepeillä). Magneettikuvat otettiin, ja ulommaisessa kierukassa laaja repeämä.

    Nyt kuitenkin tähystysleikkauksesta viikko aikaa. Onko normmaalia, että edelleen joudun liikkumaan keppien kanssa? Kierukan repeämä oli niin iso, ettei sitä pystynyt kiinnittää mitenkään. Joten tehtiin resektio. Ohjeeksi annettiin kepit vain tarvittaessa, mutta en ole pystynyt liikkumaan lainkaan ilman keppejä? Olisiko syytä ottaa yhteyttä lääkäriin, vai odottaa ja yrittää vielä jonkin aikaa? Tämä minua huolestuttaa siksi, kun olen lukenut että korjaamisen jälkeen tulee liikkua kepeillä, ja että yleensä osapoiston jälkeen liikkuminen sujuvampaa...

    Jalkaa en saa taitettua juurikaan, ja mikäli pidän kauan samassa asennossa, siihen alkaa särkeä? Turvotusta en ole havainnut...

    Ja lisäisin vielä sen verran, että olen yrittänyt jumppauttaa jalkaani (koukistukset+ojennukset, sekä nilkkojen pyöritykset). Nyt en ole enään pariin päivään pystynyt tätäkään tekemään, koska kipeän jalkani reisi on nyt myös kipeä (entiedä onko lihakset jumissa vai mitä on tapahtunut?).

    VastaaPoista
  52. Mielestäni kannattaa keskustella hoitavan lääkärin kanssa. Odottaisi nopeampaa toipumista. Itse olin kummankin kierukkaleikkaukseni jälkeen viikon kuluttua täysin tolpillani ja töissä jo ollut muutaman päivän. Tosin olivat melko pieniä.

    VastaaPoista
  53. Noniin, polviongelmainen ilmottautuu. Polvi on ottanut osumaa useasti. Lukko-oireita oli viimeksi 5kk sitten. Pari viikkoa sitten kotona jumppasin ja polvesta kuului iso POKS. Ortopedi epäili ekana kierukkaa, se olisi sopinutkin tosi hyvin, kipu sisäsyrjällä ja tuntuu kuin veitsi olisi polvessa. Kivut on kovat, polvi rutisee ja poksuu. Magneettikuva kuitenkin kertoo että kierukka on ehjä. Puhelimessa ortopedi selitti että oli siellä huonojakin uutisia. Lumpion oikealla puolella ja takana jotain mitä sinne ei kuulu. (En ymmärtänyt. Puhui myös jostain rasvasta ja turvotuksesta?) Hän sanoi että leikkaamaan ei voi lähteä kun ei tiedä mitä leikkaisi. Eli polvelle ei voi mitään tehdä, Diagnoosi: nivelkipu. Olen yrittänyt liikkua normaalisti, mutta kipu tulee aina vastaan. Joten mitä on tehtävissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea tilanne ja tiedot ovat vähän niukat tarkan vastauksen antamiseksi. Jos ei kuitenkaan kuvantamisessa ole leikattavaa, niin tuskin veitsihommia kannattaa tässä vaiheessa aktiivisesti pyrkiä ajamaan hoitolinjaksi. Tietysti jokin muukin rakenne, esimerkiksi polven lähiympäristössä, voi jossain tilanteessa jumittaa tai hangata antaen ärsytysoiretta.

      Joskus tätä voi onnistua hoitamaan kortisonipistoksin. Ultraäänitutkimuksella voi yrittää paikallistaa mahdollisia ärtymiskohtia pehmytkudoksista jos se ei sormikopelolla onnistu. Tämä on siis konsti, jota voi kokeilla, takuita onnistumisesta ei ole. Tämän tyyppisestä toiminnasta kiinnostuneella yleislääkärillä tai fysiatrilla voi asiaa miettiä.

      Jos ei tästäkään ole mitään apua, niin jää jäljelle reisilihasten lihasvoiman ja kestävyyden vahvistaminen voimaharjoittelulla kuntosalilla tai vastaavassa paikassa. Tällöin kannattaa ainakin kolmen kuukauden nousujohtoinen harjoitteluohjelma laatia ja toteuttaa asiantuntijan opastuksessa. Sinänsä hämmästyttävää mutta suhteellisen usein sillä saadaan oireita kuriin ja joskus ne kokonaan häipymäänkin.

      Poista
  54. Minulle tehtiin kierukan osapoisto (poistettiin 2/3 kierukasta) kuukausi sitten.Kuinka pian polven liikeradan tulisi palautua ennalleen? Onko kuntoutumisella eroa,että oliko repeämä ulommaisessa vai sisemmässä kierukassa? (minulla siis ensiksi mainitussa).

    Minulla jalka taipuu vasta 90asteen kulmaan, ja kyykkyyn pääsy mahdotonta ja kävellessäkin polvi tuntuu oudolta. Olen yrittänyt kuntouttaa polvea annetuilla ohjeilla, lisäksi väkisin taivuttamalla. Ja silti kuntoutuminen kovin hidasta. Kannattaako mennä salille yrittää polkea kuntopyörää tai uimaan? (jos siis liikerata laajenee paremmin noin?) Vai onko olemassa muita keinoja joilla jalan saa toimimaan kuten pitää??

    VastaaPoista
  55. Kuntoutuminen vie jokaisella oman aikansa. Ei kuukausi ole vielä kovin pitkä aika, vaikka joskus voi leikkauksen jälkeen tilanne korjaantua nopeastikin. Kummankin puolen kierukkaleikkauksen jälkeen voi olla vaivoja. Repeämän koko ja se miten hyvin se saatu hoidettua vaikuttaa luonnollisesti asiaan.

    Aina ei liikelaajuus palaudu täysin yhdenmukaiseksi terveen polven kanssa. Onneksi pienemmälläkin liikelaajuudella pärjää kohtuullisen mukavasti, ellei töissä tai harrastuksissa ole toimia, jotka vaativat täyden koukistumisen onnistumista.

    Pikkuhiljaa väsyttämällä kannattaa edetä. Itse ei kannata vääntää polvea väkisin suurta kertavoimaa käyttäen koukkuun. Kuntopyöräily sopii paremmin tilanteeseen. Siinä on mahdollista istuimen korkeutta säätämällä pikkuhiljaa liikelaajuutta pyrkiä parantamaan. Kun istuinta laskee vähitellen aina seuraavilla harjoittelukerroilla, niin koukistusta tulee toivon mukaan pikkuhiljaa lisää. Samalla reisilihakset vahvistuvat mikä on tärkeää jatkon kannalta.

    Uiminen on yleiskunnon kannalta myös hyvä laji ja yleensä polvivaivoissa hyvin siedetty kipuvaiheessakin. Pyöräily kohdistetummin kuitenkin vaikuttaa polveen.
    Jos ei tilanne ole muutamassa kuukaudessa tyydyttävä niin leikanneen ortopedin kanssa kannattaa keskustella. Hän on paras asiantuntija kun on polven sisältä päinkin tarkastanut. Yleensä näistä tulee hyviä ajan kanssa.

    VastaaPoista
  56. Kiitos vastauksesta, olen siis edellisen viestin kirjoittaja.

    Eli taidat tarkoittaa ettei koukistumiseen ole mitään oikotietä onneen, valitettavasti teen sellaisia hommia työkseni, jossa minun olisi pakko päästä kyykkyyn :(. Ortopediltäni en muistanut kysyä kaikkia mieltäni askarruttavia kysymyksiä kun kävin reilu viikko sitten jälkitarkastuksessa. Sanoi vain että kyllä polvesta vielä hyvä tulee, ja kehoitti vain mennä töihin kun sairaslomani (jota jatkoi useammalla viikolla) päättyy, ja jos työnteosta ei tule mitään niin silloin uusintakäynnille. Mutta kuitenkin tuntuu huolettavan koko polven tilanne, ja se että kuinka kauan tätä polvea pitää vielä sairastaa:(. Nyt kaikenhuipuksi leikattuun jalkaan, aivan säären ulkoreunaan polven yläpuolelle on tullut kananmunan kokoinen patti, ei kuitenkaan ole niin "korkea" mutta kuitenkin on käsin tunnettavissa... Ja tämä paukama(?) taitaa tehdä kävelystäni "oudon" tuntuista :(. Paukama ollut minulla jo useamman viikon.

    VastaaPoista
  57. Näin se valitettavasti taitaa olla että oikoteitä ei ole. Ihmisellä on omat tarpeensa ja kiireensä mutta luonto tekee mitä haluaa ja paraneminen menee omaa tahtiaan eikä kovin paljon toiveista välitä. Kokemuksen mukaan ennuste on kuitenkin suotuisa, polven kannalta hankala-asentoisiinkin töihin.

    Jos työhön paluussa on hankaluutta, niin työeläkeyhtiöstä voi tiedustella mahdollisuutta päästä palaamaan töihinsä asteittain vaikkapa kuukauden työkokeilun avulla. Tällöin ei tarvitsisi heti aloittaa täydellä rasituksella vaan työtahtia ja määrää voisi pikkuhiljaa nostaa tavoitteena luonnollisesti kuitenkin täysipäiväisiin töihin paluu.

    Tätä varten tarvitaan lääkärintodistus missä tilanne kuvattu ja kirjattu nykyiset löydökset. Tähystyksen suorittanut ortopedi voi kuvata lääketieteellisen tilanteen. Se usein onnistuu sairauskertomuskopioiden avulla jo toteutuneista käynneistä ja leikkauksesta. Jos on olemassa oma työterveyslääkäri, niin hänen tilannearviolleen annetaan arvoa.

    Paukama voi olla vaikkapa paikallinen limapussin ärtyminen. Sitä voi lääkärille näyttää jos ei ala häviämään. Tuskin on mitään syöpää tai vastaavaa inhottavuutta.

    VastaaPoista
  58. polvivaivainen nuori22. maaliskuuta 2013 klo 16.47

    Hei osaisitkos sanoa mikä polviani vaivaa:
    on jatkunut jo kuukauden
    Molemmissa polvissa on polvivumpion ala-sisäsyrjällä pistävähköä kipua välilla mm. kävellessä (kipu säteilee..)
    Lisäksi Polvitaipeen kohdalla sivuilla sekä hieman taaempana tuntuu myös joskus saman kaltaista kipua mutta lievempää...
    oikea polvi natisee (hyvin hiljaista) mm vaakatasossa liikutellessa (koukkuun suora...)
    Lisäksi molemmat polvet naksahtavat välillä (kovaäänisestin)kun meneee kyykkyyn...
    mistä mahtaa olla kyse? voiko tuota parantaa mitenkään? miten? lääkärissä olen käynyt mutta ei siitä ollut mitään apua... mistä voi olla kyse?
    ps: olen 13v nuori... kiitos

    VastaaPoista
  59. Kaikilla polvista kuuluu jonkin verran ääniä kun tarkkaan käy kuuntelemaan. Kun on kipuja niin helposti alkaa asiaan kiinnittää liiallisestikin huomiota, mikä on tietysti täysin luonnollista, mutta turhaa. Kaikessa liikkeessä kahden pinnan välillä syntyy hieman ääntä, paineen vaihtelut nivelen sisällä voivat antaa naksuntaa. Ainoa keino tähän on yrittää lopettaa kuuntelu.

    Mitä sitten kipuihin tulee, niin on vaikea sanoa syystä mitään kovin tarkkaa. Ei kuitenkaan kuulosta mitenkään kovin huolestuttavalta ja tuskin on kyseessä minkään vaikeamman taudin merkki. Iässäsi on tuskin kulumasta vielä kyse.

    Kierukkavaivoja tavataan nuorellakin iällä. Joskus tavallisen flunssan tai vastaavien lievien tulehdusten jälkeen jää lieviä kipuoireita, jotka sitten ajan kanssa häipyvät itsestään. Joskus polvien seudun jänteiden kiinnittymiskohdat kipeytyvät jonkin suuremman rasituksen tai tottumattomana harjoittelun yhteydessä ja kipuoire voi jatkua pidempäänkin vaikka rasitus on jo aikaa sitten loppunut.

    Jos kipusi on kestänyt jo pidempään eikä osoita asettumisen merkkejä, niin lääkärille vain uudelleen näyttämään. Ortopedi tai fysiatri voi olla sopiva erikoislääkäri jos ei yleislääkärillä tilanne selviä. Usein tukielinvaivoista kiinnostunut yleislääkäri hyvin polvivaivojen selvittelystä suoriutuu. Keskustele vanhempiesi tai vaikka koulun terveydenhoitajan kanssa aiheesta tarvittaessa.

    VastaaPoista
  60. Hei, osaisitko esittää arvelua mikä polveani vaivaa? On kipuillut jo varmasti vuodesta 2010 (mahdollisesti jo sitä ennen, en ole vain välttämättä kiinnittänyt siihen huomiota). Ensin kipua portaita alastullessa, sitten ylipäätään koukistaessa (=kävely, juoksu, crosstrainer erityisesti sekä jalkaprässi) ja yhtään pidempään istuessa, ellei jalkaa saa suoraksi. Urheilu pahentaa kipua, joka tarkalleen ottaen on aina tuntunut polvilumpion päällä. Kyseinen kohta on myös kipeä sitä hieroessa. Olen muutaman kerran käynyt lääkärissä, mutta koska polvi ei ole missään vaiheessa turvonnut, sitä ei ole kuvattu. Polvea hieroessa en ole koskaan huomannut siinä mitään poikkeavaa, mutta tänään löysin siitä nyt vihdoin selvän patin, joka näkyi tietyssä asennossa myös farkkujen läpi (tuskin olisin sitä muuten huomannutkaan). Patti on suhteellisen kova, kohtalaisen pieni (n. 2,5cm x 1cm), liikkuu hieman sitä kopeloidessa, ja sijaitsee polvilumpion päällä lumpion yläosassa ja keskilinjan sisäpuolella (ei kuitenkaan polven syrjässä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..edelliseen lisään vielä, että temppuileva polvi on siis vasen, ja vaivaa tätä nykyä lähes päivittäin (joskin kipu taittuu ihan buranalla). Olen kolmekymppinen nainen, hyvin kevytrakenteinen, eikä minulla ole aktiiviurheilutaustaa.

      Poista
  61. Jos pullistuma on lumpion päällä, niin tulee ensiksi mieleen lumpion etupuolen limapussin tulehdus, eli piian polvi tai prepatellaaribursiitti. Tässä englanniksi esitys aiheesta:

    http://www.summitmedicalgroup.com/library/adult_health/sma_knee_bursitis/

    Jos kovasti jatkossa vaivaa, niin lääkäriin näyttämään. Ultraäänellä voi kuvantaa ja jos on nestettä niin voi yrittää poistaa ja laittaa kortisonia tilalle.

    VastaaPoista
  62. Hei! Olen 30+v, normaalipainoinen nainen. Oikea polveni on oireillut viime syksystä lähtien. Alkuun kipu ilmeni normaaleilla kävelylenkeillä n.30min kävelyn jälkeen kipuna/paineentuneena polven ulkosyrjällä. Kipu e estänyt kävelyä ja usein lievenikin kävelyä jatkaessa. Kyykyjä tehdessä oli polvessa ilkeä tunne. Sormin tunnustellen polvilumpion yläpuolella tuntui jokin pala liikkuvan/hyppivän kun polvea suoristi/koukisti. Jatkoin normaalia liikkumista.
    Pikku hiljaa oireet lisääntyivät, polvi ärtyi useammin ja yhä pienemmästä liikkumisesta. Lisäksi ilmantui liikkeen aikaista kipua huomattavasti ilkeämpi lepokipu, koko polven alueella tuntuva porotus (polven sisällä jossain). Lääkäröin asiasta. Otettiin normaalit rtg kuvat, mitkä ok. Ortopedi otatti magneettikuvan, missä ei näkynyt selkeää oiretta selittävää, ainoastaan ärtynyt nivel. Ortopedi epäilee nivelkalvon poimua, mikä olisi liuskahtanut polven väliin. Suunnitelmana on nyt jatkaa joulukuussa aloittamaani lihasten vahvistamista ja venyttelyä sekä välttää kaikkea mikä aiheuttaa kipua. Lisäksi sain 10pv Voltaren tulehduskipulääkekuurin. Ajatuksena on, että nivelen ärsytyksen ja sisäisen turvotuksen vähentyessä poimu hyppäisi takaisin oikealle paikalleen. Jos oireet ei helpotu toukokuun alkuun mennessä, edessä olisi polven tähystys missä poimu leikattaisiin pois.
    Oireet ovat vain lisääntyneet, enää polvi ei kestä juuri mitään liikkumista. Joudun työssäni olemaan paljon jalkojeni päällä ja kävelemääm paljon. Pari kiireistä työpäivää saa jo polven vihoittelemaan. Kaikki liike, missä polvea joutuu suoristamaan ja koukistamaan aiheuttaa kipua. Ei siis hiihtoa, ei kävelyä, ei pyöräilyä, ei hyppyjä, ei kyykkyjä.. Porotusta iheuttaa mysö pitkään paikallaan olo, esim. autolla ajo, paikallaan istuminen/seisominen. Polven yläreunalla alkuun tuntunut pieni hyppiminen näkyy välillä jo silmin ja kuuluu korvin. Tähystys taitaa olla edessä.
    Itse en tiedä mitä ajattelisin. Toisaalta haluan kivun pois ja takaisin liikunnan pariin. Toisaalta pelkään jostain lukemaani arpikudoksen muodostumista. Luin, että se voi olla pahempi kuin alkuperäinen oire olikaan. Totta vai tarua? Itselläni on aikaisemmista leikkauksista jäänyt isot arvet iholle. Ennustaako tämmöinen ihon hyvä arvenmuodostuskyky runsasta arpimuodostusta myös ihon alla? Jos polvi tähystetään, miten pitkään kuntoutumiseen/ sairaslomaan pitäisi henkisesti varautua?

    VastaaPoista
  63. Nivelkalvon poimun leikkaushoito tuntuu olevan keskustelunalainen kysymys leikkaavien lääkäreiden keskuudessa. Innokkuus siihen ei vaikuta kovin suurelta koska hyöty leikkauksesta ei ole varmaa. Jokainen ortopedi päättää itse leikkauksen mahdollisen hyödyn potilaansa kanssa.

    Polven tähystys ei ole kovin riskialtis arven muodostumisen kannalta. Leikkauksen aiheuttama vamma iholle ja syvemmin kudoksille on pieni ja sitä kautta myös arven muodostuminen yleensä vähäistä. Luonnollisesti taipumus runsaaseen arvenmuodostukseen kannattaa kertoa kirurgille kun lopullista leikkauspäätöstä harkitsette. Jos tehtäisiin avoleikkaus, niin ihoviillon suunnittelussa voitaisiin taipumus ottaa huomioon.

    Myös itse voi pyrkiä vaikuttamaan arven muodostumiseen. Tupakointi olisi hyvä lopettaa vähintään pari viikkoa ennen leikkausta, alkoholia ja runsasta kofeiinin saantia olisi hyvä välttää haavan paranemisen ajan, normaalista ravitsemuksesta kannattaa myös huolehtia.

    Leikkauksen jälkeen hyvä haavanhoito ja haava-alueen suoran rasituksen välttäminen ehkäisee tulehduksen muodostumista ja sitä kautta arpikudoksen lisääntymistä. Jos tulehdus syntyy, niin kannattaa hoitaa se nopeasti. Jos on kroonisia sairauksia kuten esim. sokeritauti, niin niiden hyvä hoito on tärkeää haavan paranemisvaiheessa.

    Jos päätätte että leikkaus on tarpeellinen, niin en näillä tiedoilla jättäisi sitä tekemättä mahdollisten arpiongelmien syntymisen pelossa.

    VastaaPoista
  64. Hei! Olen 35-vuotias, normaalipainoinen nainen ja olen harrastanut juoksua kohta 15 vuotta. Kolme vuotta sitten polvista alkoi lenkillä kuulua kovaäänistä rahinaa ja raksumista. Kipuja ei ollut, joten jatkoin juoksua n. 3 kertaa viikossa (n. tunnin lenkkejä). Viime vuonna polvia alkoi vihloa juostessa, portaita noustessa ja erityisesti laskeutuessa, kyykistyessä jne. Levossa kipuja on hyvin harvoin - jos koskaan, eikä ulkoista poikkeamaa näy. Raksuva ääni kuulostaa vähän samalta kuin rouhittaisiin hiekkaa. Olen joutunut luopumaan juoksusta, zumbasta ja muista polvia rasittavista lajeista ja siirtynyt kuntopyöräilyyn + punttikseen. Ongelma on, etten enää pysty kulkemaan portaita, kyykistymään, enkä suorittamaan kunto-ohjelmaan sisältyviä jalkaprässiliikkeitä kuin minimaalisilla painoilla. Kaipaan myös juoksua.

    Saliohjaaja suositteli etureisilaitetta tukilihasten vahvistamiseen, mutta vihlonta on siinä pahimmillaan. Pitäisikö käväistä fyssarilla? (Suvussa, mm. äidilläni, on nivelrikko).

    VastaaPoista
  65. Hei!

    Varmaankin jossain kohtaa polvessa on nivelpintoihin kehittynyt epätasaisuutta, mikä luonteensa mukaisesti rahisee ja antaa muita kiusallisia ääniä liikkeessä. Jos olisi hyvä tuuri, niin se voisi olla polvilumpion takapinnan ja reisiluun välisessä nivelessä.
    Hyvä siinä mielessä, että todennäköisesti se haittaa vähemmän pitkällä tähtäimellä kuin rappeutumamuutokset kantavilla nivelpinnoilla, eli niillä pinnoilla jotka joutuvat kantamaan päällään koko ihmisen painon. Kuvantamisella tämä on mahdollista selvittää ja tavallinen röntgen kuva voi olla riittävä tässä tehtävässä. Oma lääkäri tietysti harkitsee mitä kannattaa tehdä.

    Lähes kaikissa polvivaivoissa on lihaskunnon optimointi reisilihaksissa olennainen hoitokeino. Reiden lihakset ovat hyvin vahvoja ja niissä on tavallisesti runsaasti ylimääräistäkin reserviä. Kun on vaivoja, niin lihasten käyttö usein vähenee ja sitä kautta myös reservin määrä. Jossain vaiheessa sitten voivat oireet alkaa pahentua ihan tämän pikkuhiljaa hiipineen heikkouden tuloksena vaikka mitään uutta ja ihmeellistä ei olekaan tapahtunut. Tuskin sinun kohdallasi on kuitenkaan tästä kysymys.

    Reisilihaksiin lisää voimaa on mielestäni hyvä neuvo. Sitä on mahdollista saada myös harjoituksin missä polvinivelessä ei tapahdu liikettä vaan polvi on esimerkiksi suorana suorituksen ajan. Tämä ei ole ehkä niin tehokasta tai helppoa, eikä sitä varten ole välttämättä yksittäistä konetta salilla. Mahdollista se kuitenkin on.

    Juttele ohjaajasi kanssa, varmaan keksitte keinot. Ei pelkästään voima, vaan myös etu ja takareiden tasapaino on tärkeää. Asia kannattaa testata ja vahvistaa erityisesti heikompaa lenkkiä. Ihminen luontaisesti mieluummin harjoittaa sitä mikä sujuu paremmin, eikä sitä mikä tarvitsee sitä enemmän. Tässä mielessä asian testaus voi antaa uutta näkemystä.

    Lääkärillä tai fysioterapeutilla voi hyvin käydä, ei varmaan sinänsä mitään välitöntä kiirettä ole. Reisilihasten säännöllisiä harjoituksia voi hyvin ensin kokeilla ainakin pari kolme kuukautta. Ihan parissa viikossa ei tuloksia kannata odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta! Huojentavaa kuulla, ettei ole välttämättä siitä pahimmasta vaivasta kyse. Yritän löytää sopivan lihaskuntoharjoituksen. Ehkä fysioterapeutistakin voi olla apua tässä. Itse epäilen, että olen juostessani askeltanut vähän liian voimakkaasti kanta edellä (päkiän sijasta). Lääkäri oli sitä mieltä, että voisin käydä kuntoneuvolassa eli fyssarilla ensin.

      Poista
  66. Hei.

    Olen nelikymppinen nainen. Olen urheillut koko ikäni, mm. suunnistanut ja polvet ovat ottaneet iskuja mutta mitään vakavampia vammoja ei ole ollut. Pari vuotta sitten aloin juoksemaan enemmän asfaltilla kun treenasin puolimaratonille, joka juostiin asfaltilla. Hiljalleen molemmat polvet alkoivat oireilla...polven etuosaan alkoi tulla ensin pientä kipua, joka tuntui lähinnä vain juostessa. Itse maratonille lähdin polvituet molemmissa jaloissa, koska ne kuitenkin lenkillä auttoivat. Tuet olivat sellaisia urheilukaupan jalkaan vedettäviä tukia, joissa ei ole remmejä jne.

    Itse puolikkaalla vas polvi kipeytyi niin, että hampaat irvessä tulin maaliin mutta juoksut oli joust n. kahdeksi kuukaudeksi. Aloitin harjoittelun hiljalleen ja vähän kerrallaan ja vain pehmeämmällä pururadalla. Seuraavavn talven aikana en juurikaan juossut ja kesän tullessa aloin juosta metsässä ja pururadalla. Kipu polven etuosassa tuntui edelleen mutta vähemmän. Välillä tuntui kipua myös polvitaipeessa, vähän kuin välillä olisi lukossa. Siirryin harjoittelemaan enemmän maastopyörällä. Pyöräillessä kipu ei tunnu, ei edes seisoen polkiessa ylämäkeen.

    Viime kesän lopulla osallistuin seikkailukisaa ja vain muutaman kilometrin juoskun jälkeen polveen tuli äkillinen kova kipu ja taas samaan paikkaan olven etuosaan. Metsästä oli päästävä pois, joten yritin linkuttamalla edetä ja kipu tuntui vain leviävän. Loppukesän ja syksyn keskityin pyöräilyyn ja taas kipu hellitti.

    Pelkona on nyt se, että juoksu ei taaskaan onnistu ja kun siitä kuitenkin tykkään. Varsinkin suunnistus on rakas harrastus. Voisitko arvioida, että mistä kipu johtuu?

    VastaaPoista
  67. Jos polvilumpion luisen rakenteen etupuolella, pehmytosissa, ei painellessa ole kipukohtia, niin mieleen tulee lumpion takapinnan rustopehmentymä. Tällöin voi joskus lumpiota selällään maaten alaspäin voimakkaammin painaen ja liikutellen saada aikaan kipuoiretta ja rutinaa. Jos etupuolella pehmytosissa on kipua, niin limapussin tulehdukset tällä alueella lienevät mahdollisia.

    Ei voi kuitenkaan sulkea pois muitakaan syitä. Nivelkierukan ongelmat ovat tavallisia ja ne voivat välillä olla rauhallisempiakin ja sitten taas melko mitättömästä syystä ärsyyntyä. Tosin ei niin usein ala tästä syystä molemmissa polvissa samaan aikaan.

    Lääkärillä voi hyvin käydä. Ehkä jotain kuvantamista voi harkita, ellei lääkärin tutkimuksessa tilanne selvene riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kyseessä on rustopehmentymä niin mikä siihen olisi lääkkeenä? Viime kesäisen kivun äkillistä ilmenemistä en usko limapussin tulehdukseksi kun kipu alkoi aivan sormia napsauttamalla. Toki tietenkin voi olla että pieni väärä like ärsytti sen? Olisiko parempi mennä suoraan ortopedille kuin terveyskeskukseen?

      Poista
    2. Unohdin mainita, että juoksukengät on valittu avian kokeneen fyssarin jalka-analyysin perusteella ja tuntuvat aivan hyviltä:)

      Poista
  68. Eihän rustopehmentymään täysin parantavaa hoitoa valitettavasti ole tarjolla. Hoitava lääkäri sitten miettii ja seuraa hoitokeinot ja niiden tulokset.

    Joskus oireet voivat alkaa äkillisesti vaikka vaiva on jo aikansa muhinut. Niverikkokin voi alkaa antaa oireita äkillisesti vaikka on kehittynyt vuosien kuluessa.

    Yleislääkäri, joka on kiinnostunut tukielinvaivoista, on ihan hyvä aloituspaikka vaivojen miettimiselle. Tuskin siihen kuitenkaan heti leikkaustoimia kannattaa ryhtyä miettimään ensimmäisenä hoitona.

    VastaaPoista
  69. Hei, olen 60-vuotias hoikka ja urheilua harrastava nainen. Minulla on ongelmana kohta vuoden jatkunut ja välillä kovinkin invalidisoiva polvikipu. Kipuja on ollut aiemminkin molemmissa polvissa (mm. lievää nivelrikkoa) mutta ne ovat olleet erilaisia ja hoidettavissa tai poistuneet muuten. Minulla on myös alaselän ongelmaa, oikea jalka on 1,5 cm pidempi, oikea lantio ylempänä ja alimpien nikamien välilevyt poiskuluneet sekä muutakin vammaa selkärangassa. Tämän kanssa olen oppinut elämään lähes ilman kipulääkkeitä, vaiva on ollut teini-iästä asti. Mutta asioilla voi olla yhteyttä tähän nykyiseen oikean polven sitkeään vaivaan.

    Polvi on kipeä lähinnä sivu- ja takaosista, kipu jatkuu joskus takapuoleen ja selkään asti. Pahiten sattuu kun istun pitkään tai aamulla levon jälkeen. Kävin terveyskeskuslääkärillä ja röntgenissä, lievää nivelrikkoa ja hyalgaanipistokset. Ne sattuivat mielettömästi ja polvi oli turvoksissa ja kipeä niiden jälkeen. Varsinaiseen kipuiluun ei tullut apua vaikka varmaan hyödyksi muuten, monta vuotta sitten vastaavat piikit poistivat ongelman vuosiksi.

    Käyn n. 5 krt viikossa 4-5 km juoksulenkillä ja keppijumppaa kerran viikossa. Yökipuja helpottaa lämpökääre polvessa, samoin infrapunasaunalla lienee vähän kipuja vähentävä vaikutus. Polvi turpoaa helposti lumpion molemmin puolin mutta kipu on enemmän takaosassa polvea. Kylmähoito auttaa vähäksi aikaa. Toisaalta liikkeellä olo tuntuu estävän pahinta kipua mutta pelkään että lenkkeily voi pitkittää paranemista. En ole oikein löytänyt korrelaatioita tekemisieni ja kivun vaihtelun väliltä. Tuttava ehdotti limapussitulehdusta, osin oireet kai sopivatkin siihen. Terveyskeskuksesta ei näköjään saa apua enkä ole enää työterveyshuollon piirissä, minkä alan lääkäriin tässä pitäisi ottaa yhteyttä vai onko tämä sellainen vaiva johon parannuskonsteja yleensä löytyy?

    VastaaPoista
  70. Saattaisi hyvinkin olla limapusseilla osuutta asiaan. Tilanteen saa helposti tarkastettu jos esim. röntgenlääkäri katsoisi ultraäänellä polven seutua. Yleislääkäri voi antaa tähän lähetteen. Yksityisellä puolella voi vaikkapa ajanvarauksesta tiedustella miten helpoiten onnistuisi.

    Limapussin tulehdukset näkyvät hyvin ultraäänessä. Samalla ne on mahdollista paremmin tyhjentää. Kohtuullisen usein limapusseissa on useampia osioita ja ilman ultraääntä on vaikea olla varma että tyhjennys on riittävää vaikka sokkonakin isomman limapussin tyhjennys onnistuu.

    Kortisonia sitten voi samalla pistää tilalle niin saadaan tulehdusärsytystä rauhoittumaan ja toivottavasti nesteen jatkokertymistä hillittyä. Tästä ei valitettavasti voi antaa takuuta vaan uusiintumistaipumusta on.

    VastaaPoista
  71. Hei. Mikähän polveani vaivaa? Tein raskaita pihahommia viikonloppuna, seuraavalla vkolla polveni tuntui oudolta ja kipeytyi loppuviikosta sen verran että oli vaikea kulkea portaissa. Polvi jäi ihme koukkuun aina tullessani alas rappusia, ylöspäin pääsin jotenkuten. Kävin lääkärissä ja sain kortisonipiikin sekä kepit joilla nyt jolkotellut jo pari viikkoa. Koittaessani mennä kyykkyyn polvi ratisee kuin olisi jotain välissä tai joku säie antaisi pian periksi ja polvi tuntuu tosi oudolta niin kuin joku painaisi koko ajan polven sisällä. Koko painoa ei pysty polvelle varaamaan. Välillä ei uskalla astua päälle kun tuntuu ettei pidä ja välillä taas että jää lukkoon. Istualta noustessa polvea ei saa heti suoremmaksi. Välillä tuntuu paremmalta, mutta rasittuessaan pahenee taas. Ortopedi tutkii viikon päästä polveni mutta haluaisin edes jotain osviittaa mikä edessä? Alkaa menemään hermo jo noihin keppeihinkin kun mitään ei pysty tekemään. Onko edes mahdollista päästä töihin lähiaikoina vai jatkuuko tämä kenties vielä kauankin, kolmas viikko menossa.

    VastaaPoista
  72. Hei!

    Jotainhan polvessa on vialla. Kun tavalliset vaivat ovat tavallisempia, niin ensimmäinen veikkaus näillä tiedoilla on nivelkierukan repeämä. Jos olisi tämä vaiva, niin ortopedi tutkii ja jos tilanne on tutkimuksella selvä, niin lähettää tähystykseen. Usein magneettitutkimus katsotaan ennen kuin mennään tähystämään. Voidaan myös odotella jos alkaa asettua. Tutkimuksissa ei pitkäaikaistuloksissa ole juuri näytetty olevan eroa leikataan tai ei.

    Mahdolliseen magneettiin ja tähystykseen pääsyn nopeus sitten riippuu missä päin Suomea ollaan ja toimitaanko yksityisellä vai kunnallisella puolella. Kierukkaleikkauksen jälkeen viikon verran sairaslomaa ja sitten töihin jos ei muuta kummempaa polvessa havaita. Tulokset ovat yleensä hyviä. Itseltä on leikattu kierukat molemmista polvista ja ihan viihdyttävä leikkaus kummallakin kertaa. Saa nykyisin kuunnella musiikkia ja myös jutustelua riippuen ortopedin luonteenlaadusta.

    Voi tietysti olla muutakin jolloin yllä oleva ei pidä paikkaansa.

    VastaaPoista
  73. Hei!

    Satutin kolme viikkoa sitten oikean polveni kulkiessani portaikossa painavan matkalaukun kanssa. Aluksi unohdin koko asian, sillä polvikipu oli pientä, enkä kyennyt paikantamaan kipupistettä. Nyt tapahtumasta on kuitenkin jo aikaa, ja polvikipu on selkeästi pahenemassa, vaikka painoa oikealle jalalle voinkin laittaa ilman ongelmaa.

    Polveen tulee ja menee hyvin pientä turvotusta, ja kipua sekä turvotusta on erityisesti lumpion alla molemmilla sivuilla. Polven taittaminen suorasta koukkuun tuntuu inhottavalta, mutta ei satu paljoa. Portaissa kulkeminen on epämukavaa varsinkin alas mennessä. Yritin käydä juoksulenkillä (harrastan juoksemista), eikä polvi kauheasti tästä pitänyt. Polven yläpuolella reiden alaosassa tuntui tuolloin kipua. Kivun paikantaminen on välillä ollut hankalaa, sillä välillä tuntuu että kipu olisi lumpion sivuilla (yhdessä vaiheessa oli sisäsyrjällä), nyt taas viimeisien päivien aikana lumpion alla molemmilla puolilla.

    Sattuisikohan olemaan mitään osviittaa siitä mikä polveani voisi mahdollisesti vaivata? Turvotus alkoi vasta viikko sitten. Olen myös suunnitellut lääkäriin hakeutumista.

    Kiitos jo etukäteen vastauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin vielä loppuun lisätä, että olen 23-vuotias nainen!

      Poista
  74. Syitä voi olla useampia. Polven ympärillä on useampia limapusseja, jotka voivat ärtyä erilaisissa pienemmissä ja suuremmissa rasituksissa. Jos niiden sisäinen nestemäärä on lisääntynyt ärtyneisyyden seurauksena, niin polven liikuttelu voi tuntua epämiellyttävältä kun niihin kohdistuu tällöin enemmän painetta. Joskus ne voivat olla yhteydessä toisiinsa tai polviniveleen. Tällöin turvottelu voi vaihdella paikkaa. Tässä on yksi luettelo niiden tavallisimmista esiintymispaikoista.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Knee_bursae

    Nivelkierukkavaivat ovat myös tavallinen syy erilaisiin polven alueen ongelmiin. Kun ikää ei ole paljoa, niin nivelrikko tuskin on syypäänä. Lumpion rustopehmentymä ei kuitenkaan mahdoton ajatus. Lääkärissä voi hyvin käydä niin tutkimuksen jälkeen mahdollisten syiden kirjo voi kaventua ja on mahdollista järkevää hoitoa miettiä.

    VastaaPoista
  75. Hei,
    olen pian 50-v. hoikkarakenteinen (167 cm / 56 kg) nainen. Kävelen joka pv työmatkan n. 20 min mennen tullen ja harrastan muutenkin hyötyliikuntaa. Harrastan myös ratsastusta vähintään 3 x / vk. Polveni on ollut kipeä jo jonkin aikaa. En ainakaan muista sitä satuttaneeni. Harrastin aiemmin juoksua jonkin verran, mutta olen sen jättänyt, koska pelkään polven siitä ärtyvän. Se ei varsinaisesti vaivaa kävellessä, enemmänkin paikalla istuessa sitä jomottaa ja se on hieman turvonnut ja mieheni mielestä selvästi kuuma. Pääsen erinomaisesti kyykkyyn-ylös ja mielestäni kaikki muutkin liikeradat ovat kivuttomia. Polven päällä on rypäs suonikohjuja, voisikohan tuollakin olla vaikutusta? Teen pääasiassa istumatyötä.
    Tulehduskipulääkkeitä en voi vaivaan ottaa, koska olen niille yliherkkä.

    VastaaPoista
  76. Johtolankoja ei ole kovin paljon joten syyn arvailussa täytyy lähteä tilastojen pohjalta. Tavalliset vaivat ovat tavallisia joten nivelrikko, lumpion takapinnan rustopehmentymä ja kierukkavaivat ovat ykkösepäillyt mielestäni. Suonikohjuilla tuskin on merkitystä. Nivelreumakin harvoin alkaa polvikivulla ilman muiden nivelten oireita.

    Kierukkavaivat kannattaa sulkea pois lääkärillä käynnin ja tarvittaessa lisätutkimusten avulla. Niihin kun on usein hyväja nopea hoito tarjolla. Nivelrikkoon ja rustopehmentymään on myös hoitokeinoja tarjolla, joten tukielinvaivoista kiinnostuneelle yleislääkärille, ortopedille tai fysiatrille näyttämään niin pystytään suuntaamaan toimenpiteet ja omat ponnistelut oikein heti alusta alkaen.

    VastaaPoista
  77. Hei! Olen 13-vuotias tyttö. Oikean jalan polvilumpio kävi viime syksynä poissa paikoiltaan, polveen tuli erittäin voimakas turvotus, polvi oli kipeä ja turvonnut monta kuukautta mutta lääkärit eivät kuvanneet polvea. Sanoivat vain että jos menee vielä pois paikoiltaan niin sitten pitää mennä lääkäriin. Mulla on molemmissa polvissa yliliikkuvuutta. Molemmat polvet taipuu erittäin paljon taakse. Tässä rikkimenneessä polvessa käy välillä niin, että polvi yhtäkkiä kääntyy

    VastaaPoista
  78. kääntyy..... taakse ja saatan kaatua sen seurauksena. Muuten polvi on ollu erittäin hyvässä kunnossa ja olen voinut tehdä melkein kaikkea normaalisti. Harrastan kuntosalia ja polvi kipeytyy yleensä juoksumatolla tai jalkalihaksia

    VastaaPoista
  79. ....treenatessa. Nyt tänään polveni rusahti kunnolla kun olin pyöräilemässä ja jouduin tehdä polvella äkkiliikkeen. Kipu alkoi heti ja turvotus on nyt vähän jo noussut. Kipu tuntuu polven sisäsivulla. Ja tuntuu enimmikseen jalkaa koukistaessa ja suoristaessa. Voin kävellä hyvin ja pyöräilläkkin mutta polvin on kipeä. Kipua tuntuu myös polven sisäsivua painellessa. Olen nyt käyttänyt tukisidettä ja se vähän helpottaa. Osaatko yhtään sanoa mikä vamma minun polvessani on? :)

    VastaaPoista
  80. Hei!

    Lumpion sijoiltaanmenon jälkeen voi polvessa olla oireita. Yleensä siinä ei ole syytä epäillä murtumaa, joten kuvia ei kannata ottaa jos tilanne on muutenkin selvä. Röntgensäteet eivät ole mitenkään hyödyllisiä.

    Kun lumpio menee sijoiltaan niin se yleensä luiskahtaa ulospäin eli poispäin keskiviivasta ja samalla syntyy repeämä lumpion sisäsivun eli keskiviivan puoleisiin pehmytosiin. Repeämistä ja mahdollisista muista vammoista johtuen on luonnollista, että polvessa voi olla pitkäänkin vaivoja. Kun kipusi tuntuu sisäsivulla, niin voisi hyvinkin olla että nämä aiemmin revenneet rakenteet siellä vaivaavat rasituksessa.

    Lumpion sijoiltaanmenoon voi altistaa synnynnäinen rakenne tai nivelten yliliikkuvuus mitä sinulla kertomasi mukaan ilmeisesti on.

    On hyvä, että käyt kuntosalilla. Reisilihasten erinomainen voima ja kestävyys on tässä vaivassa tärkeä hoito, jota ilman ei pärjätä. Siitä huolehtiminen kannattaa liittää kuntosalilla ohjelmaasi jos ei jos siellä olekin. Henkilökohtainen ohjaaja tai fysioterapeutti voi auttaa ohjelman laatimisessa tarvittaessa.

    Tukiside, joka rajoittaa lumpion liikettä ulospäin voi myös olla hyödyllinen. Niitä kannattaa sovittaa tukisiteisiin erikoistuneessa liikkeessä missä on myös alan erikoistuntemusta. Näin saadaan paras teho tukisiteestä irti.

    Jos vaivan ei tule helpotusta, niin tukielin- tai urheiluvammoista kiinnostuneen yleislääkärin tai ortopedin tai fysiatrin kanssa voi keskustella mahdollisista jatkotoimista.

    VastaaPoista
  81. Hei olen 17v. tyttö, viisi päivää sitten polveani alkoi yllättäen pistää lähtiessäni juoksulenkille. Nyt joudun kävelemään portaat sivuttain alas ja niitä ylöspäin käveleminenkin sattu. Pyöräillessä tunnen pientä painetta, mutta kävellessä en juuri mitään toisin kuin juostessa taas tuntuu kipua. Olisiko syytä käydä tk, vai meneekö vain lepiutuksella ohi?

    VastaaPoista
  82. Hei!

    Suuri osa rauhoittuu suhteellisen nopeassa aikatauluss. Käsikaupan kipulääkkeitä voi ottaa muutaman päivää ja kevyesti polvea jumppailla. Kipualuetta voi haudella esim. kylmäpakkauksella tai muovipussilla missä jäitä tai jäämurskaa. Sen voi laittaa vaikka ohuen pyyheliinan sisään ja pitää sitä 20 minuuttia kerrallaan kipualueella muutaman kerran päivässä.

    Jos ei ala rauhoittua tai ilmaantuu äkillistä suurempaa pahenemista, niin lääkärille voi näyttää.

    VastaaPoista
  83. Hei
    Olen 32-vuotias ikäni aktiivista liikuntaa harrastanut normaalipainoinen nainen. En ole pystynyt enää juoksemaan, varsinkaan yhtään kovemmalla alustalla, n. 7 vuoteen polvien sivussa liikunnan hetkellä tuntuvan kivun takia. Itse olen ajatellut syyksi lättäjalkani, jotka vääntävät polvia väärään asentoon ja minulla onkin käytössä footbalance-tukipoljalliset usein.

    Varsinainen ongelmani on n. 1,5 kk sitten alkanut kipu oikean polven sisällä. En ole loukannut jalkaa. Olen pitänyt polvea levossa, käyttänyt vähän särkylääkettä (imetän, joten kunnon tulehduskipulääkekuuria en ole uskaltanut ottaa) sekä kipugeeliä. Tästä ei ole ollut apua. Kipu ei tunnu, kun polvi on täysin paikallaan, mutta koukisessa ja varsinkin ojentaessa kipu tuntuu polvessa syvällä. Jos käyn kävelyllä, seuraavana päivänä polvi on taas pahempi. Aluksi välissä oli kivottomiakin päiviä, jolloin taas testimielessä kävin kävelyllä tai tein askelkyykkyä kuntosalilla. Nyt kipu on ollut päivittäistä ja haittaa kyllä jo ihan arkea. Turvotusta tai lämpöilyä ei ole ollut missään vaiheessa. Suvusta löytyy polvien kulmavikaakin, mutta olen kai vielä nuori semmoseen? Mistähän voisi olla kyse? Mistä kannattaisi lähtä etsimään apua?

    VastaaPoista
  84. Jalkaholvin laskeutuma voi tosiaan antaa polville suurempaa rasitusta ja tämän seurausta erilaisia vaivojakin tulla. Kun ikää ei kuitenkaan ole tätä enempää, niin ehkä kulumaa ei ensimmäiseksi tule mieleen epäillä ainakaan ilman lisätutkimuksia.

    Vanhan polvien vihollinen, kierukkarepeämä, kannattaa mielestäni sulkea pois lääkärin vastaanotolla. Jos löydös on selkeä, niin pelkästään lääkäri tutkimuksellaan voi hyvällä tuurilla kohtuullisella varmuudella päästä diagnoosiin. Erilaisia lisäkuvantamisia on sitten tarvittaessa lääkärin harkinnan mukaan tarjolla.

    Kierukkavaivaan saadaan usein tähystyksellä hyviä tuloksia ja jopa juokseminenkin voi parhaassa tapauksessa olla mahdollista. Muitakin syitä kivulle toki on, eikä takuuta näissä asioissa valitettavasti ole. Tilanne kannattaa kuitenkin selvittää. Yleislääkärin kanssa voi miettimisen alkaa. Hyvä jos lääkäri on tuki- ja liikuntaelimistön vaivoista kiinnostunut tai itse urheiluun päin suuntautunut.

    VastaaPoista
  85. Hei!

    Olen menossa ensi viikolla polven magneettikuvaan yksityiselle puolelle. Polvi on oireillut reilun kuukauden. Röntgenlääkärin lausunnon mukaan sieltä löytyy 10 x 2 mm irtokappale ja lievää alkavaa degeneraatiota (olen 54-vuotias nainen). Ortopedi kuitenkin epäili irtokappalelausuntoa, koska oireilu on vasta alkanut, ja piti kierukkavaurioita todennäköisempänä syynä. Oireet sopivat siihenkin.

    En pysty sanomaan, kuinka kauan polvi on ollut vaivainen. En nimittäin ole koskaan kärsinyt kovasta kivusta, vaikka minulla on ollut kivuliaita vaivoja. Vyöruusu kutisi, umpisuoli pääsi puhkeamaan ja ehkä kaikkein harmillisin seuraus tästä "kivuttomuudesta" oli yhden kuuloluun ja siis kuulon menetys liian pitkään riehuneen korvan helmiäiskasvaimen vuoksi. Ehkä ainoa lääkäri, joka ymmärtää ongelman, onkin korvalääkärini. Muut pitävät minua turhan terveenä, kun en osaa valittaa (olematonta) särkyä. Yksi jopa vaati minulta diagnoosia kivun tunteen häiriöistä ennen kuin ottaisi sen tosissaan.

    Olen jo saanut polveen kolmea eri tulehduskipulääkettä, joista kaksi nivelrikkoon. Pelkkä Panadol riittäisi itselleni. Onko syytä syödä nivelrikkolääkkeitä ennenaikaisesti? Onko niistä hyötyä muuhun kuin särkyyn, jota siis en tunne?

    Eniten minua huolestuttaa se, kun jalka pettää yllättäen alta ja vie hetkellisesti kävelykyvyn. Silloin siinä on kovaakin kipua, joka kestää muutaman minuutin ja alkaa sitten hiljalleen hellittää, ja jalalle on hankala varata noin päivän ajan. Tuntuu, että se menee taas alta. Tätä jalan pettämistä tapahtuu nyt muutaman päivän välein ja kyllähän se rajoittaa normaalia elämää ja työssäkäyntiä, johon kuuluu mm. paljon matkustamista ympäri maailmaa.

    Olen selittänyt tilanteen nyt kahdelle lääkärille, joista toinen oli päivystävä ja toinen työpaikan kustantama ortopedi. Menen kolmannelle ensi viikolla mri-kuvien kanssa. Miten minun kannattaa ottaa tämä kipukysymys esiin ja selittää huoleni polven kestävyydestä ja mahdollisesta huononemisesta ja erityisesti siitä, miten voin itse parhaiten huolehtia jalan toimintakyvystä? Onko polven hoitoon muita keinoja kuin lääkitä särkyjä? Leikkauksia ei kai nykyisin enää suosita tämän ikäisillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistän tähän vielä nuo lausunnot. Rtg: femorotibiaalinivelessä alkavaa artroottista reunavallia. Nivelraot normaalilevyiset, luiset nivelpinnat siistit. Ei traumaattisia eikä destruktiivisia muutoksia, ei eroosioita. Tibian etureunan kohdalla näkyy n. 10 x 2 mm kokoinen levymainen kalkki sopien intra-artikulaariseksi irtokappaleeksi. Myös patellofemoraalinivelessä vähäistä alkavaa degeneraatiota. Polvitaipeessa degeneratiivinen fabella.
      Mri-lähete: aiemmin lieviä tuntemuksia aiheuttanut oikea polvi kipeytynyt 1 kk sitten, kipu vaihtelee päivittäin, tuntuu takalateraalisesti. Kliinisesti lievään yleiseen degeneraatioon sekä ehkä hieman spesifimmin lat meniscus vaurioon sopivat löydökset. Rtgssa lausuttu myös irtopalaepäily, palan sijainti ja ilmeisesti 1 kk korkeampi ikä eivät kuit hyvin tähän sovi.
      Polvi petti taas eilen epätasaisella pihalla, nyt taas edelliskertaa (torstai) pahemmin. Kipu on polvitaipeessa ja ulkosyrjällä eikä hellitä niin kuin aiemmin. Tuntuu tosin vain jalalle varatessa. Käveleminen ei onnistu vieläkään, 15 tuntia myöhemmin. Onko ok, että odotan keskiviikon jatkotutkimuksia vai pitäisikö yrittää lääkäriin aiemmin (ei huvittaisi)?

      Poista
  86. Sehän on erinomaista että ei ole kovia kipuja vaikka tietysti muutenkin aina vaivat ovat riittävän inhottavia. Ei tulehduskipulääkkeistä juuri ole pidemmällä tähtäimellä varsinaista parantavaa hyötyä. Ärtyneessä tilanteessa ne voivat kuitenkin hyvin tilannetta rauhoittaa ja pienemmissä krempoissa niitä voi perustellusti kokeilla pidempänäkin kuurina.

    Ei ortopedin ajatus kierukkavaivasta tunnu mitenkään huonolta. Oireet ja kuvantamislöydös kun siihen sopivat ja ortopedi kyllä vaivan osaa tunnistaa. Tuskin siinä kuitenkaan sellaista kiirettä on, ettei voisi muutamaa päivä odotella. Jos kierukkavaiva olisi kyseessä, niin tähystyksellä ortopedi sen voi hoitaa. Yleensä hoitotulokset tällöin ovat hyviä vaikka kaikki vaivat eivät välttämättä poistukaan kun muutakin rappeutumaa jo on. Noin nuori ikä ei ole vielä lähelläkään estettä tähystyshoitoihin.

    Mahdollisen leikkauksen jälkeen sitten reisilihasvoimat parempaan kuntoon kuin koskaan aikaisemmin jotta polven kanssa loppupuolikkaan elämästään pärjää. Kuntosalille, missä henkilökohtainen ohjaaja voi antaa yksilöidyn ohjelman tätä varten tai sitten fysioterapeutti voi tehdä saman terveydenhuollon puitteissa. Omalle osalle jää tekeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset rauhoittavasta vastauksesta! Kintullekin voi taas varata. Yllättäen ideaaliside (ja Panadol) auttaa. Liekö hyöty osin korvien välissä :) mutta hyöty kuitenkin! Jalka tuntuu vakaammalta siteen kanssa. Jäin kuitenkin pariksi päiväksi etätöihin, lauantain nitkahdus oli ka-ma-la. - On se vaan niin, että kun jotain yllättävää sattuu, ensin tulee huoli. Varmaan moni kivun kanssa tuskitteleva ottaisi minulta ilomielin tuon kipukynnyksen, mutta siinä on haittansa. Joko itse hakeutuu hoitoon ihan liian myöhään (umppari) tai lääkäri ei ota "tuntuu oudolta" -oireita tosissaan (korva). Nyt pitää vain itse ottaa vastuuta kuntoon tulostaan niin lääkärien kanssa kuin lihashuollossa - vinkki vastaanotettu!

      Poista
  87. Hienoa jos on menossa parempaan. Onneksi luonto korjaa suurimman osan vaivoista itse. Lääkäri joskus voi onnistua paranemista avittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea kivaahan sieltä sitten löytyi, paljon mutta enimmäkseen pientä ja vähäistä. Pieni plica, Hoffan rasvan vähäistä turvotusta ja arpeumaa, sisemmän kierukan pieni säteittäinen repeämä ja turvotusta takasarven juuressa, nestettä hieman yli normaalin, polvilumpiossa pientä ruston pehmenemää... ja reisiluun sisänivelnastan takaosassa grad 2 nivelrikko. Mutta olihan moni paikka ihan kunnossakin, jopa priimakunnossa. Etenevän kulumavian kanssa sitten opettelen elämään ja niitä lihaksia vahvistamaan, jotta etenisi hitaammin. Ellei Buranakuuri auta, kortisonia polveen ja sillä selvä. Sitten vaan seurataan ja pidetään tulehdus poissa. -- Huomisaamuna piti lähteä työmatkalle Afrikkaan, mutta se ei olisi ollut fiksua nyt. Taisin myös löytää ortopedin, jonka luo uskaltaudun toistekin jos/kun tulee tarvetta! Sulle myös kiitokset.

      Poista
    2. Toivotaan että pysyy hallinnassa ja miksei pysyisi. Kuulostaa paremmalta kuin omat polveni ja niidenkin kanssa kohtuudella pärjää. Ortopedi, jonka kanssa asiat sujuvat on myös hyvä hätävara.

      Poista
  88. Mun polvi on tähystetty ja magneettikuvattu mutta kivulle ei löytynyt syytä! Tähystyksessä selvis, että polvessa on osittainen eturistisiteen repeämä, mut ne ei tehneet sille mitään, koska ei ollut pettämisen oiretta(sillon vielä, nyt on!). Ortopedi sit tänään määräs arcoxiaa lääkkeeks, ku kysyin, että voiko saada muuta kuin buranaa ja panadolia. 600mg buranaa ja 1grammasta panadolia onkii tullu syötyä maaliskuusta lähtien, vaikkei ole ees auttaneet mitään. Tk:ssa kun kävin ni lääkärin kanssa väiteltiin siitä, että auttaako noi buranat ja panadolit polvikipuun vai eikö. Minäpä olin oikeessa siinä. :D

    Sit polveen tulee kokoajan nestettä, tk-lääkäri laitto viime keväänä kuukaus tähystyksen jälkeen ortopedin polille lähetteen nesteen kertymisen takia, eka ne hylkäs sen lähetteen, ettei tarvii tulla, koska tähystyksestä oli vaan kuukaus, mut sit menin uudestaan tk:en ni polvinivelestä löytyi verta, joten sitten laitto taas lähetteen sinne. Ja sieltä ne laitto lähetteen magneettikuviin, josta kävin kuulemassa tulokset tänään.

    Sit se ortopedi ei osannut tänään syytä sanoa polvikivulle, sano vaan, että joskus kivun syy ei koskaan selviä. Laitto sitten fysiatrian poliklinikalle lähetteen, että josko polvi paranis tehokkaalla kuntoutuksella. Tosin jos polven muljahtelu kävellessä johtuu eturistisiteestä, ni miten se voi parantua kuntoutuksella? Pitääkö tässä oottaa, että polvi lähtee alta tai jotain? Jos olisin tiennyt, että tähystyksen jälkeen tulee 5miljoonaa kertaa pahemmat kivut kuin ennen sitä, ni en olis mennyt!

    Koulua oon käynyt nyt tänä syksynä polven takia jopa hurjat 5päivää, kyllähän sitä sinne vois mennä, mut ei hirveenä järkee 2tunnin yöunien jälkeen mennä jonneki kouluun, ku ei siellä voi nukkua, eikä varmaan hereilläkään pysyis.. Opettaja tuntuu olevan vähän kireenä kun jatkuvasti poissa koulusta, eikä oo ees lääkärin todistusta poissaolosta.. Viime viikolla ku kävin fyssarin luona, ni se kielsi pitkän matkan kävelyn ja pomppimisen ja hyppimisen, tänään ortopedi sano, että polvella saa tehdä mitä vaan. (saahan sitä tehdä mitä vaan, mut ei kärsi kävellä ees kauppaan, jonne on 200m yhteen suuntaan, pyörällä onneks ainakii vielä kärsii ajaa. Kun kävelee, ni tuntuu tosi oudolta, sit rupee menee lukkoon ja muljahtelee ja muuta kivaa!)

    Tää on niin turhauttavaa. Jossain nettisivulla luki, että joku lääkäri ei ollut nähnyt kuvista mitään, mut toinen lääkäri oli nähnyt samoista kuvista, että mikä on vialla. Kun miten se ACL-vamma ei oo sit kuvista näkynyt, jos näky tähystyksessä? Laittoivat ensin tähystykseen, että jos siellä on jotain rikki, ni sen voi korjata samalla. Epäilivät ensin että nivelkierukka on hajalla, mut siinä ei ollut mitään vikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eturistisidevaivat on hyvinkin mahdollista saada tehokkaalla kuntoutuksella jos ei täysin oireettomiksi, niin ainakin lähelle sitä. Reisilihasten rautainen kunto auttaa ihmeellisesti. Tosin se vaatii omaa panostusta ja ainakin pari kuukautta aikaa. Fysioterapeutti voi laatia ohjelman mutta itsestään ei tapahdu mitään, tulos vaatii säännöllistä ja tehokasta treeniä. Se on mahdollista toteuttaa niin, että ei aiheuta kummempaa kärsimystä.

      Ei ristisidevaiva ole mikään este kouluun menolle. Onhan siitä haittaa mutta ei se opiskelua mitenkään estä. Tekosyynäkin se on vähän huono joten ymmärrän opettajan ärtymyksen.

      Parhaatkaan kuvantamistutkimukset eivät valitettavasti näytä kaikkia muutoksia. Toki tähystyksen tulos on luotettavampi.

      Ymmärrän tuhrautumisen mutta sellaista elämä on. Ei kaikki aina mene niin kuin toivoisi, niillä korteilla on pelattava jotka on jaettu. Nyt kouluun ja fysioterapeutin kautta säännölliseen treeniin niin elämän taas muutaman kuukauden päästä näyttää paremmalta.

      Poista
    2. Kyllä se on siihen koulupoissaoloihin syynä, koska siellä kukaan jaksa istua koko päivää 2-4tunnin yöunilla. Varsinkin ku istuu yhessä kohti paikallaan, ni siinä ne kivut tulee vielä pahemmiksi. Tänäänkii meinasin pystyyn nukahtaa tunnilla, vaikkei ollu ku reilu 3tuntia koulua. Yöt menee siihen, että kun nukahtaa, ni siinä 2aikaan herää yleensä polvikipuihin ja sama sit 5aikaan, jonka jälkeen ei enää unta saa, vaan menee loppuyö pyörimiseks.

      Tänään kävin fyssarilla ni se antoi ohjeet. Ihmetteli vaan ku polvi on täynnä kudosnestettä, että jotainhan se siitä kertoo. Ja sitä sano kans, että kumma, ettei lääkäri sillon elokuun alussa suostunut sitä nestettä poistamaan. Koska voihan se nesteen oleminen polvessakin aiheuttaa kivut. Niin ainakii tk:ssa keväällä sano, että heti jos on 4-5milliä polvessa nestettä, ni sekin aiheuttaa kipuja. Ja sit se fyssari sano, että sen mnielestä tässä olis paremminkii kierukka vamma kuin eturistiside, ku ruksaa ja naksaa ja lukkoon menee. Se on pelottavaa kävellä ulkona, ku polvi lyö lukkoon, esim eilen keskellä autotietä suojatiellä, onneks ei ainakaan vielä lähe alta sillein, että kaatuu tmv.

      Poista
    3. No nyt vain treeniä kun fysioterapeutti antaa ohjeet. Lääkärin kanssa kannattaa keskustella kipulääkkeeksi yöksi niin saa paremmin nukuttua jos ei nykyisistä apua.

      Ei tietenkään ole hauskaa kun on kipuja mutta ei sen takia kannata loppuelämäänsä pilata. Koulun käynnin välttely on siihen yksi varmempia konsteja.

      Poista
    4. Ortopedi sentään määräs muita särkylääkkeitä, tk-lääkäri ei suostunut niitä määräämään, koska ei kuulemma uskalla määrätä mun ikäiselle(19v) muita kuin buranaa ja panadolia.

      Poista
    5. Mitenköhän voi olla niin, että kun tähystyksessä lääkäri on todennut eturistisiteen osittaisen repeämän, ni silti ei toisten lääkäreiden mielestä mitään acl-vammaa ole? Fysiatri voi ottaa kantaa siihen, että onko polvessa se revennyt vaiko eikö, koska se ei ollut tähystyksessä mukana. :o Omituista, että muut lääkärit ei voi ottaa kantaa. Sekö on lääkäristä riippuvaa, että onko polvessa vamma vaiko ei?

      Ortopedi syyskuussa määräs 90mg Arcoxiaa viikon kuurina, joka auttoi jonkin verran. Kun sanoin lokakuussa fysiatrille, että se auttoi, ni sekin määräs sitä, mut 60mg annostuksena, 5-7päivän kuureina, joka EI AUTA yhtään. Samoin myös Voltaren Fortea pitäs laittaa 2 kertaa päivässä, mut ei siitä apua ole.

      Mistäköhän vois johtua, että kun kävin syyslomalla uimassa, niin seuraavana päivänä nousin autosta, ni oikea jalka, jossa polvi kipeä, taittui taaksepäin. Siis niinku jotenkii yliojentu taaksepäin. Sattu ihan julmetusti. Yks tuttu, joka on ammatiltaan fysioterapeutti kysy vaan, että onko kukaan kattonu sun polvee, että on polvilumpio paikallaan. Mut jos se ei olis paikallaan, ni eihän tällä jalalla vois kävellä, vai?

      Aamulla taas terveyskeskukseen varaamaan aikaa kun polvessa sitä ihanaa nestettä taas on. Tai ainakii päällepäin siltä näyttää. Lokakuussa fysiatri ultras polven, eikä näkynyt ylimäärästä nestettä, vaikka polvi ihan mukavasti turvoksissa olikii., Kävellessä pitää tehä sellanen äkkipysähdys, kun polvi lyö lukkoon. Pelottaa kävellä ulkona, lähikauppaankii tuskallista kävellä, vaikka matkaa 200m.

      Mut ehkä se fysioterapia sitten taas auttaa, kun vajaa 3viikon päästä alkaa.. :)

      ^^

      Poista
    6. Vaikea toisten sanomisiin ottaa kantaa. Kyllähän tähystyksessä nähty tilanne on yleensä luotettava arvio riippuen tietysti miten hyvä on ollut näkyvyys jne. Toinen asia sitten on se, miten paljon osittaiselle eturistisiteen repeämällä on vaikutusta polven toimintaan. Vaikutushan voi olla hyvin vähäinen tai olematon, eikä välttämättä tule tällöin esiin lainkaan polvea tutkittaessa. Toisaalta osittaisesta repeämästäkin voi ilmaantua polven yliliikkuvuutta kun taas jotkut harvat pystyvät urheilemaan täydellisen eturistisiteen repeämän jälkeen ilman polven löysyysoireita.

      Kyllä sen itse huomaa jos lumpion on pois sijoiltaan. Tietysti lumpio voi nopeasti palautua sijoiltaanmenon jälkeen paikoilleen, mutta yleensä sen jälkeen polvi on kyllä kipeä. Nimimerkki kokemusta asiasta on.

      Osittaisten eturistisidevammojen kanssa yleensä pärjää hyvin jos alaraajojen lihakset, erityisesti reisilihakset harjoitetaan parempaan kuntoon kuin ne ikinä ovat aiemmin olleet. Siinä tietysti vaaditaan muutama kuukausi rankkaa työtä, mutta kyllä se hyvässä ohjauksessa ja itsekurilla onnistuu.

      Poista
  89. hei kaaduin ja nyt kun koukistan tarpeeksi vasenta polvea rupeaa polvi ikäänkuin nykimään ja tuntuu kiusalliselta ja inhottavalta ei varsinaisesti pahempaa kipua tunnu mikä mahtaa olla ?

    VastaaPoista
  90. polvi rupee rutiseen ja nykiin kun sitä koukistaa.. kaaduin yksi päin mikä mahtaa olla?

    VastaaPoista
  91. Muutama päivä varmaan kannattaa katsoa ja jos kipuja ilmaantuu niin lyhyt tulehduskipulääkekuuri voi olla paikallaan.

    Lihaskramppia voi olla vamman jälkeen joka nykimistä saattaa vähän aikaa antaa. Rutinaa on vähän kaikilla jos käy kuuntelemaan. Toki jos kovasti jatkossa haittaa niin lääkärille voi käydä näyttämässä.

    VastaaPoista
  92. Moi,

    mikähän polvessa vikana? Satutin sen viikko sitten, en muista tarkkaan miten se kävi (olin puoliunessa) mutta joku sivuttaisliike siinä oli.

    Aristaa kävellessä, vaikea päästä istumaan ja taas ylös ja selkein oire: selällä maatessa kun yrittää koukistaa polvea, ei taivu kovin pitkälle ja sattuu kovin. Risti-istunnassa taas pystyy olemaan.

    En ole käynyt lääkärissä kun olen joutunut muista syistä ramppaamaan siellä viime aikoina niin, että hävettää.

    Olen laittanut Voltaren geeliä ja yrittänyt pitää levossa. Vähän on helpottanut.

    Päivän tai pari polvi tuntui siltä, että tarvisi saada vain ravistettua ja hölskytettyä sitä niin, että jokin menee "takaisin paikoilleen". Hölskyttelyt eivät kuitenkaan auttaneet. Polvesta kuuluu kävellessä välillä naksumista, mitä ei ole ennen ollut.

    Menin ajattelematta yksi päivä kontilleen pehmeällä alustalla ja polveen sattui niin, että järki meinasi lähteä.

    Päältä tunnustelemalla en kumminkaan löydä mitään varsin kipeää kohtaa.

    Varoin monta päivää polvea niin, että kipeytyi lihakset reidestä, polven alta, yms, mutta sitten rupesin vain kylmästi yrittämään kävellä normaalisti (mutta varoen) eikä se ainakaan pahentunut ole.

    Arvostaisin mielipidettänne. Tietty jos ei nyt rupea parantumaan niin kai se täytyy mennä näyttämään, mutta ei kehtaisi.

    VastaaPoista
  93. Kun ei tuon suurempaa vammaa ole ollut, niin murtumat ja nivelsiderepeämät tuskin ovat todennäköisiä. Kierukkavaivat yhtenä yleisimmistä ongelmista tulevat mieleen mahdollisuutena. Jos kierukka on valmiiksi ollut rappeutunut, niin ei tarvitse välttämättä suurta rasitusta ärsyyntymiseen tai repeytymiseen.

    Tietysti myös limapussivaivat voivat joskus ärsyyntyä hyvin vähäisestäkin yllykkeestä. Jos ikää on enemmän ja nivelrikkoa kehittynyt pikkuhiljaa, niin sekin voi sitten alkaa antaa oireita ilman isompaa vammatapahtumaa.

    Jonkin aikaa voi varmaan seurailla ja lyhyen tulehduskipulääkekuurin ottaa. Geelit eivät oikein polviniveleen asti suuremmin imeydy, joten suun kautta otettuna voi lääke olla tehokkaampaa.

    Jos ei ala asettumaan, niin lääkärille voi hyvin käydä kuitenkin näyttämässä. Onhan sitä ihmisellä joskus enemmän vaivoja, jolloin joutuu lääkäreillä useammmin käymään. Harva lääkäri siitä harmistuu.

    VastaaPoista
  94. Hei! Osaisitko sanoa tällaiseen, että kun noin puoli vuotta sitten tulin koripallo-ottelussa jostain hypystä ikään kuin huonosti alas ja oikean polven ulkosyrjässä vähän tuntui. Pelaaminen jatkui suht kivuttomasti vielä samassa pelissäkin ja nykyäänkin pystyy esim. juoksemaan, polkupyöräilemään, kyykkäämään ym. täysin normaalisti ilman kipuja, mutta polven ns. yliojennus/lukitus oikealla edelleen sattuu ulkosyrjään. Samoin etureiden venytys pitää tehdä oikealla jalalla varovammin, eikä tykkää polvillaan olosta takapuoli kantapäiden päällä (konttausasento ongelmaton, ja polvillaan olokin helpompaa jos sääret ristikkäin vasen nilkka oikean päällä) Myös kantapäille nousu sattuu jos sitä tekee esim. heti aamulla tai pitkän autolla ajomatkan jälkeen, mutta jo noin minuutin kävelyn jälkeen on sekin oireetonta. Haitta-aste siis varsin vähäinen, mutta melko pitkäkestoiseksi jo mennyt

    VastaaPoista
  95. Hei!

    Olisiko ulompi kierukka tai nivelsiteet paikallisesti saaneet pienen vaurion hyppäyksen yhteydessä. Jos ei ala asettua ja haittaa jatkossakin niin paljon, että haluaa asialle jotain tehdä, niin ortopedille voi käydä näyttämässä.

    VastaaPoista
  96. Hei,

    olen 26-vuotias hoikka mies ja pohdin tässä, että mitähän tässä kannattaisi tehdä, kun n. pari viikkoa sitten vasemman polven ulkosyrjä kipeytyi lenkkeillessä (olisikohan tarkka kivun lähde kuitenkin jossain sääriluun ja reisiluun kohtaamispaikassa, polvilumpion korkeudella kuitenkin jalan ulommalla sivulla). Annoin sen olla pari päivää ja alkoi tuntua ihan ok:lta, mutta sitten vetäisin 40 km pyörälenkin ja puolivälissä alkoi taas tuntua yltyvää kipua, joka sitten pyöräilyn jälkeen kävellessä vasta osoitti todellisen luonteensa ja oli aika paha pari päivää.

    Olin sitten viikon tekemättä jalalla ihmeempää eikä mitään havaittavaa arkuutta ollut moneen päivään, kunnes sitten kokeilin sitä tänään lenkillä ja kipu palasi. Se tuntuu melkein pahemmalta kävellessä kuin juostessa ja varsinkin alamäessä. Tosin riippuu aika paljon jalan asennosta. Saattaa tulla sellaisia askelia, kun vihlaisee tosi ikävästi.

    Luultavasti kipu taas kaikkoaa levolla, jos vanhat merkit pitävät kutinsa, mutta miten tuon jalan saisi sellaiseen kuntoon, ettei kipu enää palaa? Onko ajatuksia? Jotain venytyksiä, jotka voisivat auttaa tuohon?

    VastaaPoista
  97. Voi tietysti olla lihaksen kiinnittymiskohdan kiputila mutta myös limapussi tai kierukkavaiva täytyy pitää mielessä. Tässä joitain linkkejä venytyksiin, joita voi kokeilla.

    Ulkosyrjän venytystä:
    http://www.mayoclinic.com/health/stretching/SM00043&slide=6

    Polvien koukistajien ja takareiden venytystä.
    http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=HoNG4hqw5P8#t=0

    Alaraajavenytyksiä.
    http://www.jarmosalow.com/sivut/?page_id=273

    Jos ei ala venytyksillä rauhoittumaan niin lääkärille näyttämään.

    VastaaPoista
  98. Moikka. Tuo 26-vuotiaan miehen tapaus (yllä) kuulostaa todella tutulta.
    Olen itse 40-v aktiivisesti liikuntaa harrastava nainen (juoksen, pyöräilen, crossfit-treenailen n. 8h viikossa)
    Sain samanlaiset oireen, yhtäkkinen kova kipu oikean polven ulkoryrjälle juostessa ja tuntui kuin jalasta ei saisi voimaa irti normaalisti. Jatkoin kuitenkin juoksulenkkiä loppuun asti. Polvi oli sen jälkeen todella arka.
    Pidin muutaman päivän taukoa treenaamisesta, polvi tuntui paremmalle, joten lähdin juoksemaan (20 km) josta polvi ärtyi niin, ettei sen kanssa voinut edes kävellä muutamaan päivään. Kyllä se siinä juostessakin sattui, mutta olen sitkeä sissi ja siedän kipua.
    Hakeuduin ensin fyssarin pakeille, koska luulin kyseessä olevan ITB-vaiva. Ei mitään apua venytyksistä yms. Seuraavaksi Mehiläiseen ortopedin juttusille ja MRI-kuviin. Magneettikuvista selvisi gr-II rustovaurio (mutta ihan toisessa paikassa kuin missä kipuilua on) sekä ad 6mm kysta t. ganlion meniskin takareunassa.Nivelkierukat näyttivät säännöllisiltä. Kipu tuntuu paikallistuvan juuri tuohon ITB-traktuksen alueelle, jonka takia ortopedin kokeili kortisonipiikkiä tuohon ulkosyrjään (traktusärsytyksen poissulkemiseksi). Ei apua. Pari viikkoa myöhemmin kokeiltiin hyaluronaattipistosta, ei taaskaan mitään apua. Polvi myös lukkoilee, lonksuu ja kipu on kovimmillaan alamäkeen tai portaita alas mennessä.
    Kysymykseni kuuluukin; voiko nivelkierukassa olla vikaa vaikka MRI:ssä se ei näkyisi?
    Itse diagnosointiin kun sortuu, niin kyllä kierukkavamma sopisi oirekuvaan parhaiten.
    Ensi viikolla menen tähystykseen, mutta kiinnostaa kovasti, että mitä kaikkea sieltä voi oirekuvan perusteella löytyä.

    VastaaPoista
  99. Hei!

    Juoksu on melkoinen rasitustesti polville ja siinä monenlaisten vaivojen oireet helposti aktivoituvat. Polvi on sinänsä hieno ja monimutkainen rakenne. Juuri tänään kuntosalilla asiaa ihmeteltiin reisilihaksia treenattaessa. On hyvä, että on olemassa keinoja pitää reisilihakset kunnossa vaikka polvet eivät enää juoksun hienoa euforiaa kestäkään.

    Kun ikää ei ole tuon enempää, niukasti teinivuodet ohitettu, niin vaikeampi nivelrikko vaivojen takana ei ole kovin todennäköistä vaikkakin mahdollista. Pienempiä ruston vaurioita ja pehmentymää tähystyksissä toki nähdään.

    Nivelkierukkavaivat tavallisimpana ongelmana ovat jälleen ensimmäisenä epäiltyjen listalla, tosin on ulompi puoli kyseessä. Vaikka magneettitutkimus tarkka onkin, ei se kuitenkaan kaikkia muutoksia kierukoissa tuo aina esiin.

    Tietysti myös nivelsiteiden ja ristisiteiden muutoksia on mahdollista tähystyksessä nähdä. Tämä ei ole kovin tavallista, jos ei niiden syntymistä selittäviä vammoja ole sattunut.

    Myös lihasten kiinnittymiskohtien ärsyyntymiset ja limapussit myös täytyy pitää listalla. Niitä ei tähystyksessä sen kummemmin tutkita kun ovat nivelen ulkopuolella.

    Hyvä, että tähystys tehdään. Jos hyvä tuuri käy, niin juoksukenkiä ei tarvitse pitkäksi aikaa laittaa kaappiin, vaan pääsee taas nopeasti raikkaassa syyssäässä kirmailemaan luonnon pariin.

    VastaaPoista
  100. Anonyymi 40-v urheilijanaikkonen ilmoittautuu tähystyksen jälkitunnelmissa.
    Huonoja uutisia tuli, reisiluun rustosta oli lohjennut palanen, sekä sääriluun puoleisessa rustossa oli gradus 2 kulumaa/pehmentymää. Ortopedi oli sitä mieltä, että pitkät juoksut on nyt tällä polvella juostu.
    Kierukat olivat ehjät (good news!) mutta mediaalinen plika imuroitiin pois,koska oli aivan romuna.
    Ärsyttää, kun on aina liikkunut ja pitänyt itsestään hyvää huolta, niin silti saa tämänlaiset vaivat jo näinkin "nuorena". Eikö liikunnan ja urheilun pitäisi vahvistaa kehoa, eikä hajottaa?!
    6 viikkoa tuli nyt juoksukieltoa ja senkin jälkeen kuulemma max. 1h lenkit pehmeällä alustalla ovat se mitä tuo kirottu polvi kestää (jotta ei tulisi nivelrikkoa).
    Kipua ei onneksi tähystyksen jälkeen ollut ja tunnin kävelylle pääsin jo eilen :) -ihan ulkoilumielessä toki vain!

    VastaaPoista
  101. Hei!

    Tällaista voi tämä olla. Onneksi on muitakin keinoja pitää itsensä ja alaraajat kunnossa. Tosin jos on juoksuun tottunut, niin siitä on ikävä luopua. Pahoittelut.

    VastaaPoista
  102. 5-vuotias lapsi valittaa polvikipua aina kun nousee vaikkapa lattialla istuessaan seisomaan, molemmissa polvissa tuntuu. Vaivaa kestänyt pari viikkoa. Mistä tuollainen voisi johtua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Viiden vuoden iässä ei valiteta turhasta. Kyllä minä näyttäisin lääkärille tilannetta.

      Poista
  103. Olen 20-vuotias nuori nainen. Harrastan juoksemista 5 kertaa viikossa+lihaskuntoharjoitteet. Harjoittelen aktiivisesti puolimaratooneille.Nyt minulle on ilmaantunut polvikipua, jonka kipukohdan luulen olevan polvilumion alapuolella. Kipukohdasta en ole aivan varma kun kipua on polvilumpion ylä- ja alapuolella sekä sisä- ja ulkosyrjässä. Koen kipua ajoittain myös polvitaipeessa jos olen kauan pitänyt polveani koukussa. Tällöin ojentaminen saattaa sattua. Lumpion alapuolella on myös jonkinlainen pussi tai sitten se on turvonnut. Sen tuntee kun kävelee. Polvet narisee ja naksuu kuuluvasti. Polvikivut tulee ajoittain tavallaan nopeina vihlaisuina. Kipu ei ole kovaa. Polven yläpuolelle kipu tulee yleensä kun istun kauan ja alapuolelle kun kävelen, juoksen tai muuten liikun reippaasti. Mistä tällainen voi johtua?

    VastaaPoista
  104. Hei!

    Jos lumpion alapuolella on pussin tapaista muodostelmaa niin limapussin tulehdus lumpion jänteen seudussa tai turvotus itse nivelessä esimerkiksi lumpion rustopehmentymän johdosta tulee mieleen. Jos polvi suorana ja lihakset rentona liikuttelee polvilumpiota ja kuuluu selvää rahinaa ja mahdollisesti kipuja, niin tämä sopii lumpion rustonpehmentymään.

    Toki tätä voi olla muissakin tilanteissa. Lääkärin tutkimuksen ja mahdollisten kuvantamisten jälkeen tilanne varmaan selkenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin ortopedin luona ja hän arveli juuri tuota rustonpehmentymää. Kysyisin vielä, että jos on tuo rustonpehmentymä kannattaako silloin lopettaa juokseminen? Saattaako se pahentaa tilannetta? Lääkäri ei sanonut juuta eikä jaata kun tätä kysyin. Sanoi vain, että tämä ei ole mitään vakavaa. Tämä itseäni epäilyttää kun kumminkin pieniä kipuja tunnen polvessani ajoittain.

      Poista
  105. Hei!

    Jos kyseessä on yksinomaan lumpion rustopehmentymä, eikä painoa kantavissa osissa polvea ole nivelrikkoa, niin kohtuullinen juokseminen ei ole suuri ongelma. Riippuu sitten kivun määrästä ja onko jotain tekijöitä, joiden vuoksi juoksusta aiheutuu haittaa rakenteille, miten hyvin juoksu sopii harjoittelumuodoksi.

    Kun polvilumpion takapinta on epätasainen, niin sen liike reisiluussa olevassa syventymässä ei suju niin liukkaasti kuin ihannetilanteessa. Altistavina tekijöinä tähän voi olla epäsuhta lumpion koon tai muodon suhteen, lihasepätasapaino lumpiota eri suuntiin vetävissä lihaksissa tai lumpion sijoiltaanmenon jälkeen.

    Reisilihasvoima on olennainen tekijä lumpion hyvän liikkeen kannalta. Heikko lihas sallii enemmän liikettä sivulle, jolloin syntyy tarpeetonta lumpion hankausta. Myös alaraajojen lihaskireydet voivat haitata lumpion ihanteellista liikettä, joten niihin kannattaa kiinnittää huomiota ja hoitaa venytykset kuntoon.

    Polven koukistusasento on usein kivuliain koska tällöin lumpio painuu suurimmalla voimalla reisiluuta vasten. Pidempää istumista ja kyykkyharjoitteita voi olla syytä rajoittaa. Samoin ylämäkijuoksua kannattaa lisätä vain pikkuhiljaa.

    Toivotaan että juoksu jatkossakin sujuu ja polvi pysyy hyvässä kunnossa.

    VastaaPoista
  106. Hei!
    Olen 29 v nainen, harrastanut monipuolista liikuntaa koko ikäni. Tällä hetkellä lentopalloa, sählyä, juoksua ja salilla käyntiä. Mistähän mahtaa olla kyse kun toista polveani vihloo keskeltä, kipu tuntuu nivelpintojen välissä. yleensä portaita noustessa,joskus myös laskeutuessa tai istuessa matalammalle tuolille polveen tulee joskus vihlaiseva kipu, ja tuntuu että jalat menevät alta. Terveydenhoitaja totesi joskus yläasteaikaan että oikea jalka vähän pidempi kuin vasen(en tiedä onko kyseessä oikeasti pidempi reisiluu vai onko lantio virheasennossa, kallistununeena enemmän vasemmalle) ei kuitenkaan niin merkittävästi että asia olisi tarvinut tehdä jotain. Mietin vain, onko tämä kuitenkin voinut vaikuttaa oikean polven nivelpinnan (ruston) kulumiseen?Koska kipu tuntuu yleensä oikeassa polvessa, kipu ei ole jatkuvaa, ja salilla esim.pystyn tehdä syväkyykkyjä ym. mutta usein juuri portaita noustessa tai laskiessa joudun jännittämään pakara, ja kaikkia reisi lihaksia ja "keskittymään" kunnolla, kun polvea meinaa vihloa, ja sen takia portaiden nouseminen vaikeaa.

    VastaaPoista
  107. Hei!
    Olen 29 v nainen, harrastanut monipuolista liikuntaa aina, tällä hetkellä lentopallo, sähly, juoksu, kuntosali. Oikeaan polveen keskelle, nivelten väliin ilmestyy vihlova kipu portaita noustessa, joskus myös laskeutuessa ja istuutuessa matalammalle tuolille. Muistelen terveydenhoitajan sanoneen joskus yläasteaikaan että vasen jalkani on hieman lyhyempi, ei kuitenkaan niin merkittävästi että asialle olisi tarvinut tehdä jotain. (ja en ole varma onko vasemman jalan reisiluu oikeasti lyhyempi vai onko lantio virheasennosssa, kallistuneena vasemmalle) voisiko tämä jotenkin vaikuttaa siihen että oikea polven nivelpinnat(rustot) ovat kuluneet enenmmän? Kipu ei ole jatkuvaa, esim. salilla pystyn tekemään syväkyykkyjä ym. mutta usein juuri portaita noustessa polvea vihloo, ja ehkä aamuisin sängystä noustessa, ja joutuu "keskittymään" istumiseen jännittämällä kunnolla jalan lihaksia. Polveni myös rutisevat aika paljon.

    VastaaPoista
  108. Hei!

    Ei pienellä jalkojen pituuserolla ole käytännössä ainakaan suurta merkitystä polvikuluman muodostumiselle. Ihminen on aina vähän epäsymmetrinen varsinkin kasvuvaiheessa. Sen voi huomata aikuisenakin jos vertaille vaikkapa sormien eri osien pituuksia oikealla ja vasemmalla. Varsinkin jos pituusero on syntynyt ilman suuria äkillisiä vammoja niin elimistö ja nivelet tähän eroon hyvin sopeutuvat. Kun luusto kehittyy niin välillä oikea puoli voi olla pidempi ja joiden vuosien päästä taas vasen. Puolet kasvavat vähän eri tahtia. Niin kuuluukin olla.

    Kulumamuutoksia on verrattu tukan harmaantumiseen. Sitä tulee iän mukana vähän kaikille. Tosin näin nuorella iällä varmaan kannattaa tilanne selvittää. Jospa kivun takana olisi hyvinkin joku vaiva, johon olisi hoitotoimin saatavissa helpotusta niin pääsisi taas paremmin harrastamaan.

    VastaaPoista
  109. Hei!
    Olen 26v nainen, jazztanssia harrastan, mutta nyt tämän syksyn aikana olen alkanut käydä ryhmäliikuntatunneilla enenevässä määrin (tankotanssi, sh'bam, bodycombat). Teen vuorotyötä. Minulla alkoi polvikipu tuossa syys-lokakuun vaihteessa. Sitä edeltävästi olin ollut flunssassa ja arvelin, että aluksi polvien kipuilu liittyi siihen, mutta kun kiputila vain paheni, ajattelin, että jostain muusta on kyse. Polvien kipu alkoi siis kummastakin polvesta. Jos istuin esim. sohvalla pitkään, ylös nouseminen oli hankalaa, kun polvet olivat jäykät ja tuntui kipua (kuvaisin kipua enemmän säryksi tai jomotukseksi polven sisällä). Myöskin jos istuin lattialla jalat suorassa ja sitten kävin koukistamaan jalkoja, polvet olivat todella kipeät ja jäykät. Liikkuessa ei kipua tuntunut. Aamulla kun nousin ylös sängystä polvet oli jäykät ja kipeät, vertyivät kumminkin kun lähti liikkeelle. Kokeilin lämpötyynyä, se ehkä hieman auttoi. Parasetamoli 1g auttoi, burana 600 mg auttoi. Sitten polvikipu tuntui jo helpottavan, kunnes reilu viikko sitten huomasin tanssissa, että kaikki ei ole hyvin. Kipu oli pelkästään oikeassa polvessa ja aiemmin liikkuminen ei pahentanut kipua, nyt pahentaa. Vähänkin jos kyykistyy, tuntuu polvet jäykiltä ja oikeassa polvessa kipua tuntuu. Esim. nukkumaanmennessä jos kyljelleen kävin nukkumaan, tunsin pientä kipua oikeassa polvessa. Välillä tuli pistävä kipu. Autolla ajo koski polveen, kun kyseessä kuitenkin kaasujalka. Nyt kipu on hieman lievittynyt muutaman viime päivän aikana ja kipu paikantuu oikean polven polvilumpion yläosaan. Tuolilta nouseminen on kivuliasta, samoin tuolille istuutuminen, samoin jos lattialla istuu jalat suorana/koukussa. Kipu ei siis voimakkuudeltaan ole enää niin kovaa kuin se oli, mutta sitä edelleen on vain oikeassa polvessa. Olisiko ollut ma/ti tällä viikolla kun huomasin että oikea polvi on lievästi turvoksissa. Kylmä helpotti ehkä vähän. Osaatko sanoa, mistä voisi olla kyse? Oikealle polvelle ei ole mitään sattunut, vasemman polven kipuilun olisin ymmärtänyt koska siellä on ns. vanha vamma, joka ajoittain vaivaa (muistaakseni lääkäri sanoi n. 10 v sitten, että kierukka on kaatumisen seurauksena voinut vauriotua, mutta sitä ei tutkittu sen enempää, koska kun lääkäri käänteli ja väänteli jalkaani, kipua ei tuolloin tuntunut). Oikea polvi on ns. terve polvi ollut tähän asti. En myöskään muista, että olisin satuttanut polveani reilu kuukausi sitten, ja olen kuitenkin pystynyt ryhmäliikuntatunneilla käymään, eikä kipua ole koiran kanssa lenkkeillessäkään tuntunut. Polveni ovat aina rutisseet tai naksuneet kun menen kyykkyyn (jos sillä on merkitystä). Kiitos.

    VastaaPoista
  110. Hei!

    Joskun ilmaantuu vähäisen tulehduksen jälkeen nivelten ärtymysoireita, joista ei sen kummempaa tautia kuitenkaan kehity vaan oireet pikkuhiljaa asettuvat. Alkuvaiheen historia sellaiseen tilanteseen voisi sopia. Joskus joku alue jää pidempään ärtyneeksi ja toivon mukaan sekin suhteellisen nopeasti asettuu.

    Jos ei näin kävisi, niin näyttäisin lääkärille niin voisi sulkea pois muut pitkittyneiden kipujen syyt.

    VastaaPoista
  111. Heippa!

    Olen 17-vuotias poika, suunnilleen 176cm ja 55kg. Läskiä eikä lihasta ei kumpaakaan löydy paljoakaan. En ole aikaisemmin harrastanut liikuntaa, paitsi syksyisin ja keväisin pyöräillyt kouluun 5-6km yläasteelta tähän asti. Nyt siis olen lukiossa. Liikunnan numerot ovat olleet 7 tai 8, lihaskunto keskitasoa hiukan alempi. Viime kesälomalla aloitin kuntoilun, joka sisälsi alkulämmittelyä ja lihaskuntoa 5 kertaa viikossa. Syksyllä muutaman viikon päästä lopetin, koska en enää jaksanut, ja pyöräily joka päivä kouluun ohjelman lisäksi kävi raskaaksi. (Lisäksi koululiikunta kerran viikossa) Tässä vaiheessa alkoivat polvikivut. Ylirasitusta varmaankin. Kuntoilun alkuvaiheessa kesälomalla ei kipuja ollut, eikä sitä ennenkään. Kun alkoi tulla kylmä, vaihdoin pyörän bussiin. Aloitin kuntoilemisen uudestaan noin viikon päästä, nyt siitä on mennyt yli viikko.

    Kuntoilun polvia rasittavat osat (viikossa): 3x 25 kyykkyä, ilman mitään painoja, käsillä kosketetaan lattiaa, selkä suorana. 3x 12 askelkyykkykävely. 3x 10 kahvakuulan heilautus (ei niin rasittava). Kyykkyjä tehdessä (muista en varma) ylös noustessa polvi napsahtaa tai rutisee vähän. Myöhemmin polvet ovat vähän kipeät.

    Polvet tuntuvat olevan koko ajan jonkinlaisessa rasitustilassa, myös silloin kun en kuntoillut ollenkaan. Polvia rasittaa myös se, että joka päivä noustaan noin 5-7 kerrosta portaita päivässä koulussa (ja laskeudutaan saman verran).

    Mitä pitäisi tehdä? Ilman jalkatreenejä luulisin asian olevan ok, mutta tarvitsevathan nekin treeniä. Minusta tuntuu siltä, että jos taas sitten alkaisin treenaamaan jalkoja, polvet eivät taaskaan kestäisi. Ongelma ei tunnu ainakaan vielä olevan mikään kovin suuri, hiukan napsumista ja kipua. Nyt pitäisikin estää ongelman kasvaminen suureksi. Ohjeita?

    VastaaPoista
  112. Hei!

    Olet oikeassa. Kyllä alaraajat ja polven toiminnasta vastaavat lihakset tosiaan myös tarvitsevat treeniä. Kuvaamasi rasitus ei vaikuta mitenkään liialliselta eikä portaiden kävelystäkään haittaa voi uskoa olevan.

    Kuitenkin voisi olla hyvä katsoa treeniä kokonaisuutena jonkin ammattilaisen kanssa. Alaraajojen lihaksia voi treenata myös niin, että polviniveleen itseensä ei kohdistu suurempaa rasitusta tai painoa. Esimerkiksi kuntosalilla personal trainer tai sitten fysioterapeutti voi treeniohjelman laatia ja opettaa. muista tällöin mainita polvioireistasi niin ne voidaan huomioida.

    VastaaPoista
  113. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  114. Olen 66 vuotias eläkkeellä oleva mies. Olen juossut päivittäin yli 30 vuoden ajan. Takanani on 161 maratonia ja juoksukilometrejä on kertynyt yli kaksi kertaa maapallon ympäri. Jalat ovat kestäneet hyvin asfaltilla juoksemista, mutta nyt oikea polvi on kipeytynyt. Ensimmäisen kerran kipuilua oli vuonna 2008. Polveni kuvattiin ja ainoa kuluma oli vasemmassa polvilumpiossa, muta se ei juoksemista haittaa. Kipu on oikeassa polvessa sisäpuolella säärtä. Nyt juoksin pari viikkoa sitten Kanarian saarilla vuorijuoksua 200 kilometriä kuudessa päivässä ja tänne Ouluseudulle palatessani olen joutunut juoksemaan liukkaalla alustalla. Voisiko kipu johtua liukastumisesta, joka tapahtui neljä päivää sitten vai olisiko pitkäaikainen jomotusvaivani äkillisesti pahentunut liiallisen liikkumiseni vuoksi?
    Mikähän polveani vaivaa? Kipu on oikean polven sisäsyrjässä ja varsinkin aamulla kipu on kova. Eräs fysiologi epäili ruston murtumaa kyseisessä kohdassa. Murtuma olisi voinut tulla liiallisesta venyttelemisestä. Katson haikeasti ikkunasta ulos ja toivon pääseväni mahdollisimman pian taas juoksemaan. Tänään minulla on lääkäriaika ja toivon lääkärin tuovan selvyyttä kipuuni.

    VastaaPoista
  115. Hei!

    Onpa kiusallista että polvi on alkanut pitkän palvelun jälkeen vaivata. Onhan se tietysti joutunut rasitukseenkin joten vaikea sitä moittia jos oikeudenmukaisia ollaan.

    Ensimmäisenä täytyy aloittaa tavallisimmasta syyllisehdokkaasta eli nivelkierukkavaivasta. Siihen varmaan lääkärintutkimuksessa jo otettu kantaa. Seuraavana voisi epäillä polven sisäsivulla jänteiden kiinnittymiskohdan limapussin tulehdusta. Tästäkin ehkä lääkärin vastaanoton jälkeen voi olla olemassa arviota. Alla linkki yhdelle siitä kertovalle englanninkieliselle sivulle.

    http://www.methodistorthopedics.com/pes-anserine-bursitis-of-the-knee

    Nivelrikko ei ole mahdoton ajatus kuitenkaan sekään. Ainakaan jos edellä olevat kandidaatit paljastuvat syyttömiksi. Toivotaan että löytyy sellainen syyllinen, johon olisi mahdollista lääketieteen keinoin vaikuttaa jotta aurinkoisia maisemia voisi katsella taas juoksun lisämausteena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asiantuntevasta opastuksesta. Luultavasti vaivani on "pes anserine bursa" eli polven limapussin tulehdus. Hoitomuotona lienee venyttely ja pääasiassa lepo niinkauan kuin kipuilua on. Tänään kävin jo vähän juoksemassa ja venyttelin jalkaa ohjeen mukaan. Tavoitteenani on 22.12. oleva päivän juoksu täällä Kempeleessä. Jos en pysty vielä juoksemaan 3,5 tuntia silloin, uin sen ajan sitten uimahallissa. "Quadriceps strenghtening is also important" tarkoittanee nelipäisen reisilihaksen venyttämistä? Mitenhän se harjoittelu tapahtuu?
      No joka tapauksessa paljon kiitoksia.
      Ps. Monivuotinen jomotus samassa paikassa tarkoittanee, että limapussin tulehdus on ollut kroonista ja seuraava toimenpide lienee kirurgin veitsi?

      Poista
    2. Hei!

      Hyvä jos vaivat alkavat selvitä. Tarkoittaa nelipäisen reisilihaksen vahvistamista. Kuntosalilla se onnistuu esimerkiksi tällaisin harjoittein.

      http://www.kuntosaliharjoittelu.fi/exercises/view/4/142/polven-ojennus-koneessa

      Tässä sitten vastapuolen lihasten harjoitus mitä ei ole syytä unohtaa jos kuntosalilla alkaa harjoitella.

      http://www.kuntosaliharjoittelu.fi/exercises/view/11/143/polven-koukistus-istuen

      Tässä linkki missä sivun alkuosassa helppoja kotiharjoitteita millä voi päästä alkuun. Valitettavasti ovat taas englannin kielellä. Niiden tehoa voi lisätä jos käyttää nilkassa painoa.

      http://www.knee-pain-explained.com/knee-strengthening-exercises.html

      Tässä on vähän vaativampia kotiharjoitteita sivun alkuosassa.

      http://www.knee-pain-explained.com/knee-strengthening.html

      Ei pääsääntöisesti leikkausta vaadita. Harjoituksilla ja kortisonipistoksilla tarvittaessa, mieluummin ultraäänikontrollissa, pärjätään pitkälle.

      Poista
  116. Hei!
    Oon 16-vuotias tyttö, n. 170 ja 53 kg. Oon hyväkuntoinen ja aina tykänny liikkua. Liikun ihan ok:sti, aina kun kerkeen. Mut sit kun alan liikkuu oikeee urakalla, jalkoihin särkee yms. Oon kova pitkän ja myös lyhyen matkan juoksija, vaikka en oo koskaan mitään kunnon urheilulajia harrastanukkaan. Mulla oli lapsena tosi rankkoja kasvukipuja. Tuntuu vaan, että niitä olis vieläkin, tosin ei mun pitäis enää kasvaa. Voi kumpa ne oliski aan kasvukipuja.. Mun lonkkaluut loksahtaa tosi usein, kun nousen istumasta tai avaan jalat haaralleen. Lisäks mun polvilumpio lompsahtaa tosi ällön tuntusesti välillä, kun oon esim. Pitäny sitä koukussa kauan/teen kyykkyjä yms. Sitten kuulen mun oikeen käden usein ratisevan kyynärpääntaitoksesta, kun taitan kättä. (Oon siis oikeekätinen) lisäks mulla on ylitaipuvat nivelet. Mulla on siis vieläkin kipuja. Esimerkiks eilen olin koiran kaa lenkillä ja alko sattuu lonkkaan. En voinu enää juosta. Sitten tänään alko sattuu polveen aina kun liikutti. En taaskaa pystyny juokseen. Ja nyt äskön mulla oli kipuja, ja särki vasenta jalkaa polvesta ja raajoista muutenkin. Tota polvilumpion lompsumista on ollu jo pitkään. nyt yläasteella/ lukion alus on alkanu ulee kipujaki.oon lukenu netistä kaikkii mahollisii tauteja ja nivelvaivoja ja kaikkee, mitkä vois olla, mut niitä on ihan hirveesti! En jaksa enää tätä pelkoo kaikesta, onneks varataan lääkäriaikakin nyt. Huom. Olin vhän aika sitten ainakin 7kiloo alipainonen, olisko sillä vaikutusta asiaan? Syön nyt tosi hyvin ja oon saanu painopo lisää hyvin. Tää jalkasärky vaanhuolestuttaa. En haluu luopuu mun rakkaasta harrastuksesta. Auttakaa!:o

    VastaaPoista
  117. Lisäksi kädessä tuntuu välillä ssiltä kun se olisi todella rasittunut, ja sen takia kipeä. Okei, teen tosi paljon oikealla kädellä, mutta en liiku ylipaljon,joten en usko jalkakipujen johtuvan rasituksesta. Särkylääkkeet auttavat aina kipuihin .En kyllä syö melkein yhtään särkylääkkeitä, en viitsi jokaiseen pikkusärkyyn ahmia. tabletteja.en tiiä kuvittelenko, mutta musta tuntuu välillä, että mua sattuu johkin lihaksiin/verisuoniin.Enimm. Näistä paikoista: jalkapohja, käsivarren sisäpuoli. Joskus mua yös pistää vasemmasta rinnasta, tosin se voi johtuu siitä että kannan aina laukkua vasemmalla olalla, ja käytän tätä laukkua koulussa. Haluisin kyllä repun ennemmin. Toivon että vaivoihini löytyis ees joku suunta(tää oli jatkoo 16-v tytöltä.)

    VastaaPoista
  118. Hei!

    Hienoa, että sinulla on liikuntatottumusta. Siitä on aina hyötyä. En millään jaksa uskoa, että sellaista sairautta löydettäisiin mikä pakottaisi urheilusta tai kuntoilusta luopumaan,

    Nivelten ja muunkin elimistön yliliikkuvuustaipumus voi altistaa noille inhottaville lonksumis- ja muille tuntemuksille. Ne tuskin ovat sinänsä vaarallisia. Kun nivel on yliliikkuva, niin luut voivat päästä sellaisiin asentoihin nivelpintojen rajoilla, missä ne jäävät ikäänkuin lievään jumiasentoon mistä ne sitten vapautuvat lonksahtaen.

    Alipainossa voivat myös nivelien toimintaa ohjaavat lihakset olla heikentyneitä ja tätä kautta olla mukana ongelmavyyhdissä. Lihasten vahvistaminen esimerkiksi oikein suunnitelluilla kuntosaliharjoituksilla voi myös yliliikkuvuusongelman oireisiin vaikuttaa.

    Hyvä tosiaan käydä lääkärillä niin saa turhat murheet pois. Tällöin kannattaa miettiä yhdessä lihasten vahvistamisen tarve. Sen jälkeen sitten vain lääkärin ohjeiden mukaan eteenpäin. Uskon, että tulevaisuus on ihan hyvä ja että et joudu liikunnasta luopumaan.

    VastaaPoista
  119. Hei,

    Olen 46-vuotias nainen jolla leikattiin selkästä hermopinne n. 2 kk sitten. Leikkauksen jälkeen huomasin, että kun menen kyykkyyn pistää polvitaipeeseen aivan kuin siellä olisi neulatyyny. Eli, en voi kyykkyasennossa olla. Tätä ei ollut ennen leikakusta. Myös polvi on vähän turvonnut.

    Kävin tänään polven rtg-kuvassa ja uä:ssä. Kuva näytti suht hyvältä, ei pahemmin kulumaa. Uä:ssä löytyi kipuilukohta oikean polven ulkosyrjästä. Myös nestettä tuntui olevan. Myös kipukohta löytyi polvitaipeen takaa kun painettiin. Ei ole kuulemma Bakerin kysta kyseessä.

    Uä:ssä ei siis selvinnyt kipujen syy. Lausunto lähtee lääkärille ja suositteluna on esim. TT-kuva tai magneettikuva. Polvi on ruvennut rutisemaan, nopeissa liikkeeissä vihlaisee tosi kovaa ja joskus lukkiutuu hetkeksi.

    Osaisitko näillä tiedoilla kertoa mitään - mikä voisi olla vaivojen syy?

    VastaaPoista
  120. Hei!

    Kun selästä on vasta hermopinne leikattu ja polvivaivat ovat alkaneet sen jälkeen, niin ajatus alkaa hakea näille yhteyttä. Selän hermojuuristahan voi tulla säteilyoiretta alaraajoihin, miksei polvenkin alueelle. Kuvaamasi oire ei oikein tällaiseen kuitenkaan sovi.

    Mieluummin kyseessä voisi olla polven paikallinen ongelma, joka nyt on sattunut alkamaan ajallisesti näin. Vaikea kuvitella että leikkauksessakaan olisi jotain tapahtunut mistä vaiva johtuisi.

    Hankala on minkään asteisella varmuudella sanoa mitään. Ulompi nivelkierukka tai rustopehmentymä lumpiossa tai kantavassa nivelessä ovat joitakin vaihtoehtoja. Ultraäänitutkimuksessa yleensä paikalliset limapussitulehdukset yms. saadaan poissuljettua. Eiköhän magneettitutkimuksen jälkeen ole tilanne selvempi.

    VastaaPoista
  121. Moi,

    Satutin vasemman polveni kotona lähes 4 kk sitten. Joko heilautin sitä ylösnoustessa säärestä ulospäin tai astuin huonosti, olin puoliunessa.) mutta joku sivuttaisliike siinä oli. Päivän tai pari polvi tuntui siltä, että tarvisi saada vain ravistettua ja hölskytettyä sitä niin, että jokin menee "takaisin paikoilleen". Hölskyttelyt eivät kuitenkaan auttaneet.

    Polven sisäsivu sattuu kävellessä, ja on vaikea päästä istumaan ja taas ylös. Portaat ovat tuskaa. Turvotustakin on. Jos vahingossa menee kontilleen pehmeällä alustalla, sattuu.

    Kävin yleislääkärillä (ei juuri mielipidettä), röntgenissä (ei näkynyt erikoista, nivelvälit kai madaltuneet) ja ortopedilla. Ortopedi määräsi tulehdussärkylääkkeitä ja sanoi, että liittyy polven kulumaan, jotenkin liike heilauttanut kuluman yli joka aiheuttaa sitten kipua ja turvotusta. Hoito: liikunta ja laihduttaminen. Mutta voiko se kipu kestää aina vain, 4 kk? Kipu tosiaan alkoi ihan yhtäkkisesti sivuttaisliikkeen yhteydessä.

    Epäilen, että diagnoosi olisi väärä....pitäisikö yrittää magneettikuviin?

    Työssäni olen jalkojeni päällä melkein koko ajan.

    KIITOS, Anne

    VastaaPoista
  122. Hei!

    Jos vaiva johtuu kulumasta niin ikävä kyllä se voi kestää. Nivelrikkoon ei valitettavasti varsinaista parantavaa hoitoa ole keksitty. Toki eri hoitomenetelmiä kuitenkin on. Niistä tosiaan tärkeimpinä voidaan pitää laiduttamista ja liikunta. Varsinkin polven toimintaa säätelevien lihasten harjoitus parempaan kuntoon kuin koskaan aiemmin on olennaista.

    Muitakin syitä kuin nivelrikko voi kuvitella olevan. Ortopedi varmaankin tutkimuksessa arvioinut nivelkierukan repeämän mahdollisuutta. Kun se on selvä, niin lääkärin tutkimuksessa siihen sopivia löydöksiä tulee yleensä esiin. Aina ei löydös ole kuitenkaan selvä.

    Kun vaiva pitkittynyt ja työkin jakojen kannalta raskasta, niin ymmärrän että lisävarmistus vaivan luonteesta tulee mieleen. Siinä mielessä magneettitutkimus hyvin voi puolustaa paikaansa.

    VastaaPoista
  123. hei olisin kysynnyt olin 17.10.13 polvikeikkauksessa kierukka oli revennyt ja taittunnut ja pala ironnut todettin viellä kulumia ja nivelrikko.Nyt on kulunnut 2 kk leikkaukseta kosketusarkuu vävisi ja alussa ei tuntunut kipuja n,kk;auden päivät on ollut aikamoista kipua syön niverikkolääkettä carteksaania en enään jaksaisi tätäkipua onko joku pielessä.

    VastaaPoista
  124. Hei!

    Sinänsä tietysti nivelrikko riittää selittämään polven pidemmänkin kivun. Kun kuitenkin kierukka ollut rikki, niin ei ole mahdotonta että repeämä olisi uudelleen laajentunut ja kipu syntyisi siitä.

    Jos vaiva vain jatkuu pahana, niin menisin näyttämään leikanneen lääkärin vastaanotolle. Uskon että sillä saadaan tilanteeseen selvyyttä.

    VastaaPoista
  125. Hei, kaaduin kesällä 2011 armeijassa ja löin polven yläosan/reiden alaosan kiveen. Siihen tuli pieni "vekki" ja verta. Sen jälkeen ei mitään ongelmia ilmennyt kunnes talvella menin pelaamaan jääkiekkoa. Vauhtia potkminen oli tuskaa ja pelaaminen mahdotonta. Kävin näyttämässä polvea lääkärillekkin, jonka mielestä olin ruvennut "varomaan satutettua jalkaa". Hän myös sanoi 15v kestäneen jalkapalloilun avittaneen asiaa, koska kipeä jalka toimi tukijalkana. Nyt kahden vuoden jälkeen, voin kuntoilla aika ajoin. Välillä polvi turpoaa ja pistää minut olemaan liikkumatta viikon pari. Kävin koittamassa taas jääkiekkoa, jonka jälkeen polvi on turvonnut ja ollut kipeä yli viikon.

    Lääkäriin menoa on rajoittanut työpaikka, minkä en haluaisi lähtevän alta. Osaatko yhtään sanoa mikä polvessa saattaisi olla vikana? Pelasin yli 15v jalkapalloakin, eikä koskaan ollut tietoakaan polvikivuista. Ylipainoa oli yhdessä vaiheessa, mutta sen jälkeen olen saanut painoa laskettua noin 15kg. Tuskin enää muistaa miltä tuntui olla polvikivuitta!

    VastaaPoista
  126. Hei!

    Eiköhän siellä jotain vikaa ole, En ilman tutkimuksia usko, että vain varomiskäyttäytyminen asiaa selittää. Työpaikan menettämistä on turha pelätä lääkärissäkäynnin seurauksena. Vaikka sinulla olisi työntantajan maksama työterveyshuolto, niin työnantaja ei sairauksistasi tietoja saa ilman lupaasi. Ja jos sattuisi löytymään hoidettavissa oleva vaiva, mikä hyvin mahdollista, niin ei tarvitsisi sitten jatkossakaan enää työpaikan puolesta huolestua.

    Mikä sitten voisi olla syynä. Tavallisimpana vaivana nivelkierukkaongelmaa aina kannattaa epäillä. Jos siinä ollut merkittävämpi vamma, niin irtokappaletta tai risti- tai nivelsidevammaa voi pitää mielessä vaivaa selvitettäessä.

    Joka tapauksessa asia kannattaa selvittää. Tukielinsairauksista kiinnostuneelle yleislääkärille, ortopedille tai fysiatrille kannattaa varata aika. Helpointa voi diagnostiikka olla jos käy näyttämässä silloin kun polvi on ärsyyntynyt. Voi olla että kuvantamistutkimuksia tarvitaan.

    VastaaPoista
  127. hei. oikea polveni on ollut n. vuoden kipeä. kipeytyy jos yrittää rasittaa, en saa suoristettua kun tekee kipeää, juokseminen mahdotonta, ylämäissä/portaissa voi vihlasta polven sisältä. mangneettikuvaus ja tähystys tehty, löydettii runsaasti "hoffan rasvaa" joka poistettii. kivut jatkuu edelleen mitä teen???

    VastaaPoista
  128. Vaikea antaa mitään konkreettisia ohjeita. Itse menisin näyttämään tähystyksen tehneelle kirurgille. Hän tuntee polven parhaiten ja hänellä on näinollen myös parhaat mahdollisuudet keksiä järkevin toimintasuunta jatkoon.

    VastaaPoista
  129. Minulla on polvessa rustovaurio, tapaturman seurauksena syntynyt. Tähystetty on kahdesti ja molemmilla kerroilla tehty mikrofraktuura. Ensimmäisellä kerralla poistettiin rustoa n. 1 x 1 cm, toisella kertaa kymmenen kuukautta myöhemmin tämän paikalla pehmeää, höttöistä, hmm, rustoa, eikä alueeseen kajottu. Sen sijaan sen yläpuolelta löytyi suurempi rustovaurioalue, joka oli ihan muussina - aikaisemmin rustossa havaitut viillot olivat nyt pettäneet ja ihan irti luusta.

    Toisesta tähystyksestä on nyt kolme kuukautta. Polvessa on sisäsivulla (vaurioalue reisiluun päässä sisäsivulla) astuessa ja esim. porraskävelyssä tuntuvaa pistävää kipua. Kipu on pahin liikkeelle lähtiessä, esim. kun on pidemmän aikaa istunut. Vähän ajan päästä kipu hellittää, mutta jos kävelen pidempään, se saattaa palata. Myös autoa ajaessa kytkimen käyttö tekee kipeää ja polvi "naksahtaa".

    Naksuminen ja lukkoon menemisen tunne olivat säryn lisäksi suurimmat oireet ennen tähystyksiä, ensimmäisen tähysttyksen jälkeen myös tuo astuessa tuntuva kipu.

    Kysymys: tuleeko astuessa ym. tuntuva kipu a) korjatulta rustoalueelta vai b) lihaksesta? Ortopedi sanoo nivelestä (rusto korjautuu hitaasti, aikaa mennyt vasta vähän), fysioterapeutti vannoo vian olevan lihaksessa. Minulla on lihasvaivoja, sillä olen sairastanut polveani pari vuotta, mutta itse en täysin usko kivun olevan puhtaasti lihaksesta johtuvaa. Voihan kivun syynä olla tietenkin molemmat, epäilisin, mutta jokin sanoo minulle vian olevan enemmänkin nivelessä.

    Treenaan päivittäin, tosin kivun mukaan, ja ymmärrän, että lihaksista pitää pitää huolta. Mietityttää vain nämä asiantuntijoiden koulukuntaerot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruston korjaantuminen kestää aikansa ja vaikka hoito olisi onnistunutkin niin harvoin täysin priimaa, oireetonta polvea saadaan aikaan. Paranemisaikana on ainakin odotettavissa kipuja, kuuluu asiaan.

      Kun polvi on kivulias tai sen toiminta ei ole muuten ihanteellista, niin sen toimintaa osallistuvat lihakset joutuvat suuremman ja epätavallisen rasituksen kohteeksi. Tällöin ne helpommin kipeytyvät ja niihin voi tulla erilaisia ärsytys- ja rasitusoireita.

      Kumpikin on todennäköisesti oikeassa. Toki tämän tyyppisen tilanteen ollessa kyseessä tarkasti jonkun yksittäisen kiputunemuksen erottelu nivelestä tai ympäröivistä lihaksista tulevaksi on mielestäni käytännössä mahdotonta. Joka tapauksessa lihasten käyttö ja treenaus hyvään kuntoon voiman, kestävyyden ja joustavuuden suhteen on hyväksi kummallekin mahdolliselle aiheuttajalle.

      Valitan vastuksen viivästymistä. Ilmoitukset kysymyksistä eivät ole jostain syystä kulkeneet normaalisti.

      Poista
  130. Hei, vasemman jalan polveni on oireillut jo teini-iästä asti. Silloin se turposi yllättäen niin ettei jalka suoristunut tai mennyt koukkuun. Polvi kuvattiin, mutta mitään ei löytynyt ja turvotus laski itsestään muutaman päivän kuluessa. Sama vaiva toistui muutaman vuoden kuluttua, mutta sen jälkeen turvotusta ei ole ollut. Turvotuksen jälkeen polvi on oireillut satunnaisesti: siinä saattaa olla liikekipua esim. kun kuljen portaita, mutta kipu myös poistuu aika nopeasti. Uidessa tuntuu kuin polvessa olisi jotain ylimääräistä, mutta muuten polvi liikkuu ihan normaalisti. Harrastan liikuntaa epäsäännöllisesti eikä polvi ole erityisesti haitannut liikkumista. Joskus lenkillä saattaa kipeytyä, mutta pistävä kipu loppuu viimeistään kotona levossa. Kuluneen vuoden aikana olen herännyt muutamia kertoja keskellä yötä kovaan polvisärkyyn. Särky loppuu aika pian sen jälkeen kun jalan suoristaa, mutta seuraavana päivänä polvessa saattaa olla pientä arkuutta. Minulta on testattu reuma, koska sormissa on ollut turvotusta, mutta mitään syytä turvotuksiin ja nivelvaivoihin ei ole löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiusallinen vaiva mutta ei kuulosta vaaralliselta. Olisiko ollut jonkinlainen vaikkapa flunssan tms. jälkeinen polven tulehdusoireisto ensivaiheessa. Näitä silloin tällöin on. Sitten jäänyt vähän helpommin ärtyväksi mitä myös sattuu.

      Ei välttämättä vaatine toimenpiteitä kun ei tämän enempää haittaa. Jos liikuntainnostus herää, niin kannattanee aloittaa polven rasitus tasaisesti nostaen ja pitäen lihashuollosta hyvää huolta.

      Poista
  131. Hei
    Kunpa ehtisit auttaa!
    Olen parikymppinen nainen, ja satutin vas polveni kaksi päivää sitten liikuntatunnilla. Kyykystä ylöspäin suuntautuneen liikkeen aikana tuntui uskomaton kipu, kuin polvea sisältäpäin olisi vedetty eri suuntiin. Kipu loppui kuitenki välittömästi vaihdettuani asentoa, ja pystyin varaamaan sille painoa ja kävelemään melko normaalisti. Aloitin kylmähoidon heti, ja seuraavat kaksi päivää jatkoin tätä lepuuttaen jalkaa suurimman osan ajasta ylöspäin tuettuna. Polvi ei siis missään vaiheessa turvonnut, ja pystyin koukistamaan sitä rauhallisesti (kyykistyminen vaikeampaa), sekä olemaan pystyssä lyhyitä aikoja. Toisen lepuutuspäivän iltana lyhyt kävelymatka onnistui ilman kipua, ja sen rohkaisemana koukistelin nilkkaa ja polvea makuuasennossa (luin, että kevyt lihasaktivointi kannattaa aloittaa mahd.pian), kipua ei sen aikana tullut. Sitten, viime yönä yhtäkkiä heräsin aivan uskomattomaan särkyyn. Kipu tuntuu lumpion takana, ikään kuin polven keskellä, joka näin ollen provosoituu koukistamisesta. Aluksi tuntui, että se edelleen kestää painonsiirron, mutta muutaman askeleen jälkeen lumpion sisälle alkoi tulla vihlovia sävähdyksiä.
    Jos tämä on kierukkavamma (kuten ymmärrykseni mukaan yleensä on), niin saattoiko se olla noinkin oireeton aluksi? Eikai kivuton liike edellisenä iltana voinut sitä aiheuttaa? Mihin se viittaa, ettei polvi ole turvonnut? Tarkoittaako kierukan rikkoontuminen automaattisesti leikkausta..? Olisiko parempi ottaa tulehduskipulääkettä vai tavallista särkylääkettä, ennen tarkempaa diagnoosia?
    Kiitos paljon vastauksistasi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierukkaa voidaan hyvin pitää epäilyksen alaisena. Toki muitakin syitä voi olla. Lumpion takapinnan ruston antamat oireetkin tulevat mieleen yhtenä vaihtoehtona.

      Kierukkavaivojen kulussa on monenlaisia vaihtoehtoja. Kyllä kierukkarepeämään jonkinlaista kipua käsitykseni mukaan yleensä liittyy. Turvotuksen määrästä tai sen puuttumisesta on vaikea sen tarkempia johtopäätöksiä tehdä diagnoosin suhteen.

      Ei kierukkavaivaa aina tarvitse leikata. Sen jättäminen pehmusteeksi paikalleen voi olla jopa parempi pitkällä tähtäimellä jos oirekuva sen sallii. Parasetamoli tyyppisiä lääkkeitä suositellaan. Ibuprofeeni on usein käyttökelpoinen muista käsikauppavalmisteista.

      Valitan vastuksen viivästymistä. Ilmoitukset kysymyksistä eivät ole jostain syystä kulkeneet normaalisti.

      Poista
  132. Vasemman polven ulkosyrjässä tuntuu jäykkyyttä ja "paineen" tunnetta kun esim. etureittä venyttää tai menee kyykkyyn. Kyykyssä olon jälkeen polvitaipeessa sisäreiden puolella tuntuu voimakasta kipua ja polvea on vaikea saada suoraksi. Kipu helpottuu tuntien kuluessa. Mitään yksittäistä vammaa en polveen muista sattuneen. Olen luistellut paljon, sen polvi kestää hyvin. Mikä voisi olla syynä?

    VastaaPoista
  133. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi ajatella että lihasten kiinnittymiskohdat olisivat ärtyneet polven seudussa. Kannattaisi ehkä kokeilla venyttelyn tehostamista. Sitä voisi tehdä vaikka viikon-parin kuuri, kolme kertaa päivässä, liikaa voimaa välttäen, varoen ja repimättä. Muutaman päivän tulehduskipulääkekuurin voi ottaa jos kivusta enemmän haittaa. Jos venyttelyssä kaipaa opastusta eikä omin päin ala sujua, niin fysioterapeutille voi varata pari aikaa ohjelman laatimista ja opetusta varten. Venyttely ei ole aina niin helppoa kuin aluksii tuntuu.

      Jos ei sillä ala rauhoittua, niin lääkärille voi näyttää polven sisäisten vaivojen poissulkua varten.

      Poista
  134. ei
    Olen 45 vuotias nainen.
    Iso koirani juoksi päin tammikuussa takaani suoraan päin oikeaa jalkaani. Nilkka napsahti, ja polvi muljahti.
    Nilkka murtui parista kohtaa leikattiin raudoitettiin, polvesta ei löytynyt luumurtumia. Olen polven loukannut joskus 30 vuotta sitten, liukastuin, ja polveni meni yli. Polvesta otettiin neulalla veristä nestettä pois, ja kipsi oli silloin kuusi viikkoa. Polvi ei ikinä tullut kuntoon, enkä vieläkään tiedä mikä sieltä todella meni rikki. Polvi vuosien saatossa aina välillä muljahti lukkoon, tuntui kuin olisi jotain ylimääräistä siellä. Pystyin silloin ainoastaan astumaan jalalle polven ollessa koukussa. Lukitus kipu häipyi, kun hitaasti laitoin polven koukkuun ja suoraan. Nyt koiran törmäyksen jälkeen kipu tuntuu polvilumpion vasemmalta puolelta ylhäältä. En saa jalkaa koukistettua kokonaan. Taipuu ainoastaan siihen asti , kun istun niin voin laskea jalkani maahan, muttei taivu ilman hirveää kipua enää enempää. Polvi haittaa nyt enemmän kävelyä, kuin nilkka, ja sairasloma loppuu ensi viikolla. Pitäisikö vaatia magneettikuvausta polveen,, tähän asti on vain hoidettu nilkkaa.

    VastaaPoista
  135. Hei!

    On vaikea sanoa mitä tutkimuksia kannattaisi tehdä, vai kannattaako tehdä mitään.

    Uudestaan lääkäriin vaan. On tärkeää, että lääkärillä on käynnillä tästä tammikuun vammasta tiedot ja sairauskertomusmerkinnät, leikkauskertomus ja silloin tehdyt rtg kuvat käytössään. Silloin hoitanut lääkäri on hyvä vaihtoehto jos se on mahdollista. Kertomuskopiot ja kuvat saa hoitopaikasta lainaksi jos täytyy mennä muualle.

    VastaaPoista
  136. Hei!

    Olen nyt yli vuoden kärsinyt jalka- ja selkävaivoista. Olen 23v nuori nainen ja harrastan aktiivisesti liikuntaa. Yli vuosi sitten vasemman jalan pohkeeseen alkoi työpäivän aikana (seisomatyö) tulla kummallisia pintatuntemuksia ja tuntui kuin vettä olisi valunut jalkaa pitkin vaikka näin ei tosiaan ollut. Oireet pahenivat ja jalka puutui ja turposi pohkeen kohdilta. Aluksi epäiltiin veritulppaa ja se tutkittiin useaan otteeseen. Lopulta magneettikuvauksissa selvisi alaselässä välilevyn pullistuma, joka oli siis outojen oireiden takana. Jalka alkoi vähitellen paranemaan, oireet vähenivät. Teetin itselleni samoihin aikoihin myös pohjalliset, joita olen käyttänyt enimmäkseen urheilun aikana.

    Nyt kuitenkin muutamien kuukausien hyvän jakson jälkeen vasen pohje turposi yllättäen selkeästi toista pohjetta suuremmaksi. Soitin päivystykseen ja lääkäri tutki ja pohje ultrattiin jälleen veritulppaepäilyn vuoksi. Lääkäreitä ei tuntunut kiinnostavan välilevynpullistuma ja turvotus ei heidän mukaansa voi johtua siitä. Pohje oli kova, turvonnut ja siinä tuntui painetta mutta kävellessä kipua ei ollut. Ohjeeksi annettiin seurata tilannetta. Olen pahimman kipuilun jälkeen pyrkinyt jatkamaan urheilua kuitenkin jalan ja selän ehdoilla.

    Pohkeen lisäksi pientä kipua on tuntunut hieman povessa ja aivan sen yläpuolella. Onko mahdollista että pohkeen turpoaminen johtuukin siis polvesta eikä välilevystä? Olen koittanu aktiivisesti vahvistaa selkä ja vatsalihaksia, mikä on selvästikin auttanut vaivoihin mutta turhaudun kun vaivat tulevat takaisin ja syytä outoihin turvotuksiin ei löydy. Osaisitko antaa joitain vinkkejä tai ohjeita jolla jalan oireilut saisi kuriin?

    VastaaPoista
  137. Hei!

    Olen kyllä samaa mieltä että ei jalan turvotus ole välileyvpullistuman seurausta. Välilevyvika voi toki aiheuttaa erilaisia tuntemuksia jalkaan, mutta ei kyllä silmin havaittavaa turvostusta. Syy on jokin muu.

    On hyvä että veritulppa tavallisimpana ja mahdollisesti vaarallisenakin syynä on poissuljettu. Polvella voi olla osuutensa asiassa. Esimerkiksi polven nestetäytteiset Bakerin kystat voivat puhjetessaan aiheuttaa pohkeen turpeutta ja kipua kun niiden sisältämä neste valuu pohkeen alueelle. Yleensä tällöin jalassa on selvää joskus voimakastakn kipua.

    Muita mahdollisia syitä en tohdi alkaa arvailemaan. Hyvin voisi vaivaa käydä näyttämässä tukielinvaivoista kiinnostuneelle yleislääkärille, ortopedille tai fysiatrille jos se jatkaa kiusanekoaan.

    VastaaPoista
  138. Hei!
    minulta leikattin nivelkierukka jossa oli laaja repeämä 8 viikkoa sitten kierukasta ei poistettu mitään vaan se ommeltiin 3 ompeleella ja kiinnitettiin kahdella ns. ankkurilla takaisin paikalleen polvi oli jo hetken hyvä kunnes aivan yhtäkkiä normaalisti käveltäessä polvi kipeytyi ja turposi astua tällä ei kunnolla pysty koska joka askelmalla kierukan kohtaan vihloo erittäin kivuliaasti kuinka mahdollista se on että kierukka olisi repeytynyt uudestaan tai kiinikkeet eli nämä ankkurit/ankkuri olisi irronnut?
    26 vuotias mies

    VastaaPoista
  139. Hei!

    Kun kierukka on repeytynyt niin eihän se enää priimalaatua ole korjauksen jälkeenkään vaikka leikkaus olisi miten hyvin ja asianmukaisesti tehty. Eikä takuuta voi antaa että pysyy kunnossa ja ettei uusia repeytymiä siihen tule.

    Toivotaan että asettuu, näinkin voi alkaa käydä. Jos ei, niin sitten leikanneeseen yksikköön yhteyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei.
      ankkuri olikin sitten irronnu ja uudelleen tähystysleikkaukseen ja nyt lääkäri sanoi että se kierukka otetaan kokonaan pois ja kysyisinkin seuraavaa:
      pystynkö pelaamaan enään Esim: jääkiekkoa jalkapalloa säbää koska siellä ei kohta enään kierukkaa ole niin pelottaa että joudun lopettamaan urheilun kokonaan ja sitä mun henkinen kantti ei enää kestä jos näin käy?

      Poista
  140. Hei!

    Ei kierukka ole välttämätön polven hyvän toiminnan kannalta. On monia ammattiurheilijoita, eri lajeissa, joilta kierukoita kokonaankin poistettu. Jos nivel on muuten kunnossa ja polven lihasvoimat treenaa priimoiksi, niin polven toiminta voi olla ihan riittävä monenlaiseeen urheiluun.

    VastaaPoista
  141. Hei, olen 19 vuotias aina liikuntaa harrastanut tyttö. Vasen polveni särkyi tammikuun puolessa välissä koulun tapahtumassa, missä ystäväni kanssa kokeiltiin sumopainia niillä sumopuvuilla. Kun ystäväni "heitti" minut maahan, jäi jalkani jumiin puvun sisään ja kun ystäväni lensi samalla päälleni, kuului polvestani naksahdus jonka jälkeen tuli kauhea kipu. Väänsin jalan pakosti suoraksi, jotta pääsin sieltä sumopuvusta pois. Tämän jälkeen en pystynyt laskemaan painoa vasemmalle jalalla, kun se ei tuntunut pitävän.
    Minut vietiin päivystykseen jossa otettiin röngenkuva, missä ei näkynyt mitään. Muuta siellä ei sit oikeestaan tehty koska polvessa oli niin kova särky et sitä ei voinut liikuttaa

    Viikon kuluttua tapahtuneesta siirryis yksityiselle sektorille, kun polvi edelleen oli erittäin kipeä. Ortopedi laittoi minut magneettikuvauksiin, josta selvisi että kyseessä oli patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaan meno?! Lausunnossa lukee myös että polvinivelessä ja polvilumpion ympärillä nestettä sekä joku rispaantuminen. Hoito konservatiivinen ja kuuden viikon urheilukielto, mutta kuormittamattomat liikeharjoitukset ilman rajoituksia.

    Niinpä aloitin fys.terapian, jonka seurauksena polvi on ollu parempi. Kipua tosin aina liikkumisen esim. lenkkeilyn jälkeen. Ja aluksi tuntui että polvi ojentuu yli. Salibändiä enkä pesäpalloa en kuitenkaan ole pystynyt/saanut pelata vielä.

    Pääsiäisen aikaan kurotin ylä hyllyltä jotakin kun polvestani kuului kauhea pamahdus jonka jälkeen siihen tuli taas kauhea kipua. Heilutten jalkaa edestakaisin jonka jälkeen kävely onnistui. Seuraava päivänä lenkillä polveen tuli paine (kuin olisi ilmaa lumpion väliin pumpattu) jonka seurauksena polvi tuntui tosi jäykältä ja käveleminen oli yhtä tuskaa. Pääsiäisen jälkeen minulla on polvi pettänyt eteenpäin kaksi kertaa, jonka jälkeen olen kärsinyt aina linkata istumaan. Hetken levon jälkeen kävely on taas onnistunut ihan ok polvessa olevaa kipua huomioon ottamatta.

    Mistä tämä ns. takapakki johtuu? Onko syytä huolestua että polveen on tullut joku uusi vika?

    VastaaPoista
  142. Hei!

    Kun polvilumpio on kerran mennyt sijoiltaan, niin sen jälkeen lumpio voi olla jatkossakin helpommin paikoiltaan liikkuva. Se ei välttämättä pysy hyvin oikeassa linjauksessaan sivusuunnassa liikkuessaan polven koukistuksen ja ojennuksen aikana. Kun se liikkuu alueilla missä se ei ole suunniteltu liikkuvaksi, voi aiheutua ylimääräisiä ääniä, kipuja yms.

    Jos tällaista jatkuvasti esiintyy, eikä lihasten treenauksella tilanne asetu, niin lääkärille voi tilannetta näyttää. Ehkä ortopedi on tällöin sopivin erikoisala.

    VastaaPoista
  143. Hei!
    Minulla oli todettu ortopedilla bakerin kysta yli kuukausi sitten ja vieläkin kipeilee välillä polvi. Turvotus on lähtenyt ja pullistuma taipeesta. Todettiin samalla myös kuluma polvessa. Minulla on myös pihtipolvet. En ole aikaisemmin harrastanut kuntosalin laitteita, mutta nyt ajattelin sinne siirtyä. Osaatko kertoa mitä jalkalaitteita voisin käyttää jotka eivät kuormittaisi polvia ja mitkä ovat haitaksi?

    VastaaPoista
  144. Hei!

    Tuttua vaivaa. Itsellä vasta on vasen polvi kahdesti tyhjennetty ja kortisonia saanut Bakerin kystan vuoksi. Nyt on onneksi melko hyvä ja mukava taas treeenata.

    Kuntosalilla pitäisi tietysti saada reisilihakset optimikuntoon. Kun on nivelrikkoa niin voivat jalkakyykky tyyppiset laitteet, tai muu harjoittelu missä suuremmilla painoilla niskassa tms. tehdään kyykistyksiä ja ylös nousuja, olla polville huonosti sopivaa. Ovat kyllä tehokkaita.

    Itse teen nykyisin reisilihasliikkeeitä koneilla missä istutaan ja vastusta vastaan yhdessä koukistetaan ja toisessa ohennetaan polvea. Samoin kannattaa etsiä koneet missä reiden lähentäjiä ja loitontajia harjoitetetaan. Ei myöskään kannata unohtaa pohkeen lihaksia.

    Tässsä linkki videoon missä näkyy laite millä polven ojentajia harjoitetaan. En kuunnellut videon ohjeita, se tässä vain laitteen havainnollistamista varten.

    https://www.youtube.com/watch?v=16ScSY1vgGs

    Kun et ole aiemmin käynyt säännöllisesti salilla, niin suosittelen että joko henkilökohtainen traineri tai fysioterapeutti laatisi sinulle ensimmäisen ohjelman ja että kävisitte yhdessä läpi laitteiden käytön ja ohjelman toteuttamisen. Onhan siinä vähän kustannusta mutta varmasti kannattaa. Pääset nopeammin kunnolla alkuun ja harjoittelu on tehokasta ja turvallista.

    Yleisen neuvona voi sanoa että kannattaa kiiruhtaa hitaasti. Yleisin virhe on että aloitetaan liian rajusti. Kyllä paikat saa nopeasti kipeäksi mutta se ei ole lainkaan homman idea. Hyviä harjoitteluhetkiä.

    VastaaPoista
  145. Vielä lisäyksenä se, että kun Bakerin kystaa vasta hoidettu niin kipua kannattaa harjoittelussa välttää kokonaan ainakin useamman viikon ajan.

    VastaaPoista
  146. Hei, mikähän mahtaa olla syyllisenä siihen, että kyykkyasennosta noustessa polvi pamahtaa ja pettää alta? Tapahtuma on ihan kivuton, mutta vähän hankalaa, kun tasapaino heittää lapsia pukiessa ym :D
    Polveni saattaa muutoin kyllä kipeytyä herkästi liikkuessa, etenkin jos alusta on kova (esim. asfaltilla), ja paukahtamisen jälkeen se tuntuu pitkään turvonneelta. Polvitaipeessa tuntuu myös painetta. Saman oikean jalan isovarpaassa onkin sitten erittäin kovaa kipua ja silmin nähden jokin tulehdus, tiedän että sitä pitäisi mennä näyttämään lääkärille, kun vaan ehtisi, myös lonkkakipu on ollut kaverina raskauksista asti tällä samalla puolella. Olen normaalipainoinen ja liikun päivittäin, ikää 37v. Tekeekö ikä tehtävänsä vai pitäisikö hakea apua vaivoihin?

    VastaaPoista
  147. Hei!

    Ei 37 vuoden iässä vielä ikää voi syyttää. Näitä ääniä nivelistä voi kuulua ja niihin ei yleensä kannata kiinnittää erityistä huomiota. Syynä voi olla se että nivelen sisällä oleva neste siirtyy äkkinäisesti toiseen paikkaan, jänteet liukuvat jonkun luisen kohouman yli tai nivel liikkuu äärirajoille tai vähän yli ja sitten palautuu normaalipaikalleen liikeradan jossain vaiheessa. Jos polvi on joskus mennyt sijoitaan niin lumpio voi sen jälkeen harhautua liikeradaltaan helposti ja ääniedektejäkin liiikkeen aikana antaa.

    Mahdollisia syitä on toki muitakin. Kun siinä on turvotusta ja paineen tunnetta niin kyllähän sitä lääkärille voi näyttää.

    VastaaPoista
  148. Hei!
    Olen 21v aktiiviliikkuja (kuntosali, juoksu, jumpat) ja nyt olen kärsinyt polvivaivoista 3 vkoa. Vaivat alkoivat siten, että kävellessä pisti polven alapuolelle sisäsyrjälle ja kuumotti ja kihelmöi polven takaosaa. Lääkärin mukaan jalkojen lihakset olivat ylirasittuneet ja olin 2 vkoa levossa ja söin tulehduskipulääkekuurin. Tuo hieman helpotti vaivojani, mutta heti rasituksen yhteydessä ne palaavat. Kipua ei tunnu kyykätessä mutta esimerkiksi juostessa tuntuu vihlaisevana, jolloin juoksu on pakko lopettaa. Olen käynyt nyt hierojalla, jonka mukaan reisilihakset ja pohkeet ovat jumissa ja lihasten kiinnikekohdat erityisesti arat. Penikkatauti minulla vasta olikin. Tuntui, että hieronta auttoi, mutta nyt vaivat palaavat takaisin, vaikka olen itse sitkeästi venytellyt kotona. Foam rollerista saan nyt vain kipeämmät jalat, joka varmaankin viittaa siihen, että vaiva on tosiaan lihaksissa. Tosin polven kuumottelu takaosaan mietityttää minua. Ja oikeaa polvea suoristaessa tuntuu, että se melkeinpä yliojentuu ja liike tuntuu itsessään ilkeältä ja aralta. Pohdin, että menisinkö uudelleen lääkärille vai fyssarille?

    VastaaPoista
  149. Hei!

    Kun tavalliset vaivat ovat tavallisia, niin mieleen ensimmäisenä tulee kierukkaongelma. Toki muitakin mahdollisuuksia on. Kun ei lihasten muokkauksella ole päästy eteenpäin niin hyvin voi näyttää uudestaan lääkärille. Tukielinvaivoista kiinnostunut yleislääkäri, ortopedi tai fysiatri hyvä yhteistyökumppani varmaankin tässä tilanteessa.

    VastaaPoista
  150. Hei, Minulle sattui tapaturma joulukuun alussa. Kaaduin ulkorappusilla, kun väistin jalkoihini juoksevaa koiran pentua. Oikea jalka jotenkin vääntyi. Polven alapuolelle tuli kämmenen kokoinen mustelma. Polvi oli pitkään kipeä ja kävely klenkkaamista. Röntgen kuvassa ei näkynyt mitään. Nyt kuitenkin ollaan jo toukokuun loppupuolella, niin ongelmani on edelleen olemassa .. polvea rupee särkemään pidempään istuttaessa niin televisiota katsoessa kuin autoa ajaessa. Polvi tuntuu olevan kipeä myös ympäriltä.. polven sisäsyrjä, polven yläosan puolelta reisilihaksen liittymäkohdasta ja polven alapuolelta/lievästi ulkosyrjältä polven alaosasta.. polvi tulee istumisen myötä todella hervottoman kipeäksi - tuntuu kuin olisi poltetta. Kun nousen ylös istumasta, niin jalka jää jotenkin jumiin. En meinaa saada suoraksi.. ihan kuin oikean jalan polven ulkosyrjältä joku 'jänne' tms kiristäisi ja väkisin vääntäisi jalkaani omituiseen asentoon .. polvi kääntyy niinkuin keskelle päin ja jalkani on vähän mutkalla. Voimakkaasti venyttämällä ja jalkaa kääntämällä ja vääntämällä , nousemalla varpaille tms.. onnistun saamaan tuon jänteen tms. loksahtamaan paikallensa, jolloin seisominen onnistuu ja pystyn kävelemään. Mitä enemmän päivällä istun, sitä vaikeampi saada tuota lukkiutumista oiottua.. ja jos en onnistu, niin joudun klenkkaamaan eteenpäin ja polvi ja oikeastaan koko jalka on silloin arka ja sattuu koko ajan. Mutta jos saan jalkani istumisen jälkeen suoraksi, niin kävely onnistuu luontevasti.. tosin arkuutta polven ympärillä tuntuu silloinkin. Mutta siis istuttaessa polven särky yltyy hiljalleen sietämättömäksi ja on pakko vaikka keskeyttää ajaminen ja käydä oikaisemassa jalka, jolloin tilanne helpottuu. Olen kokeillut särkylääkkeitä burana 800, lyrica ja lihaksia rentouttavia.. mutta näistä eikä muutamista muistakaan tunnu olevan apua.. Yöt ovat vaikeita, kun jalat asettuvat vähän väkisinkin polvi koukkuun asentoon ... ja joskus kylkeä kääntäessäni tulee terävä kipu polveen (eli sivuttainen liike). Nykyisin alkaa tuntua siltä, kun minulla olisi koko polven ympäristön jänteet ja lihakset tulehtuneita, kun ovat arkoja. Jos vahingossa kävellessäni osun vaikka pöydän jalkaan jalallani, niin tuntuu terävä kipu.. jolloin on pakko kiroilla... Mikä polveani vaivaa.. olen pitkään ennen tapaturmaa käynyt kuntosalilla ja saanut painoakin tippumaan.. eli liikuin n. 3-4 krt viikossa. Nyt on täysi työ käydä edes kaupassa...

    VastaaPoista
  151. Hei!

    Olisikohan mahdollista, että lumpio olisi mennyt osittain tai kokonaan sijoiltaan vamman yhteydessä? Se voisi selittää kuvaamaasi tilannetta ja oireita myöhemminkin. Joka tapauksessa on tilanne syytä selvittää. Varaisin ortopedille ajan. Siellä varmaan ongelma ja jatkotoimet kirkastuvat.

    VastaaPoista
  152. Terve! semmosta lähtisin kyselemään, kun olen rekkahommissa loukannut oikean jalan polven, meinasin pudota korkeasta paikasta kun epähuomiossa astuin jalkani kapeaan rakoon, mihin se upposi polvea myöten, sain jalan vedettyä ylös, ja puolen tunnin huilin jälkeen, kesti varata vähän painoa, ja muutaman päivän kuluttua tuntui suht normaalilta, mutta siitä saakka ollut semmoinen, että kyykyssä ei kestä olla, alkaa särkeä, ja kontallaan ei kestä olla. reilu vuosi sitten kun nousin auto remonttia tehdessä maasta ylös, meni polvi lukkoon, eikä kestänyt varata yhtään, varasin lääkäritalolle ajan, otettiin röntgen, ja ei kuulemma mitään vikaa, no, seuraavana päivänä se kesti jo taas kävellä, nyt siihen on tullut uusi vaiva, kun nousen istumasta, vihlasee niin että jalka menee alta, mutta kävelyssä ei mitään, ja jalan kierto liikettä ei kestä, samoin matalalta tasolta hypähdys meinaa viedä jalan alta. osaatko yhtään kertoa, mikä voisi olla kyseessä? p.s. olen myös ylipainoinen, mutta kyllä siinä jalassa vikaa on

    VastaaPoista
  153. Hei!

    Ei oikein ole mitään selvää vinkkiä jonkun tietyn polvivamman suuntaan, joten epäilyklsen alaisiksi jäävät lähes kaikki syyt. Kun kierukkavaivat ovat tavallisia, niin niitä on lupa epäillä. Samoin nivel- ja ristisiteiden vammojen mahdollisuus kannattaa katsastaa.

    Polven tutkimus aiheesta kiinnostuneen lääkärin näpeissä varmaan selvittäisi tilannetta. Ehkä urheiluvammoista kiinnostunut yleislääkäri tai ortopedi voisi olla hyvä ammattilainen asiaa miettimään.

    VastaaPoista
  154. Hei.Ongelmana tähystetty oikea polvi.Sisäpuolinen kierukka siistitty
    Papereissa "meseroitunut"...Aikaa n.4 kk.Polvi tulee koko ajan kipeämmäksi.Pahin kohta sisäreuna,siinä on kuin olisi suuri pallo ja rasituksessa suurenee/kipeytyy lisää.Panacodia +Burana 600 syönyt,auttaa hetken.Jumpattu on.Koukkuasento huono.Rappukävely,istumaan nousu vaikeaa.Mulla oli just ennen leikkausta vyöruusu,olisiko Se "iskenyt" polveen??Polvi kipeämpi nyt kuin ennen tähystystä.En tiedä mitä tekisin
    ..

    VastaaPoista
  155. Hei!

    Jos vyöruusun ihottuma ei ollut kipeän polven alueella, niin sillä on tuskin yhteyttä nykyisiin kipuihin.

    Kovat on lääkkeet ja jos ei niistä ole helpotusta, niin pitäähän syy selvittää. Olisiko limapussi tyyppinen muodostelma? Esim ultraäänitutkimuksen jälkeen olisi varmaan tilanne selvempi. Jos leikanneelle lääkärille ole mahdollista päästä, niin sitten yleislääkärille näyttämään.

    VastaaPoista
  156. Hei.
    olen 22v lievästi ylipainoinen nainen ja polveni kipuilu on pahentunut niin etten pysty suoristamaan kunnolla enkä astumaan normaalisti kävelen kepin avulla nyt toista viikkoa kipu kohta on oikean polven ulkosyrjässä lumpion alapuolella, joskus 5vuotta sitten todettu ylipitkät sääriluut kun polvien ongelmat alkoi olen pystynyt tähän asti kävelemään normaalisti mutta ärtyi pari viikkoa sitten huonosta askeleesta astuin jotenkin "harhaan" tahtoisin tietää mikä siellä mahdollisesti ärtynyt vaikuttaako sääriluu polveen? Oireillut välillä viiltävänä Kipuna ja lonksumisena ärsyttää vain tämä kivuliaisuus.
    ja polvi on hieman turvoksissa kylmää kun pitää turvotus laskee ja kipuun ottanut buranaa ja panadolia
    kiitoksia jo etukäteen vastauksestasi

    VastaaPoista
  157. Hei!

    En oikein tiedä mitä merkitystä sääriluun pituudella sinänsä voisi olla polvivaivoihin jos anatominen tilanne polvessa muuten on tavanomainen.

    Kyllähän tässäkin ensimmäiseksi kierukkavaiva tulee mieleen. Toki sitten voi olla muitakin paikallisia syitä jänteiden kiinnityskohtien ärrtymisen tai limapussin tulehduksen muodossa. Jos polvi ei mene suoraksi niin kyllä minä kävisin lääkärille näyttämässä. Yleislääkäriltä voi hyvin alkaa.

    VastaaPoista
  158. Hei.

    Minulla on vaivannut vasen polvi jo useita kuukausia. Alun perin polvi alkoi oireilemaan tavanomaisella 6km juoksulenkillä, jolloin polveen tuli epämielyttävä, muttei kuitenkaan mitään pistävää kipua. Lenkin jälkeen pystyin kävelemään normaalisti, mutta seuraavana päivänä jalalla ei pystynyt polven vuoksi varaamaan ja koukistamaan yhtä aikaisesti. Sen jälkeen en ole pystynyt juoksemaan yhtäkään lenkkiä täysin kivutta ja jätin juoksun kokonaan pois jo viikkoja sitten. Polven oireet ovat siis alku vuoden jälkeen menneet hieman erilaiseksi, muutaman kerran on tuntunut kävellessä pari kovaa pistosta, muttei kuitenkaan sen enempää. Nyt minulla on kuitenkin ollut jo kahden viikon ajan polven ympärillä paineen tunnetta eli aivan kuin jokin vanne puristaisi polven ympärystä. Tunne ei ole sietämätön, mutta erittäin epämukava ja stressaava. Teen 5 päivänä viikossa seisomatyötä n. 7-8h kerrallaan. Salilla olen käynyt jo kuukausia säännöllisesti ja en tiedä johtuvatko oireet sieltä. Esim. kyykyt olen jättänyt minimiin, vaikka liikkeissä ei ilmaannu mitään suurempia kipuja. Polvi nitisee ja natisee esimerkiksi askelkyykkyjä tehdessä, mutta siihen ei liity kipua. Mitä avuksi? Pientä turvotusta ollut hieman havaittavissa ja itsehoitona olen käyttänyt lepoa ja kipugeeliä.

    VastaaPoista
  159. Hei!

    Polven vaiva kannattaa varmaankin lääkärillä selvittää. Urheiluvammoihin innostunut yleislääkäri, ortopedi tai fysiatri varmaan pystyy jotain konkreettista sanomaan. Pelkästään kuvaamiseksi oireiden takana voi olla lähes kaikki polven ongelmat, joten en valitettavasti oikein selvempiä ajatuksia hoidosta pysty antamaan.

    VastaaPoista
  160. Hei, minulla on aiemmin polvet kipuilleet paikallaan olossa ja esim. portaita kiivetessä/laskiessa ja kyykätessä. Etenkin kyykkiminen on tuntunut pahalta. Jaloissani saattaa olla lievää pihtipolvisuutta.

    http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk01111 (lääkäri joskus aiemmin epäili tätä vaivaa ja sain perus kyykkyharjoituksia fyssarilta).

    Nyt kuitenkin tänään polveni alkoi ihan yhtäkkiä kipuilemaan todella pahasti kyykkyyn mennessä. Kipu säteilee kaikkialle ja tuntuu melkein kuin jalka irtoaisi. Kipu on pistävää. Myös istumaan mentäessä kipua voi tulla. Kipu siis liittyy selkeästi polven vääntymiseen. Mistä voisi olla kyse? Lääkäriin täytyy kyllä varmaan mennä? Teen työtä, jossa kyykin ja seison koko päivän.

    VastaaPoista
  161. Hei!

    Valitettavasti lumpion rustopehmentymä ei suojaa muilta polven ongelmilta.

    Kyllä kierukkavaiva tässäkin tavallisimpana ongelmana tulee mieleen ensimmäisenä. Toki muitakin mahdollisuuksia on. Käsikaupan tulehduskipulääkettä ensiavuksi muutama päivä säännöllisesti ja jos ei ala asettua niin lääkäriin. Onneksi kierukkavaivoisakin suuri osa asettuu suhteellisen nopeasti ilman suurempia hoitotoimiakin.

    VastaaPoista
  162. Moikka, olen 19-vuotias tyttö ja mulla on tässä viiden vuoden sisällä mennyt polvilumpio noin 4 kertaa sijoiltaan.. kaksi viimeisintä kertaa niin pahasti etten ole voinut ilman keppejä kävellä. Lääkärissä on käyty ja verta ja nestettä otettu ruiskulla pois polvesta, mikä on helpottanut tietty kipua ja kävelyä, mutta nyt siitä on kulunut viikko ja en saa suoristettua jalkaani enkä uskalla kävellä ilman polvessa olevaa tukea..polvi särkee (olen buranaa ottanut), tuntuu vähän kireälle ja hassulle, mutta pystyn kummiskin varaamaan sen päälle suht normaalisti.. mitenköhän voisin saada edes vähän suoristettua jalkaani ilman että tarvitsee pelätä, että lumpio menee uudelleen pois paikoiltaan?

    VastaaPoista
  163. Hei!

    Onpa tylsästi käynyt. Voisi hyvin käydä ortopedilla asiaa miettimässä. Joskus lihastreenauksella on mahdollista tilanteeseen vaikuttaa. Vaatii useamman kuukauden tehokasta treenausta ja kunnon ohjausta siinä. Joskus leikkaustoimia tarvitaan. Ortopedi osaa arvioida järkevimmän toimintalinjan.

    VastaaPoista
  164. Moikka! Ajattelin kysyä että mikähän mahtaa polvissa olla, kun 3 viikkoa sitten kyykkytreenin jälkeen illalla kumpikin polvi alkoi naksua ihan kävellessä ja tuntui paineen ja kiristyksen tunnetta. Aloitin heti säännöllisen kylmähoidon, seuraavalla viikolla kävin lääkärissä ja siellä selvisi että etu- ja sivuristisiteet on kunnossa ja että kaikki johtuisi ylirasituksesta. No, sen jälkeen alkoi kuumotus polvissa, varsinkin nukkumaan mennessä ja siihen ei helpottanut kuin kylmä. Varasin ajan yksityiselle erikoislääkärille ja sain arcoxia 120mg tulehduskipulääkettä 10-14 pv kuurin. Nyt olen sitä kuitenkin syönyt jo 6 päivää ja kuumotus on hävinnyt, mutta etenkin oikea polvi naksuu ihan kävellessä melkein joka askelella ja vasen sitten vasta kun käy kyykyssä, mutta naksuu kuitenkin epänormaalisti. Nyt kirjoitushetkelläkin tuntuu outoa kiristyksen tunnetta polvissa, jota on vaikea kuvailla, ihan kuin polven päällä olisi jotain ylimääräistä, eli jonkinnäköistä paineen tunnetta. Nyt tuli vielä mieleen, että välillä myös tuntuu pientä kipua oikean polven sisäsyrjässä. Olisin kiitollinen jos saisin selvyyttä vähän asiaan, vaivaa todella mieltä kokoajan kun ei voi treenata jalkoja, joka pääasiassa kuuluu harrastukseeni. Olen siis 17-vuotias poika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Kun jo olet käynyt vaivan vuoksi käynyt lääkärissä, taitavat tavallisimmat vaikeammat sairaudet olla jo poissuljettu. Nämä naksumiset ovat joskus hankalasti selvitettäviä asioita. Aina ei perinpohjaisillakaan tutkimuksilla pystytä osoittamaan tarkasti yhtä aiheuttavaa syytä.

      Periaatteessa esim. polven ympärystön jänteiden liukuminen luisten ulokkeiden yli voi antaa napsumista. Samoin jos nivelessä tapahtuu äkillistä siirtymää luisten ja/tai sidekudosrakenteiden välillä, voi se antaa ääntä. Jopa nesteen siirtyminen paikasta toiseen nivelpussissa voi joskus antaa ääniefektejä.

      Miksi niitä sitten juuri nyt on alkanut kuulua, en osaa sanoa. Jos ne eivät aiheuta muita kuin yllä kuvaamiasi oireita, eivätkä lääkärisi ole kieltäneen harjoittelua, niin jatkaisin treenaamista. Toki tauon jälkeen aluksi nousevalla rasituksella ja ohjaajan kanssa voisitte käydä alaraajojen harjoitukset yhdessä läpi.

      Poista
  165. Heissan! Toivon saavani jotain tietoa polvikivustani. Polvi kipeytyi yhtäkkiä (en huomannut mitään tapaturmaa). Jalka oli kipeä helmikuusta toukokuuhun. Välillä enemmän ja välillä hieman vähemmän kuitenkin koko ajan paheneva. Lopuksi jouduin jo turvautumaan keppeihin. Kipu tuntui vasemman polven takana ja ulkosyrjällä, jalkaa ei saanut kuin 90 asteen kulmaan. Painelemalla ei löytynyt kipukohtaa. Työterveys epäili bakerin kystaa, tulehdusta (kalvossa?), kierukkavammaa... röntgenissä ei merkittävää näkynyt (hieman kulumaa). Istuma-asento tuntui pahimmalta ja alaspäin meneminen. Teen istumatyötä. Jalka särki yötä päivää ja onnuin selvästi. Söin tulehduslääkkeitä noin kuukauden. 3 viikon sairasloma lopulta helpotti tilannetta ja jalka tuntui parantuvan. Harmikseni pääsin juuri silloin kunnalliselle ortopedille ja hänen mielestään jalassani ei ole mitään vikana. Nyt jalka on noin 3 viikon ajan ollut turvonnut (eniten polvilumpion yläpuolelta). Kipu on siirtynyt vasemman polven sisäsyrjälle ja on todella kosketusarka. Polvi ei taivu täysin suoraksi eikä myöskään kunnolla koukkuun. Kiristää niin päältä kuin taipeestakin. Polvi myöskin tuntuu naksahtelevan "pois paikoiltaan" aina silloin tällöin, varovasti suoristaen se kuitenkin naksahtaa paikoilleen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohje- nilkka- ja jalkakipu

Jalka kannattaa koko ihmistä läpi elämän Alaraaja joutuu jatkuvasti kantamaan koko ihmisen painon kun nilkka sekä jalka huolehtivat kontaktista alla olevaan pintaan. Pohkeen tukirakenteen muodostavat kaksi pitkää luuta, kooltaan suurempi sääriluu eli tibia ja sen viereen ulkosyrjälle kiinnittyvä pohjeluu eli fibula. Pohkeessa on voimakkaat lihakset, jotka kiinnittyvät akillesjänteen avulla kantapäähän. Ylemmän nilkkanivelen muodostaa sääri- ja pohjeluun alapäät, joiden välissä on nilkkaluista telaluu eli talus. Jalka on hyvin monimutkainen rakenne. Nilkasta alaspäin lukien on jalassa 26 luuta. Rakenne turvaa liikkumiskyvyn erilaisissa tilanteissa. Pohjekipu Lihaskivut Pohjelihakset voivat kipeytyä liiallisen rasituksen, harjoittelun tai lihasrentoutuksen puutteen johdosta. Valmistautumattomien pohjelihasten äkillinen rasitus tai suora isku voi myös aiheuttaa kipuja. Kova juoksuharjoittelu ylämäkeen on huomattava rasite pohkeille. Lihasten kipeytyminen runsaamman harjoittelu

Silmäkipu

Silmän tulehduksissa on aina näyttö lääkärille tarpeen Tavallisimpia silmän kipuja aiheuttavia syitä ovat erilaiset tulehdukset. Nuhakuumeisiin liittyy usein silmän sidekalvon tulehdusoireita. Tällöin silmässä on ärsytyksen tunnetta ja sidekalvossa todetaan punerrusta. Sidekalvo on normaalisti läpinäkyvä, silmämunan peittävä pinnallisin kalvo. Sen tulehdukset voivat olla allergisia ja virusten tai bakteerien aiheuttamia. Bakteeritulehdukset alkavat usein toisesta silmästä ja siirtyvät sitten myös toiseen silmään. Niihin liittyy monasti silmän rähmimistä ja punerrusta. Jos bakteeritulehdusta ei todeta, hoitona riittävät oireita lievittävät, limakalvoja supistavat silmätipat. Paikallisesti annettu antibioottihoito tehoaa tavallisesti bakteeritulehduksen. Myös luomissa esiintyy usein tulehduksia. Punerruksena esiintyvä luomen reunan tulehdus on helposti huomattavissa. Henkilön on itse vaikeampi havaita muutoksia luomen alla. Vaivat rauhoittuvat yleensä silmän hoitoon tarkoit

Vatsakipu

Jos muuta vikaa ei löydy, stressiä syytä vähentää Vatsaontelossa on suuri joukko elimiä ja niissä monia mahdollisia tauteja, jotka voivat aiheuttaa kipuoireita. Yleensä diagnoosia ei voida asettaa ilman lääkärintutkimusta, tarvittavia kuvauksia ja laboratoriokokeita. Ruoansulatuselimistön kivut ovat usein jollain tavalla yhteydessä ruokailuun. Mitä lähempänä oireileva alue on ruoansulatuskanavan alkupäätä, sitä nopeammin vatsakivut yleensä ilmaantuvat ruokailun jälkeen. Kipu alavatsassa voi olla myös sukuelinten tai virtsateiden vaivojen aiheuttama oire. Ruokatorven tulehdus, ole pystyssä syönnin jälkeen Ruokatorven alaosan kivut voivat johtua siitä, että hapanta vatsalaukun sisältöä kulkeutuu väärään suuntaan ja se ärsyttää ruokatorvea. Yleisin vaivalle altistava tekijä on ruokatorven alaosan sulkijalihaksen huonontunut toiminta tai palleatyrä. Vaivat tuntuvat rintalastan takana polttona ja närästyksenä, helpommin makuuasennossa heti ruokailun jälkeen. Hapan mahan sisä