Siirry pääsisältöön

Niskakipu omat esitiedot

vähitellen.
äkillisesti.
on sattunut vamma.
ei ole sattunut vammaa.
ensimmäinen niskakipujakso.
toinen niskakipujakso.
kolmas tai useampi niskakipujakso.
raskaan noston tai muun työsuorituksen yhteydessä.
suoran iskun tai vamman yhteydessä.
äkkinäisen liikkeen tai urheilusuorituksen yhteydessä.
pitkän tietokoneella työskentelyn yhteydessä.
nukkumisen yhteydessä.
ilman erityistä syytä.
muussa tilanteessa.
keskellä kaularankaa.
rangan oikealla puolella.
rangan vasemmalla puolella.
koko niskan leveydellä.
muualla.
takaraivon korkeudella.
hiusrajan korkeudella.
hiusrajan alapuolella.
hartioiden tasolla.
lapojen välin korkeudella.
muulla korkeudella.
jatkuvasti.
suurimman osan päivästä.
vain osan päivästä.
ei joka päivä, muutaman kerran viikossa.
noin kerran viikossa.
noin kerran kahdessa viikossa.
noin kerran kuussa.
harvemmin kuin joka kuukausi.
herättää joka yö.
herättää silloin tällöin.
ei herätä.
on tehty.
ei ole tehty.
on ollut ulosteen pidätyskyvyn vaikeuksia.
on ollut virtsan pidätyskyvyn vaikeuksia.
on ollut oikean käden tai jalan halvaus tai heikkoutta.
on ollut vasemman käden tai jalan halvaus tai heikkoutta.
on ollut kaikkien raajojen halvaus tai heikkoutta.
ei ole ollut pidätyskyvyn vaikeuksia, käden tai jalan heikkoutta.
on säteilyä käteen.
ei ole säteilyä käteen.
oikealle olkavarteen.
oikealle peukaloon tai sen puolelle kyynärvarteen.
oikealle keskisormeen.
oikealle pikkusormeen tai sen puolelle kyynärvarteen.
oikealle pikkusormen puolelle kyynärpäähän.
vasemmalle olkavarteen.
vasemmalle peukaloon tai sen puolelle kyynärvarteen.
vasemmalle keskisormeen.
vasemmalle pikkusormeen tai sen puolelle kyynärvarteen.
vasemmalle pikkusormen puolelle kyynärpäähän.
muualle.
oikealle olkavarteen.
oikealle peukaloon tai sen puolelle kyynärvarteen.
oikealle keskisormeen.
oikealle pikkusormeen tai sen puolelle kyynärvarteen.
vasemmalle pikkusormen puolelle kyynärpäähän.
vasemmalle olkavarteen.
vasemmalle peukaloon tai sen puolelle kyynärvarteen.
vasemmalle keskisormeen.
vasemmalle pikkusormeen tai sen puolelle kyynärvarteen.
vasemmalle pikkusormen puolelle kyynärpäähän.
muualle.
kuumetta
päänsärkyä
huimausta
tasapainovaikeuksia
pahoinvointia
tajunnanmenetyskohtauksia
tahdottomia lihasnykäyksiä ja pään kääntymistä

* Required

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohje- nilkka- ja jalkakipu

Jalka kannattaa koko ihmistä läpi elämän Alaraaja joutuu jatkuvasti kantamaan koko ihmisen painon kun nilkka sekä jalka huolehtivat kontaktista alla olevaan pintaan. Pohkeen tukirakenteen muodostavat kaksi pitkää luuta, kooltaan suurempi sääriluu eli tibia ja sen viereen ulkosyrjälle kiinnittyvä pohjeluu eli fibula. Pohkeessa on voimakkaat lihakset, jotka kiinnittyvät akillesjänteen avulla kantapäähän. Ylemmän nilkkanivelen muodostaa sääri- ja pohjeluun alapäät, joiden välissä on nilkkaluista telaluu eli talus. Jalka on hyvin monimutkainen rakenne. Nilkasta alaspäin lukien on jalassa 26 luuta. Rakenne turvaa liikkumiskyvyn erilaisissa tilanteissa. Pohjekipu Lihaskivut Pohjelihakset voivat kipeytyä liiallisen rasituksen, harjoittelun tai lihasrentoutuksen puutteen johdosta. Valmistautumattomien pohjelihasten äkillinen rasitus tai suora isku voi myös aiheuttaa kipuja. Kova juoksuharjoittelu ylämäkeen on huomattava rasite pohkeille. Lihasten kipeytyminen runsaamman harjoittelun ...

Silmäkipu

Silmän tulehduksissa on aina näyttö lääkärille tarpeen Tavallisimpia silmän kipuja aiheuttavia syitä ovat erilaiset tulehdukset. Nuhakuumeisiin liittyy usein silmän sidekalvon tulehdusoireita. Tällöin silmässä on ärsytyksen tunnetta ja sidekalvossa todetaan punerrusta. Sidekalvo on normaalisti läpinäkyvä, silmämunan peittävä pinnallisin kalvo. Sen tulehdukset voivat olla allergisia ja virusten tai bakteerien aiheuttamia. Bakteeritulehdukset alkavat usein toisesta silmästä ja siirtyvät sitten myös toiseen silmään. Niihin liittyy monasti silmän rähmimistä ja punerrusta. Jos bakteeritulehdusta ei todeta, hoitona riittävät oireita lievittävät, limakalvoja supistavat silmätipat. Paikallisesti annettu antibioottihoito tehoaa tavallisesti bakteeritulehduksen. Myös luomissa esiintyy usein tulehduksia. Punerruksena esiintyvä luomen reunan tulehdus on helposti huomattavissa. Henkilön on itse vaikeampi havaita muutoksia luomen alla. Vaivat rauhoittuvat yleensä silmän hoitoon tarkoit...

Leukakipu

Leukanivelkipu naisilla tavallinen, syy tuskin on runsas puhuminenn Leukanivel on elimistön eniten käytetty nivel. Se aukeaa ja sulkeutuu jopa 2000 kertaa vuorokauden aikana puhumisen, syömisen, juomisen ja kuorsauksen yhteydessä. Leukanivelvaivoja on enemmän naisilla kuin miehillä. Niinpä jotkut koiranleuat ovat vetäneet siitä johtopäätöksen, että vaivat johtuvat naisten vilkkaammasta keskusteluperinteestä. Tästä tuskin kuitenkaan on kysymys. Suun avautuessa alaleuan pää kiertyy nivelkuopassa, ja sen jälkeen leukanivel liukuu eteenpäin. Nivelen välilevy helpottaa näiden liikkeiden suorittamista. Välilevy vaurioituu helposti, esim. voimakkaan purennan tai suoran vamman seurauksena. Leukanivelen toimintahäiriö johtuu usein purennastan Leukasärky voi johtua häiriintyneestä purennasta. Jos hampaat eivät purressa kosketa toisiaan symmetrisesti, syntyy leukaniveliin epätasaista rasitusta. Ajan mittaan se saattaa aiheuttaa leukojen vaivoja. Yhtenä leukanivelongelmien syynä vo...