Kipu voi olla muutakin kuin vain haitallinen oire. Kivulla on suuri merkitys suojajärjestelmänä, joka varoittaa kun joku asia elimistössä on väärin ja vaatii mahdollisesti toimenpiteitä. Sillä on kuitenkin todettu olevan myös muulla tavalla elimistöä suojaavaa, suoraa vaikutusta. Harvard Medical Schoolissa tehdyssä tutkimuksessa on todettu, että kipua välittävät hermot voivat suoraan vaikuttaa limaa sisältäviin suoliston soluihin. Ne voivat keskustella suolistoa peittävien epiteelisolujen kanssa ja lisäämällä liman eritystä turvata suoliston antaman rajapinnan toimintaa tulehduksellisessa tilanteessa Apua kipuihin aivojen sähköiseen toimintaan vaikuttamalla? Aalto-yliopiston neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitoksessa tutkitaan Euroopan tutkimusneuvoston rahoituksen turvin aivojen sähköisen toiminnan säätelyä magneettikenttäpulssien avulla. Tämä TMS-hoito ( transkraniaalinen magneettistimulaatio ) suoritetaan laitteiston avulla, jolla pään ulkoista magneettikenttää muut